29.8.2006

Kävin tänään koululla ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen. Ei minulla ollut sinne mitään asiaa, en vain jaksanut laittaa ruokaa ja kävin koululla syömässä. Viime vuonna minua hermostutti mennä ensimmäistä kertaa kouluun, kuvittelen kirjoittaneenikin siitä mutta en löydä kirjoitusta. Tänä vuonna puolellani on se etu että olen viidennen vuoden opiskelija koulussa, josta pitäisi päästä pois neljässä vuodessa, se antaa kummaa varmuutta. Ala-asteelta asti ylempien luokkien oppilaat ovat pelottaneet minua, viimeinkin pääsin tilanteeseen, jossa ylempiä ei ole (paitsi ne mahdolliset kuudennen vuoden opiskelijat jotka ovat saaneet erikoisluvan opintojen jatkamiseen). Viime vuonna kadehdin uusia opiskelijoita, heidän elämänsä vaikuttaa helpommalta kuin minun. Tänä vuonna valmistuminen ei tunnu niin pahalta. Uudet opiskelijat olivat aika nuoren näköisiä. Ja aivan eksyksissä.

Olen myös miettinyt koulujuttuja, sitä voisinko valmistua sittenkin joulukuussa marraskuun sijaan (marraskuussa valmistumisessa ei tunnu olevan mitään järkeä) ja ehdinkö saada työharjoittelujutut valmiiksi syyskuun puoleenväliin mennessä (luultavasti, minulta ei puutu kauheasti tunteja, tänään en kyllä saanut tehtyä mitään) ja olisiko minulla tänä vuonna mahdollisuuksia tulla valituksi projektiassistentiksi. Eniten hermostuttaa se että minun pitäisi oikeasti valmistua.
Olin saanut aivan liian pitkäksi venyneistä ja aika traumaattisista projektiopinnoista (15 op, pitäisi suorittaa yhdessä lukukaudessa, ei puolentoista vuoden aikana kolmessa projektissa) parhaan mahdollisen arvosanan, se tuntuu hyvältä. Ehkä teen jotain oikein vaikkei opinnäytetyöstäni (tai sen produktio-osasta, vielä pitäisi tehdä jonkinlainen tutkielma) kovin hyvää tullutkaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuosta että olet viidennen vuoden opiskelija ja siitä saa itsevarmuutta. mietittiin just että ne kaverit jotka päättivätkin tehdä lukion 3 ja puolessa tai neljässä vuodessa ovat nyt nelosia, niitä joita kaikki kunnioittaa, jotka kaikki tietää, jotka heittää opettajien kanssa enemmän läppää kuin muut ja jotka vaan jotenkin kuuluu johonkin omaan sfääriin. me toiset taas, mitä meistä tulee? fukseja. niitä akikkein pienimpiä ja tyhmimpiä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä odotan mielenkiinnolla tuleeko minustakin tuollainen rento tyyppi joka puhuttelee opettajia lempinimillä (niin kuin ne lukion neloset tai seniorit niin kuin meillä sanottiin). Tunnen kyllä pakostakin melkein kaikki opettajat, heitä ei ole kovin montaa. Kaikkien kanssa en kyllä uskalla puhua, mutta kaikkein cooleimman kanssa kyllä.
Minä en kyllä usko että alempien vuosikurssien opiskelijat kunnioittavat meitä, päinvastoin. Kaikki myöhemmät vuosikurssit ovat olleet täynnä yli-itsevarmoja mediaguruja, tai niin he tuntuvat kuvittelevan (kyllä, olen kateellinen Youth against the sudokulle onnistuneesta kampanjoinnista vaikka pidänkin heidän ideaansa aika naurettavana. Ja he ovat vasta jotain kolmannen vuoden opiskelijoita. Vai neljännen?)

Anonyymi kirjoitti...

Olen ns. n:nnen vuosikurssin opiskelija, eli liian monennen. Joudun siitä huolimatta käymään myös joitain peruskursseja vielä, joita on jäänyt käymättä. Silkkaa laiskuutta, kun ovat olleet epämiellyttäviä kursseja.

Joka tapauksessa, minua ainakin hävettää käydä kursseja näin vanhana siellä fuksien joukossa. Tulee epäonnistunut olo... :/

Tuosta Youth Against Sudokusta oli muuten Hesarissakin. Aika hyvin joltain tsoukilta, ainakin siinä artikkelissa yksi perustajäsen kertoi jutun olevan huumoria. Vaikka ehkä se on vain "postmodernia ironiaa", eli halutaan keksiä hienoja selityksiä älyvapaille jutuille.

Blog Widget by LinkWithin