22.4.2006


Kävin kevätkävelyllä kameran ja uusien kenkieni kanssa (ne näyttävät vähän oudoilta, tai sitten jalkani). Täällä alkaa viimein tuntua kunnolla keväältä.


Asuisin mielelläni tämän talon ympäristössä ja tuossa talossakin (pidän keltaiseksi rapatuista taloista). Intiö on lähellä keskustaa mutta rauhallista seutua, palvelut ovat lähellä, siellä on puita ja hautausmaa aivan vieressä, se on tärkeää. Minun täytyy muuttaa joskus syksyllä, jos onnistun pääsemään koulusta eroon, Intiö kyllä saattaa olla liian kallis alue minulle.


Tämä rakennus vainosi minua ensimmäisenä Oulun vuotenani. Näin sen melkein aina kaupungilla kävellessäni mutta ikinä en pääsyt perille sen sijainnista. Kukaan tutuistani ei pitänyt sitä salaperäisenä, heille se oli vain Intiön vesitorni. Kontrasti ympäröiviin taloihin on aika hauska.




Näiden talojen rumuudessa on jotain sympaattista.


Noissa taloissa haluaisin kaikista eniten asua mutta Toivoniemi on vielä kaukaisempi unelma kuin Intiö. Tuleva muutto pelottaa, olen asunut vain opiskelija-asunnoissa ja asunnon löytäminen tuntuu vaikealta. En osaa edes päättää onko minun parempi ottaa opintolainaa ja muuttaa ennen kuin valmistun vai odottaa marraskuuhun ja työttömyyteen. Syksy ei ole hyvää aikaa opiskelijakaupungissa.




Oulujoen rannassa oli muutama pieni lätäkkö.


Ja vielä vähän lunta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tunne Oulua tai sen asuntotilannetta yhtään, mutta olin itse vähän samanlaisessa tilanteessa jokin aika sitten. Pääkaupunkiseudulla on useampiakin järjestöjä, joilta erityisesti nuoret saavat vuokrattua markkinavuokria edullisemmin asuntoja. Ne ovat mukavan lähellä opiskelija-asumista (paitsi että palvelu on parempaa kuin hoasilla...) Oulusta löysin seuraavan: http://www.osna.fi/ Ja sitten on tietysti kaupunkien vuokra-asunnot.

Mutta kuten sanottu, en tunne tuota yhdistystä mitenkään, enkä Oulua, joten en tiedä ovatko nuo asunnot sijainniltaan millaisia ja ovatko vuokrat kuinka kohtuullisia. Kannattaa joka tapauksessa tutustua vaihtoehtoihin

Annette Sinclair kirjoitti...

Ainakin kun itse muutin Ouluun viime syksynä oli asuntotilanne surkea. Soluja löytyy, mutta yksiöt ovat kiven alla. Minulla kävi suunnaton tuuri että sain nykyisen asuntoni, se oli onnenkantamoinen.

Ihana katsella kuvia tutusta ympäristöstä. Erityten kun olet NT onnistunut kuvaamaan lempipaikkani eli sen vesitornin :). Kuljen sen ohi joka päivä matkalla kouluun, ja jokaikinen kerta haluaisin murtautua torniin ja kiivetä huipulle.

viive kirjoitti...

Hei Näkymätön tyttö,

nuo uudet kenkäsi ovat kyllä aivan mielettömän ihanat, muoto ja väri kohdallaan! Ja uusi keväisen vihreä olemuksesi muutenkin :) ´

zache kirjoitti...

hmm, kengistä, kyllä olet oikeassa ne ovat oudot. Vähän niinkuin wow, en tiennyt tuon näköisiä kenkiä olevan tavalla :) Upeat :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anonyymi, kiitos linkistä. Olen tuosta kuullut ja ajatellut hakeakin. Ehkä minulle löytyy joku asunto jostain.

Keksi, toisten ottamia kuvia tutuista paikoista on tosiaan hauskaa katsoa. Ja se vesitorni on hieno, hauskaa että joku muukin on sitä mieltä.

Viive ja Zache, kiitos kenkäkommenteista. Minulla on ehkä jotain traumoja siitä että minulla on aika suuret jalat (nuo ovat kokoa 41) ja pelkään aina että kengät saavat jalkani näyttämään valtavilta. Nuo kengät taisivat olla onnistunut oston, tunnin kävelylenkin aikana ei ilmennyt mitään hankausta tai hiertämistä.

Blog Widget by LinkWithin