Torstai

Keskiviikkona ei ainakaan tarvinnut stressata tekemättömyydestä.

Menin kahdeksaksi töihin, sitten iltapäivällä kävin ystävän kanssa lounas-kahveilla (minä söin lounasta, hän joi kahvia). Sitten menin pariksi tunniksi auttamaan isääni järjestelemään toimistoa, jonne hän on päässyt putkiremonttia pakoon.

En tiedä olinko ihan fiksu, tarkoituksenani oli saada kulutettua aikaa ja vältettyä kotona käynti, olin nimittäin sopinut iltamenosta (tulevaisuudessa, jos pääsee töistä puoli yhdeltä ja meno alkaa kahdeksalta kannattaa ehkä mennä kotiin välillä). Uusi harrastukseni on ehkä käydä kuuntelemassa tanssimusiikkia (itse en tietenkään tanssi) sisäpihoilla hyvin kylmässä säässä. Viime viikolla kirjaston pihalla, tällä kertaa Kirjakahvilassa. Salsan sijaan vuorossa oli vanhoja iskelmiä ja vanhempaa jazzahtavaa, aika tyylikästä. Ja sisäpiha on yöllä tunnelmallinen.
Kävin viime kesänä aika monella keikalla siellä, tänä vuonna tuo oli ensimmäinen (mutta ehkä ensi viikolla tulee lisää). Tunsin itseni aika paheelliseksi kun uhrasin yöuneni mutta selvisin yllättävän hyvin siitä.

Muuten meni vähän huonommin kun pääsin hauskan illan jälkeen kotiin. Minuun iski ärsytys ja angsti ja itseinho, pahemmin kuin vähän aikaan. Syynä on eräs asia, jonka sekä haluaisin tehdä että olla tekemättä. Se on pelottava asia, siitä angsti, mutta sellainen joka useimmille ihmisille ei ole lainkaan pelottava vaan enemmänkin hauska, enemmän lomaa kuin stressiä. Se tietysti johtaa siihen itseinhoon, koska normaaleille, hyville ihmisille se ei olisi vaikea asia, vika on siis minussa. Ja niin edelleen. Ärsytys tulee kai siitä että tiedän että minun pitäisi tehdä se asia, voisin jopa nauttia siitä, angstin ei saa antaa voittaa tai huomaan etten tee mitään mutta se on vaikeaa.

Sama jatkui aamulla. Onneksi töissä oli niin kiire ettei ehtinyt angstaamaan. Ensin oli parin tunnin kokous (jossa jouduin lopussa sihteerin sijaiseksi kun hän joutui lähtemään pois) ja sitten oli viimein se autoteippaus, enää ei löytynyt syitä miksi sitä olisi pitänyt lykätä. Lopputulos oli sellainen kuin voisi kuvitella jos kolme täysin amatööriä tekee tupakan ja kiroilun voimalla töitä (ne muut, en minä, minä vain kiljuin hermostuttavissa kohdissa). Pomot olivat kuitenkin tyytyväisiä ja se riittää.