8.2.2011

Tiistai

Ongelmani Wordpressin kanssa muuttuu vain oudommaksi. Serkkuni avun jälkeen sinne voi taas lisätä kuvia, mutta vain sellaisia, joiden leveys (tai korkeus) on 400 pikseliä tai vähemmän. Suuremmat saavat aikaan vain virheilmoituksen. Omituista.

En ole oikein tyytyväinen hiuksiini. Ne eivät jotenkin käyttäydy hyvin, mutta en myöskään tiedä mitä oikeastaan haluaisin niiltä niin en osaa korjatakaan sitä. Enkä varmaan osaisi muutenkaan. Se on ehkä lyhyiden hiusten ongelma, että niitä pitäisi olla koko ajan leikkaamassa. Kun malli häviää niin ne eivät enää toimi. Sen tiedän sentään että otsatukkani kaipaa leikkausta, en ole vain osannut päättää uskallanko nyrhiä sen itse, se on niin tylsää puuhaa.

Minulla on ollut pari päivää vähän tympeä olo, tekisi mieli vain muuttaa johonkin luolaan ja unohtaa suuri osa elämästäni, kaikki tulevaisuuden suunnittelu ja sen toteuttaminen ja sellainen. Kun en kuitenkaan osaa. Syytän hormoneita ja odotan optimistisempaa olotilaa.

Olen ollut muutenkin vähän tavallista tunteellisempi. Tämä podcast liikutti kyyneliin.

Kävelin kotiin kaupungilta. Se ei ollut yhtä tylsää kuin muistan sen olleen sen ainoan kerran kun olen sitä kokeillut, ääniviihde auttaa siihen. Reitti on kyllä tosi tylsä, ison tien vartta eteenpäin ja eteenpäin neljä kilometriä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä! Älä vaan vetäydy luolaan, sillä blogiasi on mukava lukea!

Käväise kampaajalle. Se piristää aina kivasti. Kyllä niille kampaajiile uskaltaa vähän vapautta antaa, kun äkkiä ne hiukset kasvaa sitten takaisin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kampaajien huono puoli on se että siihen pitää käyttää rahaa, muuten menisin heti :)

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän,
oletko ajatellut, että menisit johonkin sellaiseen paikkaan, jossa leikataan oppilastöinä. Niissä saa tosi halvalla leikkautettua, tyyli on nuorekas ja työtä valvoo kokenut kampaaja/opettaja.

sama anonyymi

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Olen kyllä harkinnut, mutta en ole uskaltanut :) En ole myöskään kuullut ihan hirveän hyvää palautetta paikallisesta paikasta (tai en tiedä onko täällä useampia).

Anonyymi kirjoitti...

Tampereella olen käynyt kahdessa paikassa (yhdessä koulussa ja sitten sellaisessa kampaamossa, missä kaikki suunnilleen oppilastöitä) ja ollut tyytyväinen. Oulussakin joskus kävin ja olin tyytyväinen. Turkua en ole koskaan testannut, joten voi olla, että ei ole sitten niin hyvä siellä se "valvonta".

Kosmetologillekin olen malttanut mennä vastaaviin paikkoihin ja ollut tyytyväinen. Jotenkin tuntuu, että opiskelijat yrittää parhaansa, kun ope valvoo työn jälkeä ja kyselee asiakkaalta siinä välillä kaikkea. :)

Sinulla on muuten kiva hiustyyli!

Blog Widget by LinkWithin