14.12.2005

Jouluun valmistautumista

Tuosta puuttuu vielä kaikenlaista, sellaisia asioita joita ei voi pakata ennen perjantaita mutta luulen että saan tavarat mahtumaan rinkkaan eikä mukaan tarvitse ottaa isoa matkalaukkua (siitä on vieläkin huonoja muistoja Hollannin ajoilta, kun olin lähtöpäivänä juuttunut neljänkymmenen kilon matkatavaroiden kanssa asemalle, jossa piti vaihtaa junaa ja junia ei sitten kulkenutkaan. Siitä seurasi elämäni kallein taksikyyti, onneksi jaoin sen mallikilpailuihin matkalla olleen äidin ja tyttären kanssa. Taksikuski kutsui minua madameksi. Onneksi suurin osa ahdistuksesta on jo unohtunut). Vaatteita on jotenkin vähännäköisesti ja ne näyttävät aika mustilta (kun tarkasti katsoo niin näkee kolme värillistä vaatekappaletta, olen niistä ylpeä). Alusvaatteet on rajattu kuvasta, jotain yksityisyyttä minäkin haluan säilyttää. Keskellä matkaviihdykettä, pipolankoja ja Terry Pratchettin kirja. Niiden vieressä opinnäytetyön materiaalit, toivon että niiden raahaaminen ympäri maata saa jossain vaiheessa aikaan inspiraation. Oikeassa laidassa lahjapaketteja. Paperipussissa lusikoitavaa kaakaota (se kuulosti kiinnostavalta), sen alla ruotsinkielinen Su doku-kirja (olen ratkaissut niitä myös hollanniksi). Niiden vieressä näkymättömissä lasikuulia kynttilöiden läheisyyteen. Kameran jalusta ei mahdu rinkkaan mutta jos selviän yhdellä laukulla saan sen muutenkin kulkemaan.
Muovilattiani on tavallistakin ankeamman näköinen.

Aloittamalla pakkaamisen jo tänään pääsin eroon osasta laiskuudestani johtuvasta huonosta omastatunnosta (en tehnyt tänään mitään opinnäytetyön hyväksi). Siihen auttoi myös pyykkivuoro ja vesijumppa, joka oli taas hauskaa jos ei oteta lukuun vettä korvissa. Ja sain ruuankin ystävän luona.
Parasta on ahdistuksen katoaminen. Alan melkein olla joulumielellä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko itse tehnyt nuo lahjapakettien marmoroinnit? Kerrassaan upeita, olipa tekijä kuka hyvänsä. Iloista joulunodotusta ja hyvää joulua.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Lajapaketit eivät valitettavasti ole marmoroituja, niihin on vain piirretty eläimiä mustalla tussilla ja väritetty tausta puuväreillä.
Olen kyllä joskus ala-asteella tehnyt marmorointia, se taisi olla ihan hauskaa.

Kiitos samoin joulun kanssa.

Pälli kirjoitti...

Terry Pratchett on niiiin hyvä :)

Blog Widget by LinkWithin