27.10.2010

Keskiviikko






Seminaari meni yllättävän hyvin nopeasti. Minun piti mennä satamaan bussia vaihtaen ja pelkäsin että jokin menee pieleen ja myöhästyn. Lopputuloksena oli että olin perillä noin tuntia ennen kuin piti.

Suoriuduin tehtävistäni, haastattelin neljää ihmistä ja vahvistin opettavani kolme kurssia ensi vuonna (olen ilmeisesti jumissa siihen PowerPointiin). Seisova pöytä oli ihan hyvä (varsinkin kun päätin että kehtaan ottaa niin paljon jälkiruokaa kuin haluan, siitäkin huolimatta että minulta on taas kysytty olenko raskaana, kysyjä saattoi tarkoittaa loukata). Hyvää oli sekin että tutustuin paremmin yhteen työntekijään joka osoittautui laivamatkaveteraaniksi. Seurasin vain häntä, niin pääsin oikeisiin paikkoihin. Ja meri oli kaunis, erityisesti pimeällä kun kuu oli valtava ja oranssi.

Vaihdoimme laivaa Maarianhaminassa (en olisi lähtenyt matkalle jos siellä olisi pitänyt olla yötä) ja päätin että pari päivää siellä ensi toukokuussa ei ole ehkä mahdotonta. Olen haaveillut joskus sellaisesta Ahvenanmaan pyöräkierroksesta. Se tuntuu vähän vaikealta nyt, mutta yksi tai kaksi yötä vain Maarianhaminassa ei ja luulen että sielläkin riittää nähtävää. Ja se on helppoa. Satamaan pääsee paikallisbussilla noin puolessa tunnissa ja Ahvenanmaalle viidessä, se ei ole edes kauhean kallista. Jos alan nyt suunnittelemaan ja säästämään niin ehkä saan matkan toteuttuakin (minua alkoi vähän masentamaan kun perheenjäseneni käyvät Japanissa ja Prahassa ja upealla rannikolla Italiassa ja minulla tuntuu olevan vaikeuksia käydä naapurikaupungissa).

2 kommenttia:

anne-mari kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia kuvia!

Kuu on ollut todella kaunis tassa kuussa.

Ja hyi semmoisia ihmisia jotka mokomia kyselevat loukatakseen. Tai ylipaataankin. Ihme utelua.

Taalla Cornwallissa paistaa tanaan aurinko. Oikein hyvaa paivaa sinulle!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, joka tapauksessa kyseleminen ei ole kauhean hyvä idea.
Täällä on ollut aika hieno päivä tänään, kylmää ja aurinkoista ja sumuista, aika mielenkiintoisen näköistä.

Blog Widget by LinkWithin