Perjantai

Ompelukurssin alkaminen hermostutti tällä kertaa vähemmän kuin viimeksi, vaikka tietysti hermostuttikin kun paikkakin oli muuttunut ja opettaja. Parempaan suuntaan onneksi (muutkin olivat vähän sitä mieltä). Opettaja oli meillä sijaisena viime vuonna vähän aikaa ja oli ainakin silloin mukava (ja kontrastina viime vuotiseen opettajaan hän jakoi meille monisteen vartalotyypeistä ja niille sopivista vaatteista eikä kommentoinut pyytämättä kurssilaisten vartaloita). Uusi paikka on hauska, ala-aste (alakoulu kuulostaa niin oudolta) 70-luvulta, mukana paljon alkuperäistä kuten tuolit ja pöydät ja seinätaulut ja Suuren käsityölehden vuosikerrat 74-82. Koulu on lähempänä kotianikin kuin edellinen (se oli niinkin kaukana kuin kilometrin päässä) ja sinne menee mukavampi reitti (ei ylämäkiä mutta metsä jossa näkee vähän oravia). Ryhmäkin vaikuttaa ihan kivalta, mukana on viime vuoden tutuimpia ihmisiä ja muutama uusi.

En halunnut olla paikalla liian aikaisin ja sitten olin myöhästyä, piti pyöräillä ja ssitten olinkin liian aikaisessa enkä tiennyt miten sinne pääsee sisään. Mutta verrattuna siihen miten paljon olisin voinut hermoilla, tuo meni hyvin. Sillä on ilmeisesti jotain väliä että nyt on kolmas syksyni kurssilla, minulla on nyt vanhemman oppilaan rooli. Sellainen jolla on kurssilla tuttuja ja joka muistelee heidän kanssaan sitä miten aikaisemmin on tehty ja joka osaakin jotain (esim. tietää mitä tarkoittaa neulan asento ja muotolaskos). Se rooli ei kyllä ole pelkästään positiivinen, minulla on tapana mieltää jonkinlainen arvoasteikko aikajärjestyksen mukaan. Ei sillä että se näkyisi jotenkin mutta muistan jo ala-asteelta miten vanhemmat oppilaat olivat minua ylempänä ja nuoremmat, jos eivät nyt huonompia niin ainakin sellaisia jotka eivät olleet pelottavia hienoudessaan ja vanhemmuudessaan. En kyllä usko että se näkyy käytöksessäni muuten kuin että olen rohkeampi "nuorempien" seurassa, vähän ehkä pätemiseen asti.

Tänään työmatkalla meidät heitettiin pois bussista torilla jostain syystä. Onneksi joku teinipoika välitti viestin takaosassakin istuville, että takana on toinen bussi johon pitää siirtyä. Tottelin, vaikka oikeasti minun olisi ollut järkevämpää kävellä loppumatka töihin, kun aurinko paistoi ja aamu näytti ihanalta ja matkaa oli vain pari kilometriä. Vähän soimasin itseäni virheestä mutta sitten päätin ettei sillä ollut niin väliä, varsinkin kun saan olla tänään tarpeeksi ulkona jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.