Kaikkea mahdollista, osa 2.

Minulla on häpeällinen salaisuus (kaiken muun lisäksi), minä luen rakkausromaaneja. Minua ärsyttää häpeäni, viihteenä ne ovat yhtä arvokkaita kuin vaikka urheilun katsominen televisiosta, silti urheilun katsomisessa ei tunnu olevan mitään hävettävää (tosin meillä kotona naureskellaan jos joku vaikuttaa edes vähän kiinnostuneelta penkkiurheilusta). Olen äärettömän kyllästynyt sukupuolikysymyksiin, joten en taida jaksaa kirjoittaa siitä miten naisten viihde on arvottomampaa kuin miesten.
Suhteeni romanttisiin tarinoihin on outo. En lue niitä siinä toivossa että itse kokisin samaa vaan koska tiedän etten ikinä koe mitään sellaista (toivon olevani väärässä). Luen niitä että tuntisin jotain. Minusta on tullut aika nirso, vaadin viihteeltäni laatua ja niiden tunteiden herättämistä. Eniten pidän kirjoista joihin on sotkettu jännitystä, vähiten onnettomista lopuista. Ja vihaan tarinoita kolmekymppisistä ankeissa töissä olevista naisista joilla on huono itsetunto. Vielä enemmän inhoan versioita joissa ko. nainen yrittää valita kahdesta miehestä toisen ja koko kirja koostuu väärinkäsityksistä. Viimeisellä sivulla kaikki sitten ratkeaa. Suosikkini on Katie Fforde joka on makuuni yllättävän realistinen. Hänen sankarittarensa ovat vähän ujoja ja yleensä heillä on aika vähän mieskokemuksia tai eivät ole ikinä rakastuneet. ajuan kyllä miksi pidän hänen kirjoistaan, haluan ainakin ajatella olevani hänen kirjojensa naistyyppiä. Ainakin se on lähempänä minua kuin sinkkukirjojen baareissa notkuva ja epätoivoisesti avioliittoon haluava sankaritar. Pidän myös Georgette Heyerin historiallisista romaaneista, varsinkin niistä joissa järkevä sankaritar kohtaa paheellisen lordin. Inhoan kirjoja joissa on monimutkaisia ihmissuhdesotkuja ja epäkypsiä henkilöitä. En jaksa lukea kirjoja joiden pääjuoni on sankarittaren henkinen kasvu (miksi sankarit eivät joudu kehittymään ihmisinä?). Tai kirjoja joissa naiset rakastuvat täydelliseen epäsopivaan mutta niin hyvännäköiseen mieheen mutta viimeisellä sivulla huomaavatkin että naapurin tylsä mies onkin itse asiassa hyvännäköinen ja kiinnostava. Haluan lukea puhdasta rakastumisen kuvausta, siksikin jännityselementit ovat hyviä, juonta ei tarvitse täyttää kaikenlaisilla sotkuilla ja väärinkäsityksillä. Inhoan väärinkäsityksiä, myös oikeassa elämässä (ja pelkään että annan täällä vääränlaisen kuvan itsestäni). Väärinkäsitykset eivät ikinä ole koomisia (tosin saan huvitettua perhettäni ryntäämällä television luota noloissa kohdissa. Kun olen yksin kanavahyppelen paljon).
Ja vaadin onnellista loppua.
Yksi syy häpeääni on se että isäni toimii työkseen kirjallisuuden parissa ja lukee vain laatukirjallisuutta. En halua tunnustaa hänelle mitä kaikkea luen.
Minusta tuntuu myös että minun pitäisi lukea jotain parempaa. Haluaisin lukea klassikoita ja merkittäviä tietokirjoja, kirjastosta kuitenkin lainaan sen uuden Nora Robertsin (minun täytyy kyllä sanoa ettei Roberts ole suosikkejani, hän ei jotenkin vaikuta minuun). Saatan lainata klassikon mutta tuskin luen sitä, minulla on joku outo esto klassikoiden lukemiseen.
En tiedä katoaisiko tarpeeni lukea rakkaudesta jos rakastuisin ja saisin vastarakkautta.
Tunnen myös antavani väärän kuvan. Jostain syystä ihmiset kuvittelevat että olen fiksu, että tiedän paljon, että luen paljon hyödyllisiä kirjoja. Että koska en pidä "hauskaa" on elämäni omistettu itseni sivistämiselle. Jos sanon että luen helposti parikymmentä kirjaa kuussa, jos minulla ei ole paljon töitä tai jos internetissä ei tapahdu mitään kiinnostavaa (oululaisessa elämässäni netillä saattoi olla liian suuri osuus) ihmiset katsovat minua kunnioittavasti ja ilmeisesti tuntevat huonoa omaatuntoa siitä etteivät lue. Minulle lukeminen on samanlaista kuin television katsominen, lukemissani kirjoissa ei ole mitään vaikeaa tai vaativaa. Lukeminen on hyvin arkipäiväistä minulle. Ehkä olisi hyvä että arvostaisin kirjoja ja lukemista enemmän, ehkä silloin saisin luettua niitä klassikoitakin.

Rakastan kirjastoja. Uudelle paikkakunnalle muuttaessani hankin ensimmäiseksi kirjastokortin. En tulisi toimeen ilman. Ostan ehkä keskimääräistä enemmän kirjoja mutta luen sen verran että kirjasto on välttämätön. Täällä kaipaan suomalaista kirjastosysteemiä ja sitä miten helppoa varaaminen ja uusiminen on netin kautta. Paikallinen kirjasto on kyllä ihan hyvä mutta maksullinen ja kaikki on aika hankalaa. Englanninkielisiä kirjoja on kyllä paremmin kuin Oulussa.

Tasapainon vuoksi on sanottava että luen muutakin, dekkareita ja "oikeitakin" kirjoja. Sydäntäni lähinnä on kuitenkin fantasia.

Kun jossakin kommentissa (muuten suuret kiitokset kommenteista! Vaikka häpeänkin huomionkipeyttäni niin ne merkitsevät minulle paljon. Ehkä olen näkymätön tyttö joka epätoivoisesti haluaa näkyväksi) kysyttiin (tai ainakin viitattiin siihen suuntaan) siitä mitä odotan tai toivon seurustelukumppanilta niin tässä on lista:
1. Kärsivällinen (minä olen sen verran estoinen ja angstinen ja ujo että kanssani voisi olla vaikeaa olla).
2. Pitää kirjoista (koska lukeminen on niin tärkeää minulle on hyvä jos toinenkin ymmärtää sitä).
3. Uskonnoton (pystyn olemaan ystävä uskovaisen kanssa mutta seurustelussa eriuskoisuuden luulisi haittaavan).
4. Miellyttävä ulkonäöltään (siis minua miellyttävä. Tunnen itseni pinnalliseksi mutta en voi kuvitella haluavani seurustella ihmisen kanssa jonka ulkonäöstä en pidä. Tuohon kuuluvat myös miehet jotka ovat todella trendikkäitä tai vaikka uusnatseja. Vaikken näkisi mitään pahaa heidän ideologiassaan en pitäisi heidän tyylistään. En osaa sanoa mitä oikeastaan tarkoitan mutta kyse ei ainakaan ole siitä että vaatisin ääretöntä komeutta tai vastaavaa, pidän tavallisen näköisistä ihmisistä).
5. Tietokoneiden käyttö ja se että ymmärtää internet-elämääni. Toisaalta yökausien irkkaaminen ja Pepsin juominen litratolkulla ei viehätä minua.
6. Edelliseen liittyen, addiktiottomuus. En halua seurustella alkoholistin tai todella pahasti vaikka tietokonepeleihin addiktoituneen kanssa. Sama pätee vakaviin mielenterveyshäiriöihin. En tiedä kykeneekö sellainen ihminen terveeseen suhteeseen?
7. Keskustelutaito. En itsekään pysty puhumaan tunteistani joten en kaipaa sellaisia keskusteluita vaan normaalia keskustelua mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta. Vanhempieni avioliitto oli hiljainen ja näin miten kamalaa se on.
8. Fantasiantaju. Ei seksifantasioiden vaan Tolkienin ja vastaavan. Luen fantasiaa, olen larpannut, tunnen fantasiaporukkaa enkä halua seurustella sellaisen miehen kanssa joka ei tajua fantasian ideaa. Tai haluaa lukea plkkiä tositapahtumiin perustuvia kirjoja.
9. Kunnioittaa kulttuuria. Kun olen tälläinen wanna-be taiteilija en haluaisi olla taiteenvihaajan kanssa.
10. Asioita joita toivon ystäviltäkin: älykkyys (ei ainakaan kovin paljon minua tyhmempi), luotettavuus, huumorintaju, suvaitsevaisuus, kunnioitus...
11. Aikuisuus. Ei liity ikään vaan henkiseen kypsyyteen.
12. Kiinnostavuus. Miehellä on hyvä olla mielipiteitä ja sanottavaa.

Enempää en keksi. Tuossa listassa on kaikki mahdollinen mieleeni tullut. En tiedä onko minulla liian kovat vaatimukset. Ehkä minulla on vielä jotain alitajuisia vaatimuksia joita en edes itse tajua ja jotka saavat minut olemaanm kiinnostumatta suurimmasta osasta miehiä. Ja ehkä jos joskus rakastun on mies aivan päinvastainen kuin listani.