14.12.2010

Tiistai


Olen ollut viehättynyt Lucia-perinteestä ehkä siitä saakka kun olin itse ala-asteella mukana Lucia-kulkueessa. En tietenkään Luciana, mutta saattajana, lähinnä kai kun olin koulun pisimpiä tyttöjä. Nuorena luetulla ruotsalaisella dekkarillakin oli vaikutusta, sellaisella, jossa joku taisi tappaa Lucian ja ihana Christer Wijk joutui selvittämään rikosta. Joka tapauksessa olen joka vuosi Turussa asuessani suunnitellut retkeä katsomaan Luciaa, mutta tähän asti se on jäänyt vain suunnitteluksi. Lauloivat kauniisti ja varmaan näyttivätkin kauniilta, kirkkoon olisi pitänyt mennä paljon aikaisemmin jos olisi mielinyt päästä jonnekin muualle kuin pylvään taakse istumaan.

Koin joululevypettymyksen. Suosikkijoululauluni on Rekipolska, joka on jostain syystä hyvin harvinainen laulettuna, en tiedä miksi (ehkä se ei ole tarpeeksi jouluinen). Cumulus levytti sen kauniisti joskus 70-luvulla mutta se ei ole päässyt cd-aikaan, ilman laulua se löytyy ainakin Sakari Kukon hienona jazz-versiona ja Tonttu-orkesterin kauheana syntikkatulkintana mutta sanat ovat niin kauniit (Topeliusta ja Otto Mannisen suomentamaa) että haluaisin kuulla. Muutenkin kuin äidin luona vanhalta kasetilta. Ilahduinkin kun törmäsin levyyn jolla joku tenori laulaa joululauluja jonkun kaupunginorkesterin säestyksellä ja mukana oli Rekipolskakin. Niin laulaa, kaikki paitsi Rekipolskan. Eikä sitä tietenkään voinut päätellä ennen kun tuhlasi parikymppiä levyyn. En edes pidä tenoreista.

Pakko hyräillä laulua vähän hiljaa kotona:
Soios, sorja tiuku, illan hämyssä!
Vieös varsa virkku, maita, metsiä
Niinkuin tuuli kulkee matka kotio,
Kohta meidät sulkee syli lämmin jo;
Suru keillä, jos on ilo meillä?
Katsos, tuolla liekkii pohjan tuloset;
Mieless' sadat leikkii muistot suloiset;





Sain koristeltua joulupuuni (joka on ollut esillä koko vuoden, marraskuussa riisuin sen kevään kirsikankukista) ja hankittua pari uutta koristettakin. Keraaminen pallo on turkulaiselta käsityöosuuskunnalta, pukki Pentikin. Itse en saanut tehtyä mitään koristeita tänä vuonna.

3 kommenttia:

Laiza kirjoitti...

En ollut koskaan kuullutkaan mistään Rekipolskasta, ennen kuin tämän vuoden viimeisellä laulutunnilla sitä sitten laulelin. Mukava kappale kyllä.

anne-mari kirjoitti...

Minun joululauluni viime vuosina on ollut Ave Maria Pavarottin laulamana. Viime viikolla kuulin sen jouluradiosta jonkun muun, ei oopperalaulajan, esittamana. Se oli kauheaa. Ja sitten se tietenkin jai paahani soimaan. Yok. Ja kylla, mina pidan tenoreista :)

Joulupuusi on ihana!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Laiza, se on vähän harvinainen ehkä.

Anne-Mari, minä en ole tarpeeksi sivistynyt osatakseni arvostaa oopperalaulua :) Ave Maria kyllä vaatii sitä, minunkin mielestäni. Ja jotkut muut laulut, oikeastaan se mistä en pidä on oopperalaulaja laulamassa kevyttä musiikkia, se kuulostaa helposti liian mahtipontiselta.

Blog Widget by LinkWithin