Ei pitäisi puolustella mitään, tunnen vajoavani koko ajan syvemmälle suohon ja kaikki mitä sanon vain antaa minusta typerämmän kuvan, mutta en näköjään pysty olemaan kirjoittamattakaan tästä. Minun on vaikeaa käsitellä konflikteja ja jotenkin kuvittelen että jos selitän näkökulmani hyvin niin sitten kaikki on hyvin, ainakin tunteeni pysyisivät hallinnassa. Taitaa olla turha toivo.
En kadu kovin montaa asiaa elämässäni mutta vilpittömästi kadun sitä mitä kirjoitin sunnuntaina. Kyse ei ollut negatiivisesta palautteesta, vaan siitä, että kuvittelin (varmaan ihan aiheetta) että sanomisiani vääristeltiin ja että minua pilkattiin. Olen pahoillani, jonain muuna päivänä olisin osannut olla järkevämpi, mutta sunnuntai oli kaikin puolin huono päivä, mikä ei tietysti ole mikään puolustus. Tällä hetkellä elämäni on muutenkin epävarmuudessaan vähän stressaavaa ja tunteeni enemmän pinnassa.
Tärkeimmässä harrastuksessani olen saanut aika kovaakin kritiikkiä, olen tottunut siihen ja ei se haittaa minua. Olen kuitenkin sitä mieltä että oikea tyyli ja sävy on tärkeää. Pelkkä lyttääminen ei ole kovin järkevää enkä usko että sillä on mitään positiivisia vaikutuksia. Se, että sanoo "olet surkea" ei ole vielä kauhean rakentavaa. Sellainen saa vain puolustuskannalle, ainakin minut. Yritän kuitenkin kestää kritiikkiä paremmin tulevaisuudessa. Hymistely ja yltiöpositiivinen palaute ei kauheasti vaikuta minuun, vaikkei siltä ehkä vaikutakaan. Uskon kuitenkin, että positiivinen palaute ja kannustaminen ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin negatiivinenkin palaute. Kommenteissa pidän eniten sellaisista, joista muodostuu keskustelua (ei välttämättä väittelyä).
Yritän myös harrastaa enemmän itsetutkiskelua. Huomaan että huumorinkäyttöni on saattanut mennä liian pitkälle. En muista miten käytin sitä teininä, mutta ahdistukseni jälkeen (minusta tuntuu että minun pitäisi vähätellä sitä kun se ei kuitenkaan ollut mikään paha juttu, mutta oli se silti aika kamalaa) aloin vitsailemaan siitä, ehkä suojellakseni äitiäni, jonka apu oli todella tärkeää selviytymisessäni (ja selvisin siitä hyvin parissa kuukaudessa, minulla oli tuuria. Sain myös ammattiapua kun sitä tarvitsin, siinäkin oli tuuria). Vitsaileminen jäi vähän päälle, ja ehkä senkin takia oikeassa elämässänikin oikeasti traumaattiset kokemukseni saattavat vaikuttaa mitättömiltä. "Melkein pahin painajainen" oli todella typerä sanavalinta, varsinkin kun minulla on oikeasti on paljon pahempiakin pelkoja (esim. kuolema (oma ja läheisten), muutos, maailmanloppu, sota, tulevaisuuteni, saanko töitä, entä jos töissä on kamalaa, ilkeät ihmiset, ahdistuksen uusiminen pahempana, mielenterveyden järkkyminen, luonnon tuhoutuminen, muuttaminen). Tarina vain tuntui vaativan sitä. Se onkin toinen asia mihin minun pitäisi kiinnittää huomiota, kerron liikaa tarinoita. Ne ovat kyllä totta, mutta ehkä niihin liittyy liikaa esittämistä. Joskus minusta tuntuu siltä että esitän jotain roolia vaikka olenkin oma itseni. Sen roolin vetäminen on keino selviytyä hermostuttavista tilanteista. Minusta on alkanut tuntua siltä, että avoimuuskin voi olla suojautumiskeino. Kuvittelin, että kun olen avoin, niin minua ei voi loukata niillä asioilla (olin tietysti väärässä). Toisaalta kun kertoo oma-aloitteisesti asioistaan, niin ei ehkä tarvitse puhua niistä jutuista joista ei ehkä halua puhua, varsinkin jos on niin puhelias että muut saavat tarpeekseen eivätkä edes halua tietää enempää (tuo oli taas sitä huumoria). Ei minulla kyllä ole mitään suuria synkkiä salaisuuksia ja olen oikeastikin aika yksinkertainen (siis siinä mielessä etten ole monimutkainen ja vaikea ihminen jolla on salattuja motiiveja ja vaikka mitä) ja yleensä iloinen.
En kerro kaikista elämäni puolista täällä. Tein aloittaessani päätöksen etten kerro juurikaan läheisistäni, vain itsestäni ja tunteistani ja kokemuksistani. Nyt kun pidän tätä omalla nimelläni, tai nimeni on ollut täällä esillä, pidän velvollisuutenani suojella heitä, varsinkin kun he eivät lue blogiani. En näe siinä mitään väärää, päinvastoin. Miksi ihmeessä minun pitäisi kertoa läheisteni yksityisasioista?
Kommentoinnin sulkeminen tuntuu minusta turhalta sananvapauden rajoittamiselta, toisaalta en halua antaa sitä kuvaa että kerjään sääliä ja myötätuntoa. Haluan lähinnä ymmärrystä, mikä ei ole lainkaan sama asia (voi ymmärtää vaikkei hyväksyisikään). Luulen että vaikutan siltä että kerjään sääliä, vaikka sanoisin mitä (jos suljen kommentointimahdollisuuden niin laskelmoin saavani sillä eniten myötätuntoa), ei auta vaikka kuinka paljon kiistäisi. Mitä tahansa sanookin voi sen aina käsittää väärin.
Anteeksi, ja negatiivinen palaute on erittäin tervetullutta. Positiivinenkin, kyllä. En tiedä onko kauheaa nauttia siitä että saa kommentteja, en kirjoita tätä blogiani itseäni varten, jos niin tekisin niin pitäisin sen pöytälaatikossa enkä kirjoittaisi julkisesti, vaan yhteisöllisyyden takia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
13 kommenttia:
Minä taidan jatkaa vielä tätä "selkääntaputtelua". Muista se, että tämä on oma blogisi, kerrot omasta elämästäsi ja omista ajatuksistasi. Et ole siis kenellekään velkaa mitään.
ÄLÄ vain rupea sensuroimaan huumoriasi ja tekstiäsi! Jos joku ei sitä ymmärrä, niin se on hänen oma pikku ongelmansa. Pitää aina muistaa, että luetunymmärtäminen ei ole merkittävässä osassa peruskoulun äidinkielenoppitunteja. Ei voi kauhalla ottaa, jos lusikalla on annettu jne.
Sinunlaisiasi ihmisiä on täällä ihan liian vähän. Fanitan.
Olen seurannut tätä jupakkaa ja myös blogiasi ns. takavasemmalla. Luen blogiasi, koska kirjoitustyylisi eroaa niin selvästi muista ja tekstisi on persoonallista ja mielenkiintoista. Mutta humoristiseksi en kirjoitustapaasi kyllä koskaan enkä missään vaiheessa ole kokenut, pikemminkin päinvastoin (enkä silti koe että luetunymmärtämistaidoissani olisi merkittävästi vikaa :). Enkä ilmeisesti ole ainoa, jolta viljelemäsi huumori menee tyystin "ohi".
Halusin sanoa tämän jotta et ihmettelisi mahdollisia väärinymmärryksiä ja -käsityksiä. Tarkoitukseni ei myöskään ole kritisoida tyyliäsi mitenkään; onhan hienoa, jos huumorisi avulla olet päässyt vaikeitten asioitten yli! Kaikkea hyvää sinulle :).
-bella
Minä ainakin ymmärsin arkipäivän huumorin kertomuksessasi (jos se avain jää kotiin, se tuntuu tosiaan sillä hetkellä tosi painajaiselle, eikä siinä ajatella suuria mittakaavoja). Kirjoituksen voi tietty lukea kirjaimellisesti ja tosikkomaisestikin jos haluaa.
Tuntuu että kirjoituksesi sai monet pohtimaan sitä mikä elämässä on todella tärkeää/kamalaa. Se ei ehkä ollut tarkoituksesi, mutta toisaaltahan on hyvä jos ihmiset ajattelevat :) Se on ihan tervetulleen kirjoituksen merkki kun puolet hymähtelevät sille hyväntahtoisesti ja puolet nousevat kiihkoon.
Jatka samaan malliin!
Tai voisiko kyse sittenkin olla vain siitä, että uusia lukijoita saa kätevästi, kun käy välillä mellastamassa toisten blogeissa?
-Eräs-
No jaa, saa ehkä hetkellisesti uusia lukijoita, mutta tuskin pitempiaikaisia tilaajia.
t. toinen ano
Hei, ihan oikeasti, syy ei ole sinussa. Olen epäsäännöllisen säännöllisesti lueskellut Tearcandyn blogia, ja siellä toistuu aivan selkeä kaava. TC poimii jostain muusta blogista (tai siteeraa irc-keskusteluja, joka jo sinällään on epäeettist) poimien niistä jonkin yksittäisen lauseen TAI kieltäytymällä tarkoituksella ymmärtämästä sarkasmia ja alkaa sitten vyöryttää vihaansa. Esimerkiksi se juttu, jossa TC hyökkäsi sinua kohtaan kirjoitettuasi puoli-sarkastiseen sävyyn saavasi mieluummin puhelun potentiaaliselta työnantajalta kuin potentiaaliselta mieheltä tms, oli niin uskomattoman törkeää ja täysin tahallista vääristelyä, että jo sen pitäisi kertoa TC:n saavan jotain kieroja kicksejä ihmisten TAHALLISESTA väärinymmärtämisestä. Myös tuo "pahin painajainen"-juttuun takertuminen ja sen varjolla kiroilun ja mielipuolisen haukkumisen ryydittämä "kritiikki" osoitti lähinnä kirjoittajansa syvää henkistä epätasapainoa.
Sinulla ei ole MITÄÄN velvollisuutta ottaa kritiikkiä vastaan blogihäiriköltä, jonka ainoa uhri et todellakaan ole. Sinuna poistaisin kategorisesti TC:n kommentit lukematta (mitään sovintoa kyseisen kilipään kanssa on turha yrittää) ja bannaisin mahdollisesti IP:n. Et nimittäin, kuten sanottu, ole todellakaan TC:n ensimmäinen uhri vaan hän on koko nettielämänsä ajan joutunut konflikteihin muiden kanssa.
T: Mindi
Se, että voit pahoin ilkeyksistä, ei tee sinusta huonompaa ihmistä. Blogimaailmassa (ja monessa muussakin julkisessa sfäärissä) on valitettavasti mahdollista ampua avoimesti elämänsä esille laittavaa ihmistä puskasta. Yritän itse muistaa, että blogiminäni on vain osa minua, ei koko totuus - ja jokaisella ihmisellä on oikeus olla minusta mitä mieltä ovat. Ei kaikkea tarvitse hyväksyä, ei minun eikä muiden. Blogimaailmassa raja menee siinä, että voin poistaa ikävät kommentit blogistani. Ja julkkisen osa on aina tuulinen.
Tämän kaiken voi myös otta a rajojenvetoharjoituksena: paljonko annan ihmisten vaikuttaa itseni, keiden ja miksi - ja miten voin vähentää toisten negatiivisten mielipiteiden vaikutusta elämääni? Blogimaailmassa opitusta voi olla hyötyä monessa muussa paikassa.
Sitä vielä, että ainakin oman kokemukseni mukaan väärinymmärrys on paljon ymmärrystä yleisempää. Taitaa liittyä ihmisten kokemussmaailmojen erilaisuuteen... Parhaassa tapauksessa erheitä on mahdollista oikaista ja ymmärrys lisääntyy molemmin puolin.
Tekstisi on arkisen elämän pieniä seikkoja, niin huumoria, työnhakua ja yleistä elämää, jonka keskellä jokaisella on joskus jotain ongelmia. Älä vain rupea säälimään itseäsi, jokainen saa kirjoittajasta oman kuva, eikä se välttämättä vastaa todellisuutta.
Jatka vain samaan malliin. :)
Onhan jokaisella oma huumorintajunsa. Itse viljelen huumoria työssä ja tarinoissani tai jossain, mitä en ole huomannut...
Enpähän minäkään sinua tunne, blogiasi olen lueskellut ja tavannut sinut kerran blogitapaamisessa, vaan ei ole ikinä tullut sellaista hetkeä että oisin edes luullut käsittäväni jotain kirjoituksessasi väärin. Tearcandy on yksinkertaisesti psykoottinen jumiutuessaan asioihin ja aivan normaaleihin ilmaisuihin.
Siis kirjoittaminen on sitä että käytetään sanoja tai muokataan tapahtumista vetoavampia tai dramaattisempia eri ilmaisujen avulla, mistä ihmeen lukihäiriöstä tuo naisentynkä kärsii. Pitäisikö sitä aina kirjoittaa vaan maailman isoimmista asioista ja olla kokonaan käyttämättä adjektiiveja ettei joku vaan suutu. Minusta ei voi edes puhua väärinymmärtämisestä vaan ihan tahallisesta typeryydestä ja tekosyiden etsimisestä. Jospa vaikka kirjoittaisi 'olipa niin kipeä maha ettei ikinä' niin kuka järkevä ihminen tulee valittamaan siitä että takuulla sinulla kyllä joskus on maha ollut kipeämpi ja miten kehtaat vähätellä ihmisiä joilla maha on oikeasti kipeä.
Ja ketä ihmettä sinä muka loukkasit, missähän kohtaa sinä tämän aloitit? Kannattaa miettiä tarkkaan kumpi teistä puhui asiallisesti ja kumpi ajattelee ettei hänen edes tarvitse käyttäytyä hyvin.
Se ainoa virhe minkä sinä nyt teet on se että annat moisen pässin vaikuttaa sinuun liikaa. Ymmärrettävä juttu, mutta silloin vain ajat itsesi hirveään stressiin kun yrität miellyttää ihmistä, joka on päättänyt sinua olemattomista ja käsittämättömistä syistä hysteerisesti inhota. On paljon helpompaa sanoa antaa olla kuin oikeasti antaa olla, mutta noh, ei tuo henkilö mitään muuta ansaitse. Älä muutu koska joku käskee, varsinkin kun tuo joku on sellainen, jota et varmasti ihmisenä kunnioita.
Sinun blogisi on minusta tavallinen blogi, jossa tavallinen tyttö kirjoittelee jokapäiväisesta elämästään. En yksinkertaisesti kykene näkemään sitä narsistista, sääliäkerjäävää hyperneuroottista pikkulasta jonka Tearcandy tahtoo taikoa sinusta esiin. Tyyppi on vaan niin aggressiivinen että helposti kuvitellaan että moisen edessä pitää taipua. Vaan ei pidä. Suorasanaisuus ja itsepäinen oman tahdon ja mielipiteiden jatkuva absoluuttisena totuutena pitäminen ei ole sama asia kuin oikeassa oleminen. Tilanne on vähän sama kun 10-vuotiasta pikkutyttöä huudellaan läskiksi huoraksi; eihän siinä mitään perää edes kykene olemaan mutta toki silti loukkaa.
Tuttu juuri kertoi entisestä tyttöystävästään, jonka isä oli perheen lasten tapellessa neuvonut heitä säästelemään pahimpia loukkauksiaan ja kiusantekoaan, ja ohjastanut heitä tiputtelemaan niitä keskustelun loppua kohden. Että pääsisi niskan päälle. Ei kuulemma ollut järin mukava suhde sen tytön kanssa, kotona opitut tavat olivat liian tiukassa.
Toisin sanoen, sellaisia ihmisiä vaan on jotka tykkäävät sohia muurahaispesää ja aiheuttaa pahaa mieltä. Jotka puolustautuvat hyökkäämällä ensin. Jotka saavat jotain irti siitä kun sohittuaan tarpeeksi ja aiheutettuaan tarpeeksi pahaa mieltä, kääntyvät ympäri ja voivottelevat sitä kun heitä ei ymmärretä.
Omassa elämässäni on esiintynyt tuonkaltaisia ihmisiä, ja kaikille heille on ollut yhteistä vastuun pakeneminen. Aina jaksavat toitottaa sitä kuinka jokainen on vastuussa vain itsestään, eikä heidän pidä toimia toisten kaitsijoina ja hyvinvoinnin vartijoina. Jos toinen loukkaantuu niin se on sitten heidän vikansa.
Kukkua, sanon ma.
En oikein tiedä mitä osaisin vastata kommentteihinne, muuta kuin että mukavaa että jotkut nauttivat blogini lukemisesta :) Huumorintajuani ei kyllä välillä ymmärretä oikeassa elämässänikään, täytyy varmaan paneutua ehkä helpommin ymmärrettävään ilmaisuun. Olen myös hirvittävän huono konflikteissa, yleensä vain alan itkemään, mikä ei varmaan olisi hyvä taktiikka esim. parisuhdekiistoissa. Rajanvetoa olisi kyllä hyvä opetella, siitä äitinikin on sanonut (hän on myös opettanut ettei ikinä saa provosoitua, mikä ei minulta oikein onnistu). Minulla on ollut työnantaja, joka jotenkin onnistui itkettämään minua muutaman kerran lyhyen kanssakäymisemme ajan, oikeastaan ilman mitään järkevää syytä. Sellaisesta pitäisi päästä eroon. En tiedä voinko syyttää e-pillereitä, en ole mielestäni ollut nuorempana ihan näin herkkä itkemään. Tietysti on hyvä pystyä itkemäänkin, tämän viikon itkuissa purkautui ehkä jotain stressiäkin.
Olet kuka olet ja kirjoitat siitä. Miksi sinun pitäisi missään tilanteessa selitellä miksi olet ollut minäkin päivänä mitäkin mieltä.
Ja miksi sinun pitää pyytää anteeksi siltä, joka sinua loukkasi, että loukkaannuit hänen tarkoituksestaan loukata sinua (olen seurannut molempien blogeja).
Ole oma itsesi äläkä pyytele sitä anteeksi.
Lähetä kommentti