Taytin eilen 25 vuotta kuten ehkä voi kirjoituksistani päätelläkin. Tänään on vaikeaa, eilisen juhlimisyritys (siis matka Amsterdamiin kirjakauppoihin) ei ollut oikein onnistunut, uudet kirjat olivat niin jännittäviä että luin niitä puoleen yöhön. Sain ensimmäisen luettua loppuun kymmeneltä mutta vielä piti aloittaa toinen. Tänään heräsin puoli kuudelta kirjan kutsuun. Minulla taitaa oikeasti olla paha tapa. Minusta tuntuu myös että pitäisi tuntua jotenkin erikoiselta tai että minun pitäisi olla edes onnellinen, muun muassa siitä että perhe ja ystävät muistivat syntymäpäiväni. Oln kuitenkin vain aika ahdistunut. En saanut aamulla enää nukuttua kun aloin ajattelemaan ilmastonmuutosta ja eläinraukkoja jotka eivät siihen pysty mukautumaan. Puhumattakaan puista.
Oikeasti ahdistus johtuu pakkaamisesta ja kouluun liittyvistä epäselvyyksistä. Ja selviän siitä. Äitini aina muistuttaa että olen selvinnyt kaikesta muustakin. Lohduttavaa mutta ei auta juurikaan stressaavassa tilanteessa.

Näkymättömyyteni tai joku muu on ollut myös suuri onni. Luin vähän aikaa sitten ihmisten kokemuksia vieraiden ihmisten sanomista hyvin loukkaavista asioista ja olin yllättynyt siitä miten paljon sitä tapahtuu. Kyllä minä liikun sen verran ihmisten ilmoilla että idiooteilla olisi ollut mahdollisuus loukata minua mutta niin ei ole koskaan tapahtunut. Yleisesti ottaen minulle ollaan ystävällisiä.
Ja vaikka valitankin ulkonäöstäni ja painostani ja kaikesta muusta niin totuus taitaa olla ettei minulla oikeastaan ole mitään ongelmia.

Ja kotona minua odottaa aika lupaava romanttinen jännitystarina. Ja kolmen viikon päästä pääsen Suomeen. Koti-ikävä vaivaa.