8.9.2006

Neuvoja kaivataan


Onnistuin vähän innostumaan jostakin.
Tein itselleni kotisivut ensimmäisenä opiskeluvuonna ja en ole päivittänyt niitä kertaakaan, laiskuuttani. Pari vuotta sitten päätin että haluan tehdä kokonaan uudet ja minulla on ideakin niihin, toteutus on vain jäänyt. Nyt uusilla kotisivuilla alkaa olla jo kiire, tarvitsen niitä töitä hakiessani ja muutenkin olisi hauskaa että saisin ideani toteutettua. Ongelma on vanha tuttu, suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja omat projektini jäävät aina laiminlyödyiksi. Nettisuunnittelu ei myöskään ole suosikkialani enkä ole siinä erityisen hyvä, vaikka kyllä kykenenkin toteuttamaan ideani (haluan että sivut ovat hyvin yksinkertaiset, ei mitään flash-juttuja).

Jälleen kerran olisin hyvin kiitollinen mielipiteistänne.

Vanhat sivuni ovat tällaiset. Onko niissä jokin todella pahasti pielessä, mikä kannattaisi ottaa huomioon uusissa sivuissa?

Kysymyksiä, jotka minun pitäisi ratkaista jotenkin (osa hieman tyhmiä):
Ovatko kuvien avulla toteutetut linkit pahasta, kun sivujen tarkoituksena on esitellä tekemiäni töitä, jotka ovat visuaalisia niin onko järkevää ajatella esteettömyyttä? Kannattaako linkit muutenkin toteuttaa tekstinä? Voiko tekstiä ja kuvaa jotenkin yhdistää (ihan kuin me olisimme tehneet jotakin sellaista keväällä kesken jättämälläni css-kurssilla) niin että ne jotka eivät pystyisi käyttämään klikattavaa kuvaa näkisivät kuitenkin linkin?
Miten sähköpostiosoite kannattaa ilmoittaa, etteivät roskapostittajat hyökkää sankoin joukoin kimppuuni?
Nykyiset kotisivuni ovat kouluni palvelimella, uudet tarvitsevat tilan jostain muualta. Eräs tuttuni on suositellut Scene Groupia, se vaikuttaa minusta ihan hyvältä. Tietääkö joku paremman?
Sivut tarvitsevat myös osoitteen. Inhoan nimien keksimistä joten mieleeni ei tule kuin sukunimeni.jotain tai etunimenisukunimeni.jotain, en halua käyttää vain jotain satunnaista sanaa. Pelkän sukunimen käyttäminen tuntuisi vähän törkeältä muita sukulaisia kohtaan, en tiedä suunnittelevatko hekin jotain kotisivuprojekteja. Etunimisukunimi on taas vähän pitkä ja mahdollinen sähköpostiosoite olisi ehkä vähän outo. Vaikeaa. Sitten pitäisi päättää vielä se .jotain. Minusta muut kuin fi-päätteet suomalaisilla sivuilla tuntuvat oudoilta, .comista tulee mieleen hämärä Viagra-kauppias (olen kuullut että mielikuvani ovat outoja). Scene Groupilla näyttää olevan tarjous, jossa saa verkkotunnuksen ilmaiseksi palvelun hankkiessaan, vaihtoehtoina on mm. .com ja .net. Net ei ole niin paha tunnus. Olisiko etunimisukunimi.net hassun kuuloinen? Pitäisikö minun keksiä joku lyhyt sana?

Olisin todella kiitollinen avusta.

17 kommenttia:

anu kirjoitti...

Ainakin mahdollisia työnantajia ajatellen etunimi.sukunimi tyylinen nimi tuntuisi järkevältä...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Niin minäkin ajattelin sen, ja se olisi ehkä helppo muistaakin, jos muistaa nimeni.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä vaikuttaa ihan fiksulta ja edulliselta: www.futuron.org.

Älä ainakaan ota active24:lta, sikakallista ja ainakin minulla pelkästään huonoja kokemuksia roppakaupalla.

www.ereine.net kuulostais myös aika nätiltä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuo Futuron vaikuttaa kyllä hyvin edulliselta. Se kuulosti jotenkin tutulta, eräs tuttuni taitaa käyttää sitä ja on ihan tyytyväinen. Vaikea valinta :)

ereine.net ei olisi kyllä paha, minulle ei tullut mieleenkään käyttää sitä, vaikka se onkin ollut nettiminäni jo kuusi vuotta. Kiitos ehdotuksesta.

zache kirjoitti...

Hmm

domainista: etunimisukunimi.net tyylinen on ihan ok, varsinkin jos haluat sivusi henkilöityvän sinuun ihmisenä eikä toisinpäin ja löytyvän helposti hakukoneilla.

sähköpostista: mailiosoite kannattaa varmaan pistää kuvana tai sitten jos haluaa pistää tekstinä (tekstinä jos haluaa copypasten toimivan) niin pistää se etunimi.sukunimi.POISTATAMA@etunimisukunimi.net tyyppisenä.

Kuvat linkkeinä: alt -attribuutilla määritellään vaihtoehtoinen teksti joka näytetään jos kuvaa ei pystytä näyttämään.

Esteettömyys: Esteettömyyttä on järkevää ajatella AINA. Jollei muuten niin se samalla vähentää normaaleja kädetyksiä.

Muuten kannattaa varmaan katsella muiden tekemiä sivuja ja varastaa sieltä parhaita ideoita. ;)

Esimerkiksi itse fanitan skrubua ja matkalla.org:ia . Ensimmäistä onnistuneen graafisen kikkailun ja jälkimmäistä selkeyden vuoksi. Kummatkin on myös teknisesti erinomaisia.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Haluan tosiaan että kotisivuni ovat tavallaan käyntikorttini verkossa, en ole luomassa taas uutta netti-identiteettiä. Senkin takia tällä hetkellä etunimisukunimi.net vaikuttaa hyvältä ratkaisulta. Mietin myös etunimisukunimenalkukirjain.netiä, siitä muodostuisi melkein hauska sanaleikki, mutta se on jo käytössä enkä sitä paitsi oikeastaan edes pidä melkein hauskoista sanaleikeistä.

Copypasten toimiminen sähköpostiosoitteen kanssa olisi kätevää, varsinkin jos sähköpostiosoitteesta tulee hirvittävän pitkä (etunimi.sukunimi@etunimisukunimi.net on 35 kirjainta ja muutaman merkin pitkä, sen kirjoittaminen muistiin kuvatiedostosta on ehkä vähän hankalaa).

Alt-tagit ovatkin tuttuja edellisten sivujen suunnittelusta (meillä luetettiin Jakob Nielsenin Www-suunnittelu ja koin valaistumisen). Ja esteettömyyteen yritän pyrkiä.

Ideoiden varastaminen on kyllä hyvä idea, täytyy katsoa mitä muut vastaavassa tilanteessa olevat ovat tehneet.

Jani kirjoitti...

Kuvat linkkeinä eivät tosiaan ole mikään este saavutettavuudelle niin kauan kuin muistaa täytellä nuo ALT-attribuutit niille (ja toki lisäksi sijoitella ne hyvin myös teksteinä), ja tekee niistä teksteistä linkkeinä hyvin intuitiivisia. Kuville pitäisi muuten antaa alt-tekstit olivatpa ne sitten linkkejä tai eivät (vrt. esim. "Writing good ALT text").

Tuota vanhaa sivuasi katsellessa tuli ainakin sellainen mieleen, että valikon olisi ehkä hyvä olla vakiopaikalla jommassakummassa laidassa tai ylhäällä, tuolla alhaalla ollessaan se ajautuu vieritettävänpituisten tekstien alla sen vieritysmatkan päästä haettavaksi. Tosin, en ole mikään saavutettavuusasiantuntija eli siitä näkökulmasta en osaa sanoa onko tuossa mitään perää, mutta minä siis tykkään tästä syystä (koska olen laiska enkä jaksa vierittää), että valikon paras paikka on ylhäällä tai laidassa.

Ja vakiopaikalla en siis sitten tarkoita niitä valikoita jotka seuraavat perässä kun sivua vierittää, vaan lähinnä sitä vaan että kun sen valikon on kerran nähnyt niin sen löytää joka sivulta samasta paikasta. Tuossa vanhassa sivussa näin onkin etusivua lukuunottamatta.

Etusivusta puheenollen, erillisen sellaisen tarpeellisuus on ainakin minusta kyseenalainen. Jos valikot ovat riittävän selkeät ja noissa mainituissa paikoissa, joista ne tosiaan löytää koska tahansa tarvittaessa, ei käyttäjän pitäisi joutua koskaan niin eksyksiin että joutuu "palaamaan lähtöruutuun".

Se, mikä tuossa vanhassa sivustossa on minusta hyvää, ja minkä suunnitelmasi perusteella aiot ilmeisesti siirtää myös uuteen sivustoosikin, on tuo selkeä jako kolmeen eri osaan. "Töiden" ja "taiteen" välinen raja näin maallikon näkökulmasta on tosin ehkä vähän hämärä, mutta alan tunteville (joita silmälläpitäen sivujasi suunnitteletkin) se on varmasti hyvinkin selvä ja looginen. Kolme on siitäkin hyvä määrä että se pysyy hyvin muistissa, joten jotain sivustolta etsittäessä se on helppo sijoittaa valmiiksi omassa mielessä johonkin näistä kolmesta luokasta ja sen myötä oikealle alasivulle etsiytyminen ja etsittävän löytäminen helpottuu.

Tuomas Korppi kirjoitti...

Eikö ne linkit voisi laittaa sellaisena pienenä tekstinä kuvan alle, sen lisäksi, että ne ovat siinä kuvassa? Ainakaan itse en pidä siitä, että joudun arvailemaan, että mitäköhän kohtaa tuosta kuvasta nyt pitäisi alkaa klikkailemaan.

Taidesivun suunnittelisin itse niin, että ne piirustukset olisivat ensimmäinen asia, joka pomppaa silmään, ja taideharrastuksen kuvailu olisi jossain taka-alalla. (Ja jos olet tekemässä käyntikorttia, älä laita mitään itseäsi vähätteleviä ilmauksia sinne sekaan.)

Itse olen sitä mieltä, että käyntikorttisivukin toimii parhaiten niin, että tarjotaan vierailijoille mielenkiintoista sisältöä, ja itseä sitten kehutaan vähän siinä sivussa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Jani, olen samaa mieltä, valikko on vähän hankala tuolla alareunassa (ei aavistustakaan mitä ajattelin). Etusivulla ei sinällään ole mitään sen kummempaa käyttöä, en vain halua mitään noista osa-alueista toisia tärkeämmäksi ja heti ensimmäiselle sivulle. Ja kun sellainen sivu on olemassa niin sille tarvitsee linkin :)
Töiden ja taiteen ero on se että töistä olen saanut rahaa tai ne ovat koulujuttuja, taide on vapaampaa (ja palkatonta). Vanhojen sivujen tarkoitus oli toimia käyntikorttina mahdollisille työnantajille ja esitellä piirustuksiani kavereilleni, en tiedä onko jälkimmäinen tarkoitus enää oleellinen.

Punainen nörtti, erilliset tekstit saattaisivat olla kätevät. Oikeastaan valikot voisi tehdä ihan hyvin pelkillä teksteilläkin, hienommanfontin saaminen on ainoa syy kuville. Niistä kuitenkin pitäisi tulla selkeämmät kuin vanhoilla sivuilla.
Kaikki tekstit ovat menossa uusiksi ja itseni vähättelyä tosiaan täytyy välttää. Ja tarkoitus olisi kyllä että sisältö olisi kiinnostavaa ja ehkä jopa hoitaisi sen kehumisen.

Muuten, olen tehnyt 28 kirjankantta, kannattaako minun laittaa esille vain parhaat vai kaikki (silloin kehityksen näkee hyvin)?

Tuazophia kirjoitti...

Itse pidän Nebulan http://www.nebula.fi/ palvelusta. Sieltä saa sähköpostikysymykseen vastauksen usein saman tien, kaikki muutokset hoidetaan tai jopa ehdotetaan parempaa vaihtoehtoa ja sivut eivät tietääkseni ole olleet viiteen vuoteen alhaalla kuin kaksi kertaa.

On hyvä, jos sivujen nimi on lyhyt - esim. meidän ampiaistehdas on kiva, mutta tuskastuttavan pitkä kirjoittaa. Ja sähköposti etunimisukunimi@etunimisukunimi.fi näyttää hassulta.

Sisäänheittosivuista en sinänsä pidä, mutta taiteilijan sivuilla niillä voi olla itseisarvo töiden esittelyssä (vrt. http://www.karijaakkola.fi - noita sivuja ei muuten välttämättä kannata käyttää esimerkkinä ;D).

Valikko oikeaan reunaan (tai vasemmalle, jos et millään saa oikealle, mutta ei ylös tai alas). Tämä on mielipideasia, mutta minä pidän oikean reunan valikosta = lyhyt matka sivupalkkiin.

Kuvien määrää voi miettiä tapauksesta riippuen. Ainakin jatkossa, kun vaikkapa kirjan kansia voi olla ties kuinka paljon, voi vanhempia karsia ja jättää tärkeimmät esille. Tietysti toisaalta on kiva, jos taiteilijan koko tuotanto on netissä katseltavana.

Yksittäisen sivun pituus on myöskin tärkeä. Tai oikeastaan lyhyys. Mitä lyhyempi sivu (näytön kokoinen on ihanteellinen), sitä helpompaa sivustolla liikkuminen on.

Nämä tuli ainakin mieleen... :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuo Nebula vaikuttaa vähän kalliilta, minä en tarvitse mitään kauhean hienoja systeemejä tai kauheasti tilaa.
Voi olla että sähköposti olisi tyyliin etunimi@etunimisukunimi.net. Tai sitten osoite olisi vain sukunimi.net ja sähköposti etunimi@sukunimi.net. Silloin voisin ottaa vaikka siskonikin mukaan.
Tuon Kari Jaakkkolan sivujen rakenne on sen tyylinen mitä olen ajatellut, en keksi siihen oikein parempaakaan ratkaisua. Vai olisiko hyvä jos etusivulla olisi vaikka lyhyt esittely minusta ja linkit tarkempiin tietoihin (esim. cv) ja valikko josta pääsisi töihin & taiteeseen?

Kuvien esittämistapa pitäisi vielä keksiä, en osaa toteuttaa mitään kovin hienoja systeemejä niin se täytyy varmaan tehdä samalla tyylillä kuin vanhoillakin sivuilla. Onko se huono tapa?

Tuomas Korppi kirjoitti...

Jos laitat kaikki kirjankannet, pidä huolta siitä, ettei sinulla ole sivua, jossa on yhtäläisellä painoarvolla 28 kirjankantta, ja pari jotain muuta työtä jotka hukkuvat 28 kirjankannen sekaan.

Voisit esimerkiksi suunnitella homman niin, että laitat jonnekin yleistyösivulle muutaman parhaan, ja sitten sieltä "see more" -tyyppisen linkin kaikki kirjankannet sisältävälle sivulle.

Luulisin, että 28 kirjankannen katsominen ilman rakennetta on hiukan puuduttavaa. Ne varmaan kannattaisi ryhmitellä jotenkin ("Varhaisia kirjankansia", "Kirjankansia uran keskivaiheilta",
"Viimeaikojen kansia",
tai "Pelottavia kirjankansia", "Iloisia kirjankansia", "Seesteisiä kirjankansia" tai "Vesivärikannet", "Piirroskannet", "Valokuvakannet", tms.) Jos sen kehityksen näyttäminen on sinulle olennaista, voisi esimerkiksi selittää sitä kehityskulkua siinä sivussa kun näyttää niitä kansia.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ajattelin jaotella töitä muutenkin, esim. koulutyöt olisivat oma kokonaisuutensa ja kannet omansa. Voi olla kyllä että laitan näytille vaikka 12 parasta, sekin on paljon ja parempi näyttää niille mahdollisille työnantajille vain paras osaaminen :)
Toisaalta ne ovat sitä parasta osaamistani joten haluan niiden olevan hyvin edustettuina.

Anonyymi kirjoitti...

etunimi.sukunimi olisi muuten aika hyvä, mutta saattaa olla sen verran pitkä, että ei muistu mieleen kokonaisuudessaan. Olisiko pelkkä sukunimi mahdollinen?

Toisaalta siinä on kyllä hyvä se, että omalla nimelläsi olevat sivut olisivat hyvät oman "brändisi" luomisessa, jossa sinut freelancerina (?) yhdistettäisiin vahvasti sivustoon. Sellaisessa tapauksessa korostuu vaatimukset sivustoa näyttävyyttä ja toimivuutta kohtaan; jos sivuston nimi on etunimi.sukunimi, niin mahdollinen työnantajasi/palkkajasi samaistaa sivuston ominaisuudet sinuun. Siis myös muut kuin visuaaliset ominaisuudet, vaikka monilla ominaisuuksilla ei olekaan mitään tekemistä sinun itsesi kanssa. Esimerkiksi sivuston toimimattomuus saattaa ihmisen mielessä mennä sivuston omistajan syyksi, vaikka syy voi olla palveluntarjoajassa. Siksi valitse huolella, että saat toimivan domainin.

Sitten tällainen ihan markkinoinnin perusjuttu, että sivustosi pitäisi herättää jokin tunne. Mieti, mikä tunteita haluaisit sen herättävän. Jos ei herätä mitään tunteita, ei synny muistijälkeä, ja markkinointi on epäonnistunut.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Pelkäsin että joku varastaa domainini (hyvin todennäköistä) joten päädyin lopulta etunimisukunimi.netiin, pelkkä sukunimi henkilöityi minusta liikaa sukuumme, joka on aika pieni. On jotenkin eri asia perustaa joku nieminen.net kuin sukunimijokaonneljälläkymmenellä.net. Toivottavasti se on ihan hyvä paikka, kysein siitä eräältä tutultani, jolla oli ollut vain positiivisia kokemuksia ja muutenkin se vaikuttaa ihan hyvältä ja on maksettu. Täytyy toivoa ettei minuun henkilöidy mitään negatiivisia juttuja palveluntarjoajan kautta :)
Täytyy miettiä tuota tunnejuttua ja sitä millaisia tunteita ideoimani ulkoasu herättää.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Sukunimi.netistä tuli mieleen sekin että siskollani on sähköpostiosoite sukunimi@jotakin.com, hänelle on tullut serkulleni osoitettuja posteja, suvussamme on näkyvämpiäkin jäseniä.

Anonyymi kirjoitti...

Ah, mäkin aina suunnittelin kotisivuni (silloin kun ne omistin) ensin paperille ja sitten koodasin. Se tuntui siten jo puoliksi tehdyltä ja oli lisäksi mukavaa piiperrystä :)!

Blog Widget by LinkWithin