Torstai

Leninistä ei tullut Leniniä toisellakaan yrityksellä ja päätin ettei sen oikeastaan tarvinnut edes olla, riittää että sen tunnistaa kommunistiksi (kanteen tulee varmuuden vuoksi vielä punainen tähtikin). Originaalini ovat aika yksinkertaisia (kävin joskus kansitaidenäyttelyssä jossa originaalit olivat samaa luokkaa, se oli huojentavaa). Tuohon voi kuvitella punaisen pohjan, jossa on tuollaiset rosoiset reunat (alkuperäisen värillä ei ole mitään väliä kun sen voi muokata Photoshopissa, samoin ei tarvitse värittää koko aluetta kun sen voi täyttää tietokoneella nopeasti), sen päällä mustalla tuo patsas ja patsaan jalustassa lukee valkoisella kirjailijan nimi ja kirjan ja niiden välissä on punainen tähti (sitä yritin piirtää käsin mutta tietokoneella tuli siistimpi).

Pukeuduin poikkeuksellisen värikkäästi, muun muassa siihen parhaaseen neuletakkiin, magentanväriseen ja samanvärisiin sukkahousuihin ja harmaaseen hameeseen. Työpaikan ruokalassa joku vanha mies lähestyi minua ja sanoi "Näytät tosi aistikkaalta ja kivalta". Kiitin.

Muistin jostain yhden lapsuuteni lempileikeistä: toinen kuvailee jotain otusta (joku kuvitteellista, tai vieläkin hauskemmin, oikeaa) ja toinen piirtää ja lopussa nähdään miten kaukana lopputulos on alkuperäisestä ideasta (koiran kuvailulla voi saada aikaan vaikka minkälaisen hirviön). En saanut ikinä leikkiä sitä tarpeeksi, siskoni ei ollut jostain syystä yhtä innostunut siitä.
Muistin myös lapsuuden järkyttävän herkun: voidellaan juustoviipale, ripotellaan päälle sokeria, rullataan ja syödään. Siskoni saattoi keksiä sen (tai ainakin toi sen meille). Luulen että se olisi paras oikealla voilla.

Olin illalla neuletapaamisessa, vähän liian väsyneenä sosiaalisuuteen ja käsitöihin, mutta ihmisiä oli kiva nähdä.

Minulla ei ole ollut ihan terve olo viime päivinä. Nyt ei olisi varaa sairastua.