13.1.2007

Olin eilen tavallaan treffeillä naisen kanssa, ainoa joka vastasi taannoiseen ilmoitukseeni (jos ei oteta lukuun yhtä miestä, joka vastasi kaksi kertaa melkein identtisesti). Tilanne oli hyvin samanlainen kuin ns. treffini miesten kanssa, kävimme kahvilla ja juttelimme (tai minä olin lähinnä äänessä) ja mitään sen kummempaa ei tapahtunut (ja vaikka tapahtuisikin niin tuskin sitä täällä kertoisin). Erojakin oli treffeihini miesten kanssa, olin nyt huomattavasti vähemmän angstien ja hermostunut. En tiedä johtuuko se siitä etten ole oikeasti kiinnostunut miehistä ja siksi sellaiset tilanteet ovat vaikeita. Todennäköisempää on se että koska muutenkin minulle on helpompaa olla tekemisissä naisten kanssa, koska olen siihen tottunut, niin treffeillä käyminenkin on helpompaa. Sekin eroavaisuus oli että minulla oli jotenkin paljon naisellisempi olo kuin normaalisti. Tavatessani miehiä olen tuntenut yleensä itseni vain omaksi aika sukupuolineutraaliksi itsekseni.
Olen kyllä edelleen kiinnostunut miehistäkin, ehkä. Ei kai seksuaalinen suuntautuminen ole välttämättä tarkasti määriteltävissä, mutta jollain tavalla olisi hauskaa olla varma omasta suuntautumisestaan, kun olen näitä asioita miettinyt jostain teini-iästä.

En tiedä osaanko käydä treffeillä (ei sillä että monilla olisin ollutkaan). Suhtaudun niihin kuin kaverieni tapaamisiin, vaikka tietysti jännitän enemmän. Ehkä niihin pitäisi kuitenkin suhtautua jollain toisella tavalla, kaverillisuudesta on ehkä vaikeaa siirtyä seksi- ja seurusteluasenteeseen. Luulen että pelkään.
Minun pitää varmaan kuitenkin lopultakin uskoa, ettei ongelma taida olla se ettei kukaan voisi kiinnostua minusta vaan oma kiinnostumattomuuteni ja haluttomuuteni ottaa riskejä. On niin paljon helpompaa vetäytyä omaan maailmaani ja ottaa kontakteja muihin vain silloin kun haluan ja saada tunne-elämykseni hömppäkirjoista.

Vuokrarahani palautuivat tilille eilen, hyvin nopeaa toimintaa vuokranantajalta, kiitos heille. Eilen tuli myös lasku painosta, jossa työnäytteeni tulostettiin. Yllätyksekseni se oli noin seitsemän euroa pienempi kuin olin kuvitellut, he eivät olleet lisänneet siihen laskutuslisää ja tulostuskin oli halvempi kuin mitä oli ilmoitettu (ehkä siksi kun he eivät joutuneet tekemään pdf-tiedostoja?). En tiedä pitäisikö ottaa yhteyttä ja kysyä onko siinä joku ongelma, mutta kai he osaavat laskuja tehdä. Se oli hauska paikka ja vaikka se onkin eri paikkakunnalla niin otan yhteyttä sinne jos tarvitsen jotain tulostusta (kyseessä on digipaino, siksi tuo termi). Ja jälki on hyvää. Olin siellä harjoittelussa melkein kuusi vuotta sitten, ensimmäisen ammattikouluvuoden jälkeen. Olin silloin vielä todella ujo ja vasta selvinnyt pahasta angstista ja aika yksinäinen ja suorastaan pelkäsin miehiä. Minulle teki hyvää olla osastolla, jossa muut olivat miehiä. Samoihin aikoihin olin eräällä keskustelualueella, jossa oli aktiivinen ryhmä suomalaisia, jotka hekin olivat melkein kaikki miespuolisia. Sekin oli hyödyllistä.

Liityin Bookmoochiin. Nyt pitäisi lähettää ensimmäinen kirja, sekin on aika jännittävää.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Treffeillä käyminen on omituinen juttu. Itse olen tavannut kaikki seurustelu-ja seksikumppanit ikäänkuin sattumalta, eli jossain tilaisuudessa tai bileissä. Uskon kemiaan: sitä joko on tai ei ja jos on, niin siitä voi sitten lähteä katselemaan josko muillakin osastoilla toimisi.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkin luulen että sattumanvarainen kohtaaminen toimii paremmin, en vain kauheasti tapaa uusia ihmisiä. Treffit ovat jotenkin niin kauhean keinotekoinen tilanne, pitäisi tutustua vieraaseen ihmiseen ja päättää jotain jatkosta yhden tapaamisen perusteella. Toisaalta voi tavata useammankin kerran, voihan mieli muuttua mutta minua se jotenkin ahdistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jännää.. itselläni on ihan päinvastoin: miesten kanssa tiedän suunnilleen missä mennään & olen vapautuneempi.. Ajatus treffeistä naisen kanssa olisi aika vaikea. Kai sillä on jotain tekemistä tämän kehonkuvan yms. kanssa. Kun kuitenkin olen tuimimmat kritiikit ulkomuodosta saanut naisilta (tai siis äidiltäni).

Olisi tosi hienoa osata olla noin vapautunut saman sukupuolen seurassa. Itse osaan kyllä hyvien ystävien kanssa olla, mutta ajatus treffeistä olisi tosiaankin pelottava.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä suorastaan pelkäsin miehiä parikymmentä vuotta, naisten kanssa on aina ollut minulle helpompi olla enkä onneksi ole saanut mitään kauheaa kritiikkiä tai muuta heiltä. Miehet ovat vieraampia ja heidän tapaamisensa jännittää enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

En osaa oman sukupuolen treffeistä mitään sanoa, mutta noin niinkun mun vastakkaisen sukupuolen treffikokemuksen mukaan, niin...

Kyllähän siellä treffeillä vähän pitäisikin jännittää. Jos ei jännitytä yhtään, niin tuskin voi syntyä oikeanlaista kiinnostusta toiseen osapuoleen. Eli vaikken nyt neuvoa haluakaan, niin siitä olen eri mieltä, että jännittämisesi miesten kanssa kertoisi siitä, ettet voisi miehen kanssa ollakaan.

Sitä paitsi, olen käsittänyt, että se oikeanlainen kiinnostus ja sen syttyminen jo ekoilla treffeillä on naisille HUOMATTAVASTI tärkeämpää kuin miehille.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minusta se jännittämiseni ei oikeastaan kerro muusta kuin siitä että jännitän aina ja kaikkea mahdollista, mukaan lukien uusien ihmisten tapaaminen. Eikä se että minun on helpompi rentoutua naisten seurassa taida kertoa muusta kuin siitä että edelleenkin vierastan miehiä.

En minä kaipaa mitään salamaniskua tai muuta jumalallista merkkiä, olen vain toivonut että joskus (ihan kuin minulla olisi kauheasti kokemusta treffeistä) tapaisin ihmisen, jonka kanssa haluaisin olla. Tapaamani miehet (ja nainen) ovat olleet mukavia ja treffeilläkin on yleensä ollut mukavaa, mutta yhtä mukavaa tai mukavampaa minulla olisi ollut kotona. Jonka väärin toivoa että tapaisi ihmisen, jonka seura olisi kiinnostavampaa (tuo ei tarkoita mitään erityistä ominaisuutta, vain sitä että haluaisin olla heidän seurassaan) kuin omani? Onko se edes mahdollista treffeillä? Ystävieni kanssa se kyllä onnistuu, joidenkin kanssa ensimmäisilläkin tapaamiskerroilla. Ja että haluaisi tavata toisen uudestaan. Ovatko onnistuneet treffit sellaisia, joilla ei vihaa toista ja hän on ihan mukava, niinpä sitten tavataan joku viisi tai useampi kertaa ja lopulta rakastutaan? Minun on vaikeaa uskoa että se toimisi noin omalla kohdallani. Ehkä se sopii ihmisille, jotka oikeasti todella haluavat suhteeseen ja niin ovat valmiit ottamaan suuremman riskin ja tapailemaan vähemmänkin kiinnostavaa ihmistä, joille se voittaa yksinolon. Ja miten kauan sitä tapailua pitäisi jatkaa? Missä vaiheessa tietää ettei siitä tule mitään?

Anonyymi kirjoitti...

Itse uskon kyllä "kiinnostukseeen ensi silmäyksellä"(en siis niinkään välttämättä rakkauteen), eli jotenkin sen vaan heti huomaa toimiiko kemiat vai ei. Kävin aikanaan paljonkin nettitreffeillä, mutta jotenkin se touhu oli aina todella väkinäistä, tuntui että olisi pitänyt jotenkin väkisin yrittää kiinnostua siitä vastapuolesta... Olen myös tapaillut monta "ihan mukavaa" miestä jonkin aikaa ajatellen, että "ei siinä mitään varsinaista vikaakaan ole", mutta oman kokemukseni mukaan rakkaus ei synny sillä lailla väkisin yrittämällä, vaan juttu vaan yleensä kuivuu kokoon ennemmin tai myöhemmin. Siksi päätinkin yhdessä vaiheessa etten enää väkisin tapaile minulle yhdentekeviä tyyppejä, vaan olen sitten mieluummin yksin. Tällä hetkellä tapailen (piiiiitkän sinkkukauden jälkeen) ihanaa miestä, josta kiinnostuin baarissa heti ensi silmäyksellä, se iski kuin metrinen halko niin sanoakseni.;)Mielestäni hyvää kannattaa kyllä odottaa, sillä minulla ei ole vuosiin ollut tällaisia tunteita ketään miestä kohtaan, vatsassa on perhosia kun vain ajattelenkin häntä! :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Omppu, onnea :) Luulen että seuraan esimerkkiäsi. Luulen että vaivihkainen ihastuminen ei treffeillä toimi, siellä on niin tietoinen tilanteesta ja siitä että pitäisi olla kiinnostunut, ettei "vahingossa" pysty rakastumaan, niin kuin vaikka tuttuun jota tapaa aivan muissa merkeissä.

Blog Widget by LinkWithin