Opinnäytetyö

Opinnäytetyöni saattaa olla epäsuosituin aihe täällä. Se on varmaa että se on tällä hetkellä elämäni suurin pulma (mikä tietysti tarkoittaa ettei minulla ole mitään suuria ongelmia).

Aikaisemmat selitykseni ovat saattaneet olla epäselviä ja monimutkaisia, ja voi olla ettei sitä pystykään selittämään selkeästi ja kiinnostavasti (uuden vuoden alussa olen näköjään unohtanut lupaukseni itselleni olla selittelemättä ja puolustelematta ja anteeksipyytelemättä tekemisiäni ja kirjoituksiani).
Se on tavallaan lyhytelokuva, ilman liikkuvaa kuvaa. Päähenkilö on isotätini, isoisäni sisko, joka eli naimattomana aika vauhdikkaan elämän. Hän aiheutti 30-luvulla skandaaleja, seurusteli sodan aikana saksalaisen sotilaan kanssa (mikä ei tietenkään kauhean harvinaista ollut), muutti sodan jälkeen Ruotsiin ja halusi muotisuunnittelijaksi. Se toive ei toteutunut, hän työskenteli pitkään tarjoilijana Skanssenilla Tukholmassa (kävimme siellä joskus kun olin lapsi ja minusta se oli pitkästyttävä, olisin halunnut Gröna Lundiin mutta isäni halusi nostalgiaa). Hän kuoli pari vuotta sitten 92-vuotiaana, pahasti dementoituneena. Jo 80-luvulla yöpyessämme hänen luonaan siitä näkyi ensimmäisiä merkkejä.
Hän oli värikäs, vauhdikas, kärsimätön, kirjaimellisesti omia polkujaan kulkeva (sukulaiset muistavat hyvin hänen kävelyreittinsä aitojen alitse kulkemisineen), rohkea. Oikeastaan aika lailla minun vastakohtani.
Työhön tulee valokuvia, joita on säästynyt runsaasti ja jotka ovat hyviä, kirjeitä, jotka on luvannut lukea eräs tuttavani ja maalauksia, joita olen epätoivoisesti yrittänyt tehdä joulukuun alusta ja joiden viimeinen versio ovat ne ala-asteelaisen näköiset pastellityöt. Jotain selittävää tekstiäkin pitäisi saada. Työhön tulee yksi laulu, jonka tekijänoikeuksien hankkiminen on kallista (sukulaiset sponsoroivat) ja jotain muuta epämääräistä ääntä, jonka suunnittelu pelottaa suunnattomasti.

Isotätini sentään lähti kielitaidottomana Pariisiin.