Epäonnistuin tänään.
Edellisestä verenluovutuskerrastani oli kulunut melkein viisi vuotta ja olin tuntenut siitä syyllisyyttä, olin aikoinani hyvä luovuttaja. Mutta enpä ollut enää. Vereni on samaa sopivaa ryhmää tietysti edelleen ja olen rauhallinen enkä pelkää piikkejä ja nautin tilanteesta mutta vereni ei halua jättää ruumistani. Se virtasi niin hitaasti että hyhmettyi ja luovutus keskeytettiin.
Ei se kai minun vikani ole, neula oli ehkä huonosti tai ehkä asentoni ei ollut hyvä, se kai olisi minun vikani. Tai sitten tauon aikana suoneni (jotka ovat aika huomaamattomia) ovat ottaneet mallia äitini suonista, hänelläkään se ei suju. Tunsin pettäneeni jonkun, itseni kai tai tunsin pettymystä, en saanutkaan sitä hyvää mieltä, vain kipeän käden. Ja olin kateellinen muille heidän täysistä veripusseistaan.
Pidän verenluovuttamista kansalaisvelvollisuutena, ainakin omalla kohdallani.
On tässä hyvääkin. Voi lykätä tiskaamista huomiseen hyvällä omallatunnolla ja lojua loppupäivän sängyssä. Käteeni saattaa kehittyä kiinnostava mustelma, sain kyllä voidetta sitä varten. Sain myös mehua, tarjolla olleita karkkeja en raaskinut ottaa.
Kesällä uusi yritys. Ehkä se sujuu paremmin veripalvelun tiloissa kuin koulumme tanssisalissa (tämä oli kaikin puolin mielenkiintoinen kokemus, juttelin jopa vähän vieressä istuvan tekniikan opiskelijan kanssa).
Tekstit
5 kommenttia:
Minäkin ajattelin veren luovuttamista kansalaisvelvollisuutena. Aloitin luovuttamisen armeijassa ja luovutin seuraavan kerran armeijan jälkeen (vai oliko armeijassa toinen kerta?). Alkuun luovuttaminen ei tuntunut miltään, mutta luovutuskertojen lisääntyessä alkoi huimata ja loppujen lopuksi luovuttamisen jälkeen silmissä musteni.
Noin kerralla viisi jouduin nousemisen jälkeen (vaikka olin varuulta makaillut patjalla), menemään syrjään istumaan. Luovutin viimeisen kertani viime kesänä, Jyväskylässä. Täällä on sellainen mukava veripalvelu, jossa voi luovuttaa milloin tahansa! :-)
Nooh... silloin kesti 45 minuuttia ennen kuin pääsin seisaalleni. Paikan päällä ollut hoitaja sanoi, että tuollaista tapahtuu toisinaan, kukaan ei tiedä miksi. Verenpaineessani tai hemoglobiinissa ei ole mitään vikaa, mutta keho lakkoilee. Hoitaja tokaisi lopuksi, ettei kannata tulla ihan pian uudestaan. Tule seuraavan kerran vasta viiden vuoden päästä, tai kymmenen.
Minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota velvollisuusajattelua, mutta ehkä se johtuu siitä, että en ole koskaan edes yrittänyt käydä luovuttamassa verta, kun olen aina kärsinyt jonkinasteisesta anemiasta, enkä siis edes kelpaisi.
Valkoturkki, kuulostaa aika hurjalta. Jyväskylän veripalvelussa kävin ensimmäiset kertani, se oli kyllä mukava paikka. Oulustakin löytyy vastaava, en vain ole saanut käytyä siellä koskaan.
Ths, minulla saattaa olla vähän kumma käsitys kansalaisvelvollisuuksista enkä kyllä itse täytä niitä kaikkia (esim. vapaaehtoistyö kuuluu listalle). Velvollisuus koskee kyllä lähinnä minua itseäni, eikä missään nimessä ihmisiä joille on este luovuttamiseen tai kauhea kammo. Minulle se oli aikoinaan niin helppoa että senkin takia pidin velvollisuutena. Toivottavasti sujuu jatkossakin.
Minä olen soimannut itseäni aina siitä että en voi luovuttaa verta, ensin anemian takia ja myöhemmin suonensisäisen käytön takia. Hepatiittia ei ole, kuten yleensä kaikilla iv-käyttäjillä, olen aina ollut tarkka. Nuorena pyörryin kun otettiin verta, pienikin määrä veti heikoksi ja suonet pakenivat neulaa. Se, mikä neuloissa on kummaa, on että niihin voi tulla syvä himo ja riippuvuus. Hyvää pääsiäistä!
-minh-
Minusta veren luovutus on moraalitonta, niin kauan kun saattavat käyttää sitä jonkun kepulin hengen pelastamiseen.
Lähetä kommentti