28.2.2006

"Anna pusu." "Ei kiitos."

Minuakin on nyt kai häiriköity kadulla. Ei tuntunut mukavalta.

Selvisin hengissä pitkään jännittämästäni (vain pientä jännitystä) tentistä. Se oli helpompi kuin odotin, koko ryhmä oli valmis kymmenessä minuutissa. Läpipääsy on aika varmaa ja hyvä arvosana mahdollinen tai jopa todennäköinen. Ikinä ei kyllä tiedä mikä menee pieleen.

Postilaatikkoni oli muuttanut ja selvästi traumatisoitunut, se ei suostu enää avautumaan. En minäkään pitäisi siitä jos joutuisin asumaan takahuoneessa, jossa on ruskeat seinät kauniin turkoosin eteisen sijaan. Se rappu on masentava.

Minulla on tyhmä olo. Kaikesta tekijänoikeudellisesta (se tenttikin käsitteli sitä) tietämyksestäni huolimatta menin mokaamaan ja harrastin kappaleen valmistusta piirtämällä mallista sen intialaisen kuvion. Omaan käyttöön se tietysti on sallittua ja ehkä se saa täälläkin julkaista (tai todennäköisesti ei saisi) mutta kaupallinen toiminta on eri asia. Täytyy kokeilla jos saisin kumitettua edellisen kuvion pois tai sitten pitää aloittaa aivan alusta. Onneksi se ei ole monimutkainen prosessi ja oman kuvion kehitteleminen on hauskaa mutta nyt hävettää. Olen tuottanut pettymyksen kaikille, varsinkin isälleni. Inhoan virheiden tekemistä, varsinkin julkisesti. En varmaan halua tunnustaa olevani erehtyväinen.

4 kommenttia:

Sisatto kirjoitti...

Minä olen ymmärtänyt tekijänoikeuden niin, että kun piirtää jonkin kuvan tai kuvion mallista, kyse on uudesta taideteoksesta. Kyllähän sen niin pitäisi mennä. Ainakin meillä lehdessä piirtäjät harrastavat sellaista. Vähän sama asia kuin se, että pelkkään ideaan ei ole tekijänoikeutta.

Eli jos olet jäljentänyt symbolin jostain, se on silti sinun työsi.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tekijänoikeuslaissa lukee: Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen.

Minä piirsin mallista, joka oli viivapiirustus, kuvion toista tekotapaa käyttäen (puuvärit tussin sijaan) muuttaen sitä vähän. Kyllä minun oikeustajuni sanoo että kun kyse on samannäköisestä teoksesta on se myös sama teos. Eri asia olisi piirtää vaikka valokuvan pohjalta niin ettei lopputulos juurikaan muistuta mallia kuin kopioida toisen piirustus. Eri asia on sitten voiko tuollaista ornamenttia, joita on tehty useiden satojen vuosien ajan ja vaikka minkälaisina versioina pitää itsenäisinä ja omaperäisinä teoksina (kun luin lakia huomasin ainakkin yhden kohdan johon vastasin tentissä vääärin, en muistanut mitä välittäminen tarkalleen ottaen tarkoittaa).

Eräässä tekijänoikeusneuvoston lausunnossa oli kyse maalausten perusteella maalatuista postikorteista. Neuvosto katsoi että postikortit olivat niin amatöörimäisesti maalattuja, että kyse oli saman aiheen käyttämisestä, ei kappaleen valmistuksesta. Voi olla että minunkin kuvani olisi kuulunut siihen luokkaan mutta en viitsi ottaa riskiä.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tekijänoikeus vanhenekin jossakin vaiheessa? Luulisi kuitenkin että vanhoja symboleja saisi käyttää vapaasti

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Vanhenee,, 70 vuoden kuluttua tekijän kuolemasta. Tuo mallini vain taisi olla muutama vuuosi sitten yhtä nettisivua varten suunniteltu, ainakaan sieltä ei löytynyt muuta tietoa ja toimin sen mukaan.

Blog Widget by LinkWithin