Isäni soitti, puhuimme muun muassa tulevaisuuden suunnitelmistani. Hän on hyvin kannustava ja uskoo kykyihini enemmän kuin minä itse, toivon että osaisin ja uskaltaisin toteuttaa suunnitelmani.
Valmistumisen jälkeen minulle on kaksi vaihtoehtoa, palkkatöihin tai opintoja jatkamaan. Molemmat käyvät ja molemmat vaikuttavat yhtä vaikeilta saavuttaa. Aion joka tapauksessa hakea Taideteollisen korkeakoulun maisteriohjelmaan ja aion hakea töitä, hieman vain hirvittää (Työvoimatoimiston sivuilta löytyi useampikin kiinnostava työpaikka, nyt ei ehkä kannata vielä hakea). Jos töitä ei löydy täytyy miettiä yrityksen perustamista jo nyt.

Vähän kaukaisemmat suunnitelmani ovat vielä hirvittävämpiä ja niihin liittyy se oma yritys. Ihanteellisessa tulevaisuudessa asiat sujuisivat näin (tämä on tulevaisuus jossa kaikki sujuu niin kuin pitääkin): pääsen opiskelemaan, minusta tulee taiteiden maisteri, pääsen töihin, pyöritän harrastuksena samaan aikaan yritystä (jolla ei ole kauheasti toimeksiantoja), yritystoiminta laajenee ja lopulta voin jättäytyä freelanceriksi, vanha työnantajani jatkaisi asiakkaanani. Työn ohessa opiskelisin ammatilliseksi opettajaksi ja lopulta pääsisin pisteeseen jossa opettaisin osan ajasta ja loput tekisin oikeita töitä (isäni oli sitä mieltä että minusta tulisi hyvä opettaja, en ole varma siitä mutta hänen mielipiteensä tuntuu hyvältä, hän itse nimittäin on erittäin hyvä opettaja). Tämä siis täydellisessä tulevaisuudessa. Jos oikein hyvin kävisi niin jossain vaiheessa minulle ilmestyisi myös oma perhe, mutta se ei tunnu suunniteltavissa olevalta asialta.

Suunnitteleminen on pelottavaa, yleensä suunnitelmani ja odotukseni eivät täyty, toisaalta myöskään pahimmat pelkoni eivät toteudu. Sen verran taikauskoinen olen että pelkään suunnittelemalla tuhoavani niiden toteutumisen mahdollisuuden. Ei auta vaikka tietäisi olevansa hölmö.