Tutkielmani on nyt sidottavana. Kuvittelin, että oloni olisi nyt huojentunut mutta olenkin hermostunut, keksin vaikka mitä asioita, jotka voivat mennä sitomossa pieleen. Mutta ehkä voi luottaa firmaan, joka on sitonut suurimman osan kouluni opinnäytteistä?

Sain eilen eräältä opettajalta kielioppiin liittyviä korjauksia. Niitä oli yllättävän vähän, paitsi pilkkuvirheitä (se ei ehkä yllätä lukijoitani). Oli joukossa kyllä kaksi äärettömän noloakin virhettä ja joitain typeriä lauseita mutta muuten teksti oli kai ihan sujuvaa. Blogin kirjoittamisesta on ollut apua.

Kävellessäni kaupungilta kotiin törmäsin yllättäen ensimmäiseen Oulun kämppikseeni (heitä oli yhteensä kolme, ensin kaksi mukavaa ja sitten yksi ei niin mukava), jota en ole nähnyt yli kolmeen vuoteen, voi olla että siitä on kauemminkin. Meillä oli aikoinaan ihan ystävälliset välit ja yhteisasuminenkin sujui hyvin 31:n neliön asunnossa (se oli aika ankea paikka), oli hauskaa nähdä häntä pitkästä aikaa. Hänestä oli tullut aikuinen, viimeksi nähdessämme hän oli lukiossa, nyt yliopistossa toista vuotta. Mitään varsinaisia ystäviä emme olleet, ikäerosta ja kiinnostuksenkohteiden erilaisuudesta johtuen, en ole kyllä onnistunut pitämään yhteyttä niihinkään kämppiksiin jotka olivat enemmän ystäviä, jos minulla on sellaisia ollutkaan. Hauskaa oli sekin että hän tunnisti minut, minä näin vain jonkun pyöräilijän kiitävän ohi. Minusta on hauskaa kun minut tunnistetaan, tulee näkyvämpi olo.

Lähikaupan kala- ja lihatiskillä on hauska myyjä, joka ei näytä pitävän yhtään kummallisena sitä että ostaa viisi siivua savunautaa (olen paha lihansyöjä koska inhoan papuja ja muuta sellaista) vaan palvelee yhtä ammattimaisesti kuin suurperheellisiäkin. Hän muistuttaa hovimestaria jostain vanhasta tv-sarjasta.