1.12.2010

Keskiviikko

Ovikelloni soi kun olin valmistautumassa kiireessä töihin. Oven takana oli hyvin vilpittömän näköinen nuori mies, joka halusi keskustella lähimmäisenrakkauden vähenemisestä (olisi ollut paikalla eilen niin olisi kuullut lähimmäisenrakkauden vähenemisen naapurissa). Taisin todistaa oikeaksi hänen käsityksensä, sanoin vain ettei minulla ole aikaa ja suljin oven.

Olin töiden jälkeen auttamassa yhdessä muutossa. Tai en tiedä oliko minusta juuri apua mutta ainakin siellä on nyt kaksi huonekasvia joilla on pölyttömät lehdet (pitäisi muistaa tomuttaa oma palmuvehkanikin).

Myöhästyin kotimatkalla täpärästi vaihtobussistani ja menin pakkasta pakoon ostoskeskukseen. Eksyin yhteen kenkäkauppaan, jossa oli hyvä tarjous juuri sellaisista kengistä kuin olen haaveillut (valitettavasti saappaat eivät oikein pidä tästä pakkasesta): urheilulliset (niin että voin käydä välillä ulkoilemassakin jos ehdin) mutta sen verran asiallisen näköiset että käyvät farkkujen kanssa ihmisten ilmoille ja niissä on ihanan lämmin villavuori (ja Goretexia jossain kohdassa ja ne käyvät loskaankin, kuulemma). Eivät hirveän sievät mutta se ei tunnu nyt lämpimiä varpaita tärkeämmältä.
Kaipa ihmisellä voi olla kahdetkin talvikengät.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin itsekin vasta talvikenkäostoksilla - olen lykännyt sitä pitkään. Kaupassa jossa kävin kengät olivat joko lämpimiä ja juntin näköisiä ulkoilukenkiä tai sitten kaupunkikenkiä. Fiksua yhdistelmää ei löytynyt. Santsasinpa sitten käytännöllisiin kenkiin, mutta sen verran hävettää välillä niissä liikkkua, että pitäisi ne kaupunkikengätkin ostaa... Enkä edes ole kenkäihmisiä


FF

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Nämä ovat minusta siinä rajalla että jos niiden varsia ei näy niin kehtaan käyttää niitä kaupungilla. Hameen kanssa ei kyllä voisi, mutta siihen on onneksi saappaat, niitä voi käyttää muutenkin jos tarvitsee siistimpiä kenkiä. Mutta luulen että se on ihan hyvä, että on yhdet kengät ulkoiluun ja toiset kaupungille. Ei samoja kenkiä kannattaisi kai edes käyttää joka päivä.

Blog Widget by LinkWithin