16.12.2010

Torstai

Minulla on noin kilometrin pituinen lista kaikesta mitä minun pitäisi tehdä ennen joulua. Kuten miettiä miten vähällä tavaramäärällä selviää joulusta, jos vaikka saisin kaiken mahtumaan yhteen rinkkaan ja yhteen pienempään laukkuun (en osaa matkustaa kevyesti). Tänään pitäisi ainakin käydä ostamassa bussilippu (päätin mennä bussilla) ja ehkä paikkalippukin, mielenrauhan vuoksi. Kaksi ja puoli euroa on minusta pieni hinta siitä että tietää mahtuvansa mukaan. Ja sitten pitäisi käydä yhdessä keittiöliikkeessä, joka myy kakkulaatikoita, kuvittelen että sellaisen pohja olisi kätevä piparkakkutalon siirtämiseen isäni pikkujouluihin.

Sain ystävältäni vinkin että ruisjauho toimii kuivashampoona. Luulen että se vaatiii vähän opettelua, että pääsee eroon kaikesta jauhosta ja hiuksiin saattoi jäädä harmahtava sävy (kun en päässyt eroon kaikesta jauhosta) mutta ne eivät kyllä näytä likaisilta.

Olen pitkästä aikaa alkanut neulomaan. Minulla on kaksi työtä joululomalle suunniteltuna (en tiedä miten toteutuu tavoitteeni olla tekemättä mitään). Ensimmäinen on hattu Ilun kainuunharmaslangasta, vaalean violetista, suorastaan lilasta (enpä olisi uskonut sen päivän koittavan kun käytän lilaa, olin sille paljon allergisempi kuin vaaleanpunaiselle. Toinen on Nauravan Lampaan kirjoneulelapassetti, jonka ostin joulumarkkinoilta, siinäkin on aika samanlaista vähän harmahtavaa lilaa ja toinen väri vaalea turkoosia (melkein kuin se kauhuväriyhdistelmä ala-asteella kun piti tehdä lapasia, melkein kaikki muut käyttivät lilaa ja mintunvihreää ja pinkkiä, minä tein mustaharmaat, nämä värit ovat kyllä kauniin hienostuneet).
Ostin jo kaksi ohjetta hattuun mutta en ole niihin oikein tyytyväinen. Tai hattuina ne ovat hyvät mutta eivät välttämättä sovi tuolle langalle ja värille. Jos joku neuloja sattuu lukemaan tätä niin otan mielelläni vastaan ohjevinkkejä, kiinnostunein olen jostain baskerintapaisesta, mielellään sellaisesta jossa ei ole suuria sileitä alueita, jos siinä on järkeä. Luulen että lopputulos saattaa olla silloin vähän liian vaisu kun lanka on vaaleaa. Eikä siinä saisi olla isoja reikiä, kun pitäisi tareta pakkasissa. Virkkausohjeetkin käyvät ja sellaiset joista pitää maksaa mutta jotka ovat ladattavissa netistä.

3 kommenttia:

anu kirjoitti...

Olen itse ostanut kakkulaatikoita ihan Achanilta. Maksoi muistaakseni muutaman kymmenen senttiä.

anu kirjoitti...

Olen itse ostanut kakkulaatikoita ihan Achanilta. Maksoi muistaakseni muutaman kymmenen senttiä.

Tuazophia kirjoitti...

http://jattasoheltaa.blogspot.com/2008/02/mariomyssy.html tai
http://elamanlankaa.blogspot.com/ (kuva sivupalkissa)?

Blog Widget by LinkWithin