2.8.2010

Tiistai

Menin maanantaina töihin bussilla vaikka sää oli hyvä ja tunsin siitä syyllisyyttä. Tunsin myös siitä syyllisyyttä etten tehnyt mitään hyödyllistä iltapäivällä, vain luin ja nukuin. Sillä ei tuntunut olevan vaikutusta että syynä oli se että olin nukkunut todella huonosti ja olin aika huonovointinen, niin että liikunta tuntui ajatuksenakin kauhealta. Silti olisi pitänyt käyttää vapaa iltapäivä johonkin hyödylliseen, esimerkiksi elokuun budjetin tekemiseen tai vaikka ikkunoiden pesuun (olen kyllä vähän luopunut ajatuksesta pestä ne tänä kesänä).

En jaksanut kirjoittaa eilen enkä ehtinyt kirjoittaa aamulla. Töissä on ollut aika hiljaista viime aikoina niin ajattelin, että voisin kirjoittaa blogia jossain sopivassa välissä. Ja sitten oli tietysti koko viikon kiireisin aamu. Piti tutkia Wordpressiä ja sitten piti tutkia sitä miten autoihin tehdään teippauksia. Se vaikuttaa hyvin hankalalta, onneksi kyseinen auto oli mennyt juuri pesuun ja sen verran sain selville että auton pitää antaa kuivua kunnolla, niin että en ehkä itse joudu puuhaan.

4 kommenttia:

siiri kirjoitti...

Huh! En kans suostuisi teippailemaan autoja. Autopesuloissa kyllä osaavat sen homman.

Anonyymi kirjoitti...

Tyttö hyvä, ei elämä ole suoritus, jonka jokainen vapaa hetki pitää tuupata täyteen "hyödyllistä" toimintaa!

Erittäin hyödyllistä on toisinaan lorvia, mietiskellä omiaan, syljeskellä kattoon. Stressille altis elimistökin kiittää latautumisajasta!

Rica kirjoitti...

Pesemättömät ikkunat täälläkin ja tiedät mitä teen työkseni. >.<

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Siiri, ilmeisesti ammattimainen teippaaminen olisi maksanut tarrojen hinnan. Voi olla että he saavat nyt minkä ovat maksaneet :)

Anonyymi, se on kyllä aivan totta mutta välillä vähän vaikeaa (ja välillä vähän liiankin helppoa).

Rica, minun ikkunoissani on se hyvä puoli, että niissä on melkein aina verhot kiinni niin ettei likaisuutta näe :)

Blog Widget by LinkWithin