24.7.2006

Huonot sosiaaliset taitoni ärsyttävät minua.
Pääni on ollut epämääräisen kipeä viikon ajan, ei hirvittävän kipeä mutta sen verran että se tuntuu ja ärsyttää. Eilen sitten tajusin että syy saattaa olla vinoissa silmälaseissani ja tänään kun minulla oli muutenkin asiaa keskustan suuntaan kävin samalla optikolla väännättämässä niitä. Minua palveli tyttö joka tervehti iloisesti ja kysyi muistanko häntä, minä en osannut sanoa muuta kuin "hämärästi". Muistin kyllä hänet, hyvinkin, olin vähän aikaa sitten juuri ajatellutkin häntä. En ole nähnyt häntä yli vuoteen, ja sitä ennenkin vain muutamassa larpissa ja yhden foorumin miiteissä mutta niissä olimme tulleet hyvin toimeen ja jopa nukkuneet samassa huoneessa (larpissa). Ehkä vain yllätyin hänen ammatinvalinnastaan.
Jos olisin sellainen ihminen kuin haluaisin olla, ystävällinen ja aidosti muista kiinnostunut olisin sanonut että muistan hänet hyvin ja mitä hänelle nyt kuuluu, nyt halusin vain paeta mahdollisimman pian paikalta.
Minut muistetaan yllättävän hyvin, nimeltäkin.

4 kommenttia:

Robbbbbbbie kirjoitti...

Minullakin oli tänään vastaava kokemus, kun olin lenkillä. Joku tuntematon nuorukainen ajoi pyörällä ohitseni. Tunsinko hänet yliopistolta? Vai oliko hän kotipaikkakunnaltani? Ärsyttävä epätietoisuus...

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on aivan tuttu tilanne mulle. Aina joskus joku tervehtii eikä siinä muutamassa sekunnissa kerkeä saada päähän, että kuka se nyt onkaan. Sitten joskus viiden minuutin päästä muistaa, että mistä sen ihmisen tuntee. Välillä ärsyttää, kun muistaa niin huonosti ihmisten kasvoja ja kaikki tuntuu tuntevan mut, vaikka mä en tunne niitä. Vieläkin kun olen aika hiljainen ihminen seurassa, niin se hämmästyttää vielä enemmän.

Robbbbbbbie kirjoitti...

Jep. Ja aina ei edes hoksaa viiden minuutin päästäkään. Saattaa olla joku aavistus siitä kuka se saattoi olla, mutta aavistukseksi se jää.

Ehkä hiljaiset ihmisetkin jäävät mieleen. Joskus. Kenties hiljainen henkilö toimii joskus tahtomattaan kontrastina überekstrovertille henkilölle ja näin joutuu huomatuksi.

Myös minut muistetaan. Se on outoa. Kai siksi että olen jotenkin oudon näköinen. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä en ole ihan varma puolitutuista, ei sitä koskaan tiedä vaikka kyseessä olisi joku aivan sen ihmisen näköinen ventovieras. Tuo pelko taisi alkaa lukiossa, luokallani oli eräs mukava mutta huomattavan trendikäs ja laitettu tyttö. Hänellä sattui myös olemaan identtinen kaksoissisko, joka oli aivan yhtä laitettu ja trendikäs mutta ei ystävällinen ja joka ei tuntenut minua. Minulla on myös vaikeuksia muistaa nimiä, olen kerran unohtanut isoisänikin nimen.
Mutta on se hauskaa että joku muistaa minut. Voi olla että se johtuu aika muuttumattomasta ulkonäöstäni tai sitten ihmiset muistavat hiukseni.

Blog Widget by LinkWithin