13.6.2006

Pitäisi joskus varmaan tehdä tutkimusmatka tietokoneeni kovalevylle. Tänään löysin sattumalta kansion nimeltä Kirjeenvaihtoa, tallennettuja sähköpostiviestejä vuodelta 2003. Kaikki oli kirjoitettu samalle ihmiselle, miehelle johon tutustuin deitti-ilmoituksen kautta (markkina-arvoni on selvästi laskenut, silloin sain vastauksia monelta kiinnostavalta, uusimpaan vain täysin epäsopivilta (ei ole hyvä idea lähettää tuntemattomalle ihmiselle lastensa kuvia)). En tavannut häntä koskaan, en silloin uskaltanut. Enkä tiedä oliko meillä muuta yhteistä kuin absolutismi ja ateismi, minä en ole enää absolutistikaan (viime perjantainakin join puoli lasillista kuohuviiniä, hyvin paheellista). Noiden kirjeiden lukeminen tuntuu vaikealta, vaikeammalta kuin teini-iän päiväkirjojeni. Nyt pystyin vain vähän selailemaan niitä. Olen aika samanlainen kuin olin silloinkin, mutta jollain tavalla niin erilainen että kirjeiden lukeminen tuntuu pahalta. Ainakaan en enää kykene kirjoittamaan useampaa pitkää kirjettä saman päivän aikana yhdelle ihmiselle. Blogi on tainnut tuhota sellaisen innostuksen.
Tuo tuttavuus loppui melkein koomisesti. Jossain vaiheessa hän löysi tyttöystävän (meidän kirjoittelumme oli taantunut ystävätasolle, niin kuin minulle yleensä käy) ja lopetti kirjoittamisen. Kun tyttöystävä sitten jätti hänet, hän saattoi taas kirjoittaa minulle ja valittaa miten julmia ja petollisia naiset ovat. Minä olin sillä välin ihastunut kunnolla ja kerroin siitä, sen jälkeen en ole tuosta tyypistä kuullut. En ole kyllä kauheasti kaivannutkaan.

Harrastin joskus aika paljon sähköpostikirjeenvaihtoa miesten kanssa, ensin ulkomaalaisten, se oli turvallisempaa. Suomalaisia ei ole tainnut olla kuin muutama ja niistä ei tietenkään tullut mitään. Yleensä kirjeenvaihto kesti pari viikkoa, sen jälkeen en kuullut heistä mitään (yksi amerikkalainen taisi kadota kun kerroin sosialistisesta vakaumuksestani). Olin varmaan vuoden kirjeenvaihdossa singaporelaisen mutta USA:ssa asuneen Cure-fanin kanssa, en tiedä mistä keskustelimme, muistan hänestä lähinnä sen että hän seurasi Curea heidän kiertueellaan ja käytti huumeita. Hän palasi kotimaahansa ja sen jälkeen en ole kuullut hänestä. Pitkäaikaisin sähköpostiystäväni oli englantilaismies nimeltään Jeremy. Minä olin silloin ehkä 20-vuotias, hän päälle kolmekymppinen. Minusta hän oli hauska ja kiinnostava, ikäero kyllä hirvitti mutta olin vähän ihastunut. Mielenkiintoisinta hänessä taisi olla se että hän työskenteli kaupungissa, jonka lähellä olin asunut kun olin pari viikkoa piikomassa tätini luona. Hän asui melkein Walesissa ja piti Tolkienista, melkein täydellinen mies siis. En tiedä mikä hänen viehätyksensä oikeastaan oli, muistan että hän taisi puhua lähinnä uudesta autostaan ja rugbysta, kai myös musiikista, meillä oli aika samanlainen musiikkimaku. Jossain vaiheessa hänkin lopetti kirjoittamisen, se masensi. Olin varma että olin loukannut häntä jollain tavalla, että minussa oli jotain vikaa, että hän oli Elämäni Mies ja nyt minulla ei olisi mitään mahdollisuutta seurusteluun, jotain tuollaista. Vuoden ajan muistelin miten kiinnostava hän oli ja fiksu. Sitten hän kirjoitti taas. En muista millaisia hänen aiemmat kirjeensä olivat olleet mutta uusin ei ainakaan antanut kuvaa fiksusta ja mielenkiintoisesta miehestä, hän ei käyttänyt lainkaan isoja kirjaimia, kaikki lauseet päättyivät joko kolmeen pisteeseen tai kolmeen huutomerkkiin eikä niissä edes ollut järkeä. Olin onnellinen kun en kuullut hänestä sen jälkeen enää mitään.

Viimeisimmän seuranhakukokeiluni myötä olen huomannut että tuollainen tutustuminen ei taida sittenkään sopia minulle. Mahdollisesti kiinnostavatkin ihmiset vaikuttavat epäkiinnostavilta kirjallisina, noin viidentoista vastauksen joukossa on vain yksi, joka osasi jotenkin kirjoittaa (en vaadi täydellistä kieliopin hallintaa kun en sitä itsekään osaa mutta en pysty innostumaan miehestä joka kirjoittaa monta riviä ajatuksiaan ilman pisteitä tai edes oikeaa ajatusta), ikävä kyllä hän kuului siihen kategoriaan, joka tarjoaa itsensä käytettäväkseni, jos sattuisin kaipaamaan uusia kokemuksia (kiinnostavampi hän kyllä oli kuin tuon kategorian tyypillinen edustaja, keski-ikäinen varattu mies).

12 kommenttia:

Hanichu kirjoitti...

Kirjoittelu on sellainen tutustumistapa, että minulla ainakin hajoaisi pää. Onneksi nykyisen ihanuuteni kanssa tavattiin livenä mahdollisimman pian - en usko, että olisin pelkän tekstin perusteella rakastunutkaan. Netin kautta varmasti voi tavata Sen Oikean, mutta virtuaalitutustuminen pidemmän päälle on rajoittunutta ja voi luoda vääriä mielikuvia.

Rohkiasti vaan tapaamaan ihan livenä...

On se tietenkin niin että jos ei halua esim. uusioperheen äidiksi niin kannattaa vähän seuloa etukäteen...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Uusi suhteesi vaikuttaa hyvältä :)
Minä taidan olla liian nirso, voin kuvitella vastaavani vain todella kiinnostaville miehille, tapaamisesta puhumattakaan, vaikka on mahdollista että hyvinkääläiset painonnostajatkin voivat olla ihan kiinnostavia, työttömistä kemiläisistä puhumattakaan. En edes tiedä miksi oikeastaan ilmoituksen jätin, en oikeastaan edes halua tavata ketään.

päivänsäde kirjoitti...

Kirjottelu on varsin hyvä tapa tutustua, mikäli siihen jaksaa paneutua... Ainakin näkee lyhyen kirjottelun jälkeen, että kannattaisko tyyppi tavata. Vaikka voihan olla, että livenä varsin mukavat ihmiset jäävät näin tapaamatta, koska he eivät välttämättä ole kovin kaksisia kirjoittajia.

Kamalinta on lukea viestiä, joka on kilometrinmittainen omaelämänkerta, jossa ei ole pisteen pistettä, tai mitään muutakaan välimerkkiä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minustakin kirjoittaminen on ihan hyvä tapa tutustua.
Ja joskus tekee mieli pitää kirjoituskoulua, ehkä se karsisi vähän niitä pisteettömiä omaelämäkertakirjureita.
Ensi vaikutelma kuitenkin muodostuu sen tekstin kautta, minulle on tärkeää sen jonkinlainen selkeys.
Minuun tehoaa parhaiten:
* Jonkinlainen taito käyttää välimerkkejä. Pilkkusääntöjen osaamista en voi vaatia kun en niitä itsekään oikein hallitse, mutta kolmet pisteet ja huutomerkit ovat äärettömän harvoin käytettäviä tehokeinoja, ellei halua vaikuttaa teinibimbolta.
* Isot alkukirjaimet lauseen alussa ja erisnimissä.
* Yhdyssanojen jonkinlainen osaaminen.
* Kirjakielisyys. Tämä, kuten muutkin, on makukysymys mutta en innostu puhekielestä enkä murteesta (terveisiä vain Raahen suunnalle).
* Sopiva laajuus. "Hei, olen X. Lempivärini on sininen ja harrastan tietokoneita" ei herätä vielä kiinnostusta minussa (voi olla että ko henkilö olisi vaikka miten kiinnostava mutta minulle vastaaminen on vähän vaikeaa ja kirjoitan vain sellaisille, jotka vaikuttavat oikeasti todella kiinnostavilta) mutta ei myöskään selostus koko elämästä ja entisistä parisuhteita.
* Räätälöinti. Kannattaa kirjoittaa se viesti juuri minulle.
* Varovainen kiinnostus. Taatusti vastausta vaille jäävät miehet, jotka ensimmäisessä viestissä suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta. Samoin seksiehdotukset.
* Kohteliaisuus. Ei kannata epäillä naisen sanoja heti ensimmäisessä viestissä... (kyllä, on aivan mahdollista ettei ole ollut humalassa vaikkei olisikaan absolutisti)
* Hyvät kirjoittajat kiinnostavat minua enemmän kuin huonot, sille ei mahda mitään. Hyvä kirjoittaminen ei sitten tarkoita sitä että aloittaa viestinsä runolla. Minä en lue runoja. Vältän yleensä katsomasta myös pyytämättä lähetettyjä kuvia, ne aiheuttavat usein traumoja (ei kiitos kuvia ilman vaatteita).

Anonyymi kirjoitti...

Ilmoitatko siitä yleensä, jos joku ei enää pidemmälle kirjoiteltua kiinnostakaan, vai lakkaatko vain vastaamasta?

Tulin vain tässä miettineeksi, miten ihmiset toimivat.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä olen niin nirso ja ujo että vastaan vain niille kaikkein kiinnostavimmille, niitä on ollut sen verran vähän ja he ovat pysyneet kiinnostavina ettei tuota ongelmaa ole tullut. Jossain vaiheessa miehet yleensä lopettavat kirjoittamisen.
Periaatteessa mielestäni pitäisi jotain ilmoittaa mutta voi olla että oikeasti vain jättäisin pelkurina kirjoittamatta.

zache_ kirjoitti...

Hmm, senssitäänkö sinua paljon blogin kautta (privana siis)?

Jotenkin sitä kuvittelisi, että kun olet tunnetusti viehkeä vapaa nuori nainen niin tätä kautta ne senssimiset tulisi.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ei yhtään suoraa ehdotusta, muutama jollain tavalla vihjaileva, yhteensä alle kymmenen, reilusti. Aika vähän olen saanut ylipäätään sähköpostia, jonkun verran blogiin liittyviä kysymyksiä ja kommentteja (ehkä yli kymmenen viestiä vuoden aikana) ja muutamia niin kummallisia etten osannut edes vastata niihin. Ei voi sanoa että tunkua olisi ollut.

Milna kirjoitti...

Vältän yleensä katsomasta myös pyytämättä lähetettyjä kuvia

Tulee ihan mieleen hevos- ja muissa lastenlehdissä olleet kirjeenvaihtoilmoitukset joihin vastaamista harrastin 10-vuotiaana ahkerasti. Tosin silloin useimmat vaativat kuvaa.

Mutta en osaa kuvitella löytäväni miestä netistä muuten kuin korkeintaan chatin kautta. Sen keskustelunomaisuus sopii minulle paremmin kuin kirjeet, joita täytyy miettiä ja muotoilla.

Ja mietin muuten ihan samaa kuin zache_, luulisi että blogisi lukijoilta tulisi paljon ehdotuksia.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä voisin kuvitella löytäväni miehen netistä, olenhan löytänyt ystäviäkin. Mutta mieluiten vähän sattumalta eikä mistään seuranhakupaikasta. Chatteja en ole ikinä oppinut käyttämään, ne ovat liian nopeita ja keskustelunomaisia minulle.

Voisi ehkä kuvitella että yrittäisi iskeä minut tätä kautta, mutta ei. Voi olla että kerron itsestäni liikaa ollakseni kiinnostava, en ole kiinnostava tai olen liian pelottava. Tai ehkä se tuntuisi liian oudolta. Saa minulle kyllä sellaisiakin viestejä lähettää (ja muitakin), vastaus ei ole kyllä taattu.

Jarmo kirjoitti...

Sinulla on sosialistinen vakaumus? Et varmaankaan tarkoita suunnitelmataloutta, kun oletettavasti tiedät ettei sosialistinen valtio toimi käytännössä vaan on aina johtanut räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Varallisuuden osittainen sosiaalinen kontrolli on sekin ongelmallista, koska julkiset palvelut tuppaavat toimimaan tehottomasti. Markkinoiden vapauttamista ei pitäisi nähdä mörkönä vaan mahdollisuutena valita tarpeidensa mukaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En tuota osannut muotoilla kovin järkevästi, tarkoitin lähinnä sitä että minut on kasvatettu vasemmistolaisessa hengessä enkä pääse kasvatuksestani eroonkaan. En varmaan ymmärrä noita asioita tarpeeksi hyvin mutta jotenkin minusta tuntuu että huono-osaisimpie osa markkinoiltaan vapautuneessa yhteiskunnassa ei ole kovin hyvä (en tiedä miten vapautunut Viro oikeasti on mutta minusta se on aika pelottava paikka). Sitä paitsi minua ärsyttää se kun kaikkea mitataan nykyään rahassa ja tehokkuudessa ja markkinoilla. Mikä esimerkiksi on tehokasta taiteen tekemistä? Sellainen joka myy mahdollisimman paljon? Vai sellainen jolla on mahdollisimman tehokas vaikutus?

Blog Widget by LinkWithin