18.1.2011

Tiistai



Taas linssikeittoa, tällä kertaa vähän yksinkertaisemmalla ohjeella. Ja aika lailla muokattuna. Jeeran siementen sijaan jauhettua ja chilihiutaleiden sijaan tandoorimaustetta (siinäkin on chiliä) ja maidon sijaan savujuustokermaa (se piti käyttää loppuun). Naan-leipää ja jogurttiakaan ei ollut (harmi että tuli syötyä kaikki turkkilainen jogurtti aamulla). Keiton oli tarkoitus valmistua puolessa tunnissa mutta se ei ihan onnistunut (paremminkin pari tuntia). Kerma tai joku muu teki siitä niin epämääräisen näköistä etten halunnut syödä sitä soseuttamatta. Sauvasekoittimeni, joka on oikeasti sähkövatkaimen lisäosa ei toiminut kun kokeilin sitä viimeksi mutta kokeilin sitä kuitenkin uudestaan kun tunnen epäluuloa tehosekoitinta kohtaan (kuulemma siihen ei saa laittaa mitään liian kuumaa mutta ei kerrota mitä se on). Ei toiminut, ensin se piti outoa ääntä ja sitten sekoitinosa lensi irti vatkaimesta kovalla vauhdilla ja läiskytti keittoa joka paikkaan. Olin kaatanut pois suurimman osan liemestä kun se näytti niin epämääräiseltä ja keitosta olisi tullut kauhean laihaa ja lisäsin mukaan keitettyä ohraa, siihen oli kai joku syy. Lopputulos oli ihan syötävä mutta aika mauton, kun kaikki maku oli siinä liemessä. Voi olla etten tee toista kertaa, ainakaan omilla muokkauksilla.

Uusi elämä on jatkunut jo pari viikkoa, ihan hyvin. Olen onnistunut suurimmassa tavoitteessani, välttämään jokapäiväistä karkin syöntiä (viikonloppuisin olen kyllä vielä joustanut siitä ja varmaan joustan jatkossakin). Olen tehnyt itse ruokaa, suhteellisen terveellisiä keittoja (parissa viimeisessä on kyllä ollut kermaa) ja välttänyt valmisruokia. Oikea ruoka ei kyllä ole varsinaisesti ollut ongelmani, muuta kuin se että keksii mitä söisi (otan mielelläni vastaan reseptivinkkejä, mielellään kasvisruokiin), en pidä erityisesti rasvaisesta tai kermaisesta ruuasta, esimerkiksi. Olen ulkoillut joka päivä ja tehnyt reippaita kävelylenkkejä ja tunnen välillä oloni pirteämmäksi. Olen laihtunut noin kilonkin.
Työttömänä olossa on kyllä se hyvä puoli että terveelliselle elämälle on aikaa, työllisenä se ei ole oikein onnistunut minulta ja pelkään pahoin että ajaudun taas huonoihin tapoihini, varsinkin jos olen tilanteessa jossa teen täyttä päivää ja keikkoja. Ja sitten pitäisi vielä ylläpitää sosiaalista elämää, harrastukset voi suosiolla jättääkin väliin (tai tehdä niitä työmatkalla bussissa).

Sen lisäksi että olen löytänyt kaapeistani yllättäviä asioita, olen myös kadottanut tavaroita. Kuten kerimislaitteen ja puolitoista metriä hyvää harmaata vuorikangasta. Pitäisi siivota varmaan se vaatehuone.

2 kommenttia:

Nuori Nainen kirjoitti...

Vinkkaanpa tähän omaa ruokablogiamme, siellä kun on melko paljon kasvisruokareseptejä: vegemisia@blogspot.com

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos, täytyy tutustua.

Blog Widget by LinkWithin