11.1.2006

Opinnäytetyö

Opinnäytetyöni saattaa olla epäsuosituin aihe täällä. Se on varmaa että se on tällä hetkellä elämäni suurin pulma (mikä tietysti tarkoittaa ettei minulla ole mitään suuria ongelmia).

Aikaisemmat selitykseni ovat saattaneet olla epäselviä ja monimutkaisia, ja voi olla ettei sitä pystykään selittämään selkeästi ja kiinnostavasti (uuden vuoden alussa olen näköjään unohtanut lupaukseni itselleni olla selittelemättä ja puolustelematta ja anteeksipyytelemättä tekemisiäni ja kirjoituksiani).
Se on tavallaan lyhytelokuva, ilman liikkuvaa kuvaa. Päähenkilö on isotätini, isoisäni sisko, joka eli naimattomana aika vauhdikkaan elämän. Hän aiheutti 30-luvulla skandaaleja, seurusteli sodan aikana saksalaisen sotilaan kanssa (mikä ei tietenkään kauhean harvinaista ollut), muutti sodan jälkeen Ruotsiin ja halusi muotisuunnittelijaksi. Se toive ei toteutunut, hän työskenteli pitkään tarjoilijana Skanssenilla Tukholmassa (kävimme siellä joskus kun olin lapsi ja minusta se oli pitkästyttävä, olisin halunnut Gröna Lundiin mutta isäni halusi nostalgiaa). Hän kuoli pari vuotta sitten 92-vuotiaana, pahasti dementoituneena. Jo 80-luvulla yöpyessämme hänen luonaan siitä näkyi ensimmäisiä merkkejä.
Hän oli värikäs, vauhdikas, kärsimätön, kirjaimellisesti omia polkujaan kulkeva (sukulaiset muistavat hyvin hänen kävelyreittinsä aitojen alitse kulkemisineen), rohkea. Oikeastaan aika lailla minun vastakohtani.
Työhön tulee valokuvia, joita on säästynyt runsaasti ja jotka ovat hyviä, kirjeitä, jotka on luvannut lukea eräs tuttavani ja maalauksia, joita olen epätoivoisesti yrittänyt tehdä joulukuun alusta ja joiden viimeinen versio ovat ne ala-asteelaisen näköiset pastellityöt. Jotain selittävää tekstiäkin pitäisi saada. Työhön tulee yksi laulu, jonka tekijänoikeuksien hankkiminen on kallista (sukulaiset sponsoroivat) ja jotain muuta epämääräistä ääntä, jonka suunnittelu pelottaa suunnattomasti.

Isotätini sentään lähti kielitaidottomana Pariisiin.

5 kommenttia:

Scilla kirjoitti...

Voisin olla kirjoittanut nuo kaksi ensimmäistä lausetta. Joudun pähkäilemään tämän tästä opinnäytetyötäni, mutta arvelen sen karkoittavan lukijoita. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En tiedä pitäisikö olla salaisia opinnäytetyöblogeja :) Harkitsin sellaista mutta olin liian laiska.

Onnea työhösi!

Brim kirjoitti...

Isotätisi on ollut todella rohkea ihminen. Täytyy oikein hattua nostaa. Siihen aikaan kun ei mistään sosiaaliturvasta oltu kuultukaan, ainakaan siinä muodossa kuin tänä päivänä. Hillitöntä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Isotäti oli todellakin rohkea. Ja köyhä, välillä hän oli asunnoton ja välillä joutui lainaamaan rahaa kaikilta tutuilta. Hän osasi varmasti jonkun verran ruotsia muuttaessaan Tukholmaan mutta aika huonosti, joskus 60-luvulla asuttuaan maassa noin 15 vuotta hän meni kielikurssille.

Minua harmittaa etten muista hänestä juuri mitään, tapasimme vain pari kertaa. Luulen että hän oli vähän Peppi Pitkätossumainen, jos Peppi Pitkätossu harrastaisi shampanjaa ja muotisuunnittelua ja pankinjohtajia.
Villi.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö ole ihanaa, että jotkut ihmiset kykenevät elämään täysillä. Itse en pysty siihen koskaan, ainakaan spontaanisti. Olen liian raukkis.

Blog Widget by LinkWithin