1.11.2010

Tiistai

Vaikka yritänkin vastustaa tänä vuonna joulustressiä, olen ostanut jo kaksi joululahjaa. Siinäkin luovun periaatteistani, mutta en millään jaksa tehdä kaikkia lahjoja tänä vuonna. Viime vuonna liioittelin ehkä vähän lahjojen määrässäkin, tänä vuonna kaikki paitsi yksi saavat kaksi lahjaa ja se yksi yhden. Ehkä. Se tuntuu kyllä vähän pihiltä ja joku osa minusta kannattaa jatkuvaa kasvua (siitä koituu kyllä vähän ongelmia, esim. marjojen kanssa).
Oikeastaan jouluvalmisteluni ovat hyvällä mallilla. Kortit ovat valmiita, vielä pitäisi tehdä yksi tyyny valmiiksi, neuloa yksi juttu, maalata kaksi taulua ja päällystää yksi muistikirja. Kaipa ne ehtii vajaassa parissa kuukaudessa.

Olen lukenut viime aikoina siitä että joka toinen suomalainen saa liian vähän d-vitamiinia. Olen varma että kuulun joukkoon, ruokavalioni on kaukana monipuolisesta (tosin hemoglobiinini ei ole ollut ikinä näin hyvä, eli jotain teen oikeinkin. Syy taitaa olla lisääntyneessä lihansyönnissäni). Lähikaupan vitamiineista ei saanut oikein selvää, apteekista sai onneksi palvelua ja suosituksen ja hyvänmakuisia tabletteja (lähikaupan vitamiineja olisi pitänyt syödä neljä päivässä, noita riittää yksi).

Minulla on vähän matkakuumetta. Nyt kun aloin miettimään sitä Maarianhaminaa tajusin että on paljon muitakin paikkoja joissa voi käydä yhtä halvalla, esim. Riika, joka saattaa olla Maarianhaminaa kiinnostavampi. Se vain tuntuu paljon vaikeammalta ja monimutkaisemmalta. Kai se on se ulkomaille meneminen, satamaan ja lentokentälle pääsee aivan yhtä helposti (samalla bussilla).

Olen onnistunut vähän kehittämään stressiä siitäkin etten taida päästä tälläkään viikolla luovuttamaan verta, minulla on vähän liian nuhallinen olo. Ei muuten mutta kun lupasin heille tulla seuraavalla viikolla ja siitä on kohta kuukausi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Riikaa ei voi kuin suositella - palasin sieltä juuri ja ihastuin kovasti! Vanha kaupunki on hurmaava, nähtävää paljon ja summittaisilla raitiovaunuseikkailuilla pääsee näkemään hieman toisenlaisen puolen kaupungista. Riiassa myös saa syötyä hyvin tosi edullisesti. Lisäksi luulen, että arvostaisit yhtä paljon kuin minäkin niitä pilkkahintaisia mutta ihania leivonnaisia, joita saa vähän joka kadunkulmasta. :)

-bella

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kuulostaa hienolta, täytyy varmaan alkaa suunnittelemaan matkaa tarkemmin :)

Blog Widget by LinkWithin