27.4.2006

Koulun sähköpostiin oli tullut kehotus äänestää opiskelijoita ja henkilökuntaa erilaisissa kategorioissa, voittaja saa hauskan arvonimen. Minä olen aina inhonnut tuollaisia, minulla ei ole niihin tarpeeksi huumorintajua, lähinnä kai siksi ettei minua ikinä äänestetä mihinkään mutta silti aina tulee pieni toivo. Toisaalta en myöskään tunne opiskelijakavereitani tarpeeksi hyvin enkä käy bileissä ja nuo arvonimet tuntuvat liittyvän niihin. En minä ole täysin näkymätön ja tuntematon koulussa, oman vuosikurssini opiskelijoista aika suuri osa on jonkinlaisia tuttuja ja yllättävän monet tietävät minun nimeni, minä en oikein muista heidän nimiään. Alemmilta vuosikursseilta tunnen muutamia, en tiedä ovatko muut heistä edes huomanneet minua.
Inhosin koulussa myös stipendien jakoa. Ala-asteella sain stipendejä hyvästä käytöksestä ja koulumenestyksestä, ne tuntuivat silloin jo tarpeettomilta. Kaikista eniten himoitsin kuvaamataidon stipendiä, mutta ysin oppilaana taisin olla liian tavanomainen siihen (minulta puuttuu se jokin). Abivuonna opettajat melkein lupasivat sen minulle (olin suunnitellut koulun tekemälle levylle kannet, ensimmäinen tilaustyöni, josta tosin ei saanut palkkaa muuta kuin kokemuksen tyytyväisistä asiakkaista), sinä vuonna stipendiä ei jaettu lainkaan. Sain kirjapalkinnon hyvästä englanninosaamisesta.
Oli se katkeraa.

Huomenna saan aivan tarpeeksi huomiota, pääsen esittelemään opinnäytetyöni yleisölle. (Jos joku oululainen sattuu olemaan kiinnostunut niin töitä esitellään kaupunginkirjastolla aamusta alkaen, minun esitykseni kolmen maissa. Sinne on vapaa pääsy ja kuka tahansa tervetullut) Jos en satu uudestaan sairastumaan, tänään on aika terve olo, olettaen että mahakivut johtuvat kuukautisista.

Näin unta että olin mies ja minulla oli pikkuvelipuoli, jota unessa väitettiin Kauran Esikoisen kaltaiseksi (Kaura taidettiin oikeasti mainita unessa), vaikka hän ei osannutkaan kävellä. Muut perheenjäsenet olivat lähteneet jonnekin (unessa minulla oli vaikka miten paljon puolisisaruksia, olin itse taiteilija ja oikeastaan oli hauskaa olla mies) ja hoidin tuntematonta veljeäni. Häntä piti viedä uimaan ja jostain syystä oikeana tapana pidettiin hänen heittämistään veteen useamman metrin korkeudelta. Ihmettelin sitä unessakin enkä tainnut oikeasti heittää, yritin vain miettiä mikä olisi parempi tapa. Muistan että veli oli aika vihainen. En minä yleensä näe outoja unia.

3 kommenttia:

Martsuli kirjoitti...

Onnea esitykselle!

Scilla kirjoitti...

Onnea esitykseen tosiaankin! Minun opinnäytetyöni esitys oli juuri eilen. Ei meillä sentään kaupungintalolle asti niitä menty esittelemään, ihan koululla vaan pysyttiin. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos :) Hieman kyllä nyt jännittää, mutta yleensä osaan esiintyä aika luontevasti, yritän aion luottaa siihen kykyyni.

Blog Widget by LinkWithin