8.1.2007

Tein taas kaksi työpaikkahakemusta (tai vain kaksi). Se on pelottavaa, en voi pitää yllä illuusiota siitä että omassa pienessä maailmassani saan olla rauhassa ja puuhastella omia juttujani muista välittämättä, jos en halua välittää. Nyt täytyy koko ajan pelätä että joku ottaakin minuun yhteyttä. Olen kyllä aika epävarma työnhaun ja omien taitojeni suhteen, vaikka yritänkin olla hakemuksissa itsevarma, voi olla etten ole noillekaan tarpeeksi hyvä. Toiseen paikkaan saatan kyllä olla ylikoulutettu, toinen taas vaikuttaa juuri minun tasoiselleni henkilölle sopivalta. Vastattavia ilmoituksia on vielä aika monta, osaan tarvitsen mukaan tulostetut työnäytteet ja osaan vastauksia pitää vielä miettiä.

Liikun niin vähän bussilla että se on aina jännittävää. Eilen ystäväni luo mennessä onnistuin melkein myöhästymään, ehkä toista tai kolmatta kertaa elämässäni jouduin juoksemaan että ehdin. Ajoin melkein oikean pysäkin ohi, niin on käynyt kerran ja jouduin kävelemään pari kilometriä takaisinpäin. Illalla piti jännittää osaanko mennä oikeaan bussiin ja yrittää nähdä pimeässä numeroita ja vakuuttaa itselleni että Oulunsaloon menevä bussi menee aivan väärään suuntaan, ehkä. Pelaaminen oli hauskaa, sanapeliä ja tietokilpailupeliä, joka oli huvittavan huono Trivial Pursuitin kopio. En ole erityisen sivistynyt tai tietäväinen, ehkä siksi tuntui nololta tietää asioita joita muut eivät olisi ikinä tietäneet (niin kuin kuusi romaanista kieltä, joista yhtä en olisi muistanut ellei yksi kysymys olisi käsitellyt Sveitsiä). Sanapelissä kimo ja paula ja hela herättivät vähän kummastusta. En minä oikeastaan välitä voittamisesta, joskus se tuntuu vähän hävettävältä. Onneksi en kyllä voita turhan usein missään, ainakaan silloin kun kotona pelataan ristiseiskaa (meillä se on vakavahenkinen peli, joka vaatii kirjanpidon ja toisten kiusaamista).

4 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Oikeastaan voittaminen on aika tylsää - siis, jos tykkää pelata. Minun kanssani ei kukaan suostu pelaamaan mitään, kun kuulemma voitan aina (ei tosiaan pidä paikkaansa!). Ja ihmiset eivät osaa keskittyä pidempiin peleihin (kuten Monopoliin), vaan väittävät niiden olevan liian pitkiä. ;)

Kirsi-Maria kirjoitti...

Välttelin aina ennen Trivialia, koska minusta oli niin noloa kun en ikinä tiennyt mitään mitkä oli muille ihan itsestäänselvyyksiä. Kaikkein tyhmintä oli kuulla se ikuinen virsi "no etkö sä tätäkään tiedä?!!" Vaihdoin kaupunkia viime syksynä ja uudessa ystäväpiirissäni olen onnistunut valitsemaan joukkueita, joissa olen voittanut suurimman osan peleistä. Muistaakseni olen voittanut yksinkin, tai ainakin pärjännyt ihan ok. Voittaminen ei ole minulle tärkeää, mutta kyllä se tuntuu ihan kivalta kun on aina tottunut olemaan huono. Olen siis oppinut valitsemaan hyvän joukkueen. :)

Tosin hyvyyden ja huonouden mittaminen Trivialilla on sekin tietty vähän kyseenalaista.

Anonyymi kirjoitti...

olit kovasti yliopistolla...mutta sait paperit ammattikorkeasta?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, pidemmissä peleissä ei ole vikaa, kunhan ne ovat hauskoja koko ajan eivätkä sellaisia kuin Monopoli, niin että suurin osa pelistä on kauheaa kidutusta :)

Kirsi-Maria, Trivial Pursuitia pitää todellakin pelata sopivan tasoisessa porukassa. Minua ei oikeastaan haittaa se etten tiedä, ellei kyse ole asiasta joka olisi pakko tietää mutta en tiedä. Jossain pelissä kysyttiin Aku Ankan rusetin väriä ja muut olivat järkyttyneitä kun en tiennyt, vaikka meille tuli lehtikin kahdeksan vuotta.

Anonyymi, mistä olet sellaisen kuvan saanut? Esim. Oulun yliopistolla en ole käynyt ikinä (kerran olen kyllä pyöräillyt siitä ohi joskus kolme vuotta sitten). Jyväskylän yliopistolla olen käynyt vähän useammin, mutta ikinä en opiskelutarkoituksissa. Viimeksi niin on ollut Rovaniemellä seitsemän ja puoli vuotta sitten pääsykokeissa.

Blog Widget by LinkWithin