Tein taas kaksi työpaikkahakemusta (tai vain kaksi). Se on pelottavaa, en voi pitää yllä illuusiota siitä että omassa pienessä maailmassani saan olla rauhassa ja puuhastella omia juttujani muista välittämättä, jos en halua välittää. Nyt täytyy koko ajan pelätä että joku ottaakin minuun yhteyttä. Olen kyllä aika epävarma työnhaun ja omien taitojeni suhteen, vaikka yritänkin olla hakemuksissa itsevarma, voi olla etten ole noillekaan tarpeeksi hyvä. Toiseen paikkaan saatan kyllä olla ylikoulutettu, toinen taas vaikuttaa juuri minun tasoiselleni henkilölle sopivalta. Vastattavia ilmoituksia on vielä aika monta, osaan tarvitsen mukaan tulostetut työnäytteet ja osaan vastauksia pitää vielä miettiä.

Liikun niin vähän bussilla että se on aina jännittävää. Eilen ystäväni luo mennessä onnistuin melkein myöhästymään, ehkä toista tai kolmatta kertaa elämässäni jouduin juoksemaan että ehdin. Ajoin melkein oikean pysäkin ohi, niin on käynyt kerran ja jouduin kävelemään pari kilometriä takaisinpäin. Illalla piti jännittää osaanko mennä oikeaan bussiin ja yrittää nähdä pimeässä numeroita ja vakuuttaa itselleni että Oulunsaloon menevä bussi menee aivan väärään suuntaan, ehkä. Pelaaminen oli hauskaa, sanapeliä ja tietokilpailupeliä, joka oli huvittavan huono Trivial Pursuitin kopio. En ole erityisen sivistynyt tai tietäväinen, ehkä siksi tuntui nololta tietää asioita joita muut eivät olisi ikinä tietäneet (niin kuin kuusi romaanista kieltä, joista yhtä en olisi muistanut ellei yksi kysymys olisi käsitellyt Sveitsiä). Sanapelissä kimo ja paula ja hela herättivät vähän kummastusta. En minä oikeastaan välitä voittamisesta, joskus se tuntuu vähän hävettävältä. Onneksi en kyllä voita turhan usein missään, ainakaan silloin kun kotona pelataan ristiseiskaa (meillä se on vakavahenkinen peli, joka vaatii kirjanpidon ja toisten kiusaamista).