Lauantaini ovat muodostuneet hyvin ennalta-arvattaviksi.
Viikolla teen suunnitelmia. Tällä kertaa olen pirteä ja suursiivoan ja järjestelen kaikki kaapit ja lahjoita tarpeettomat tavarat Pelastusarmeijalle. Neulon sukkaa, jonka on pakko valmistua pian ja joka ei siten millään tule neulotuksi. Ja teen töitä ja luen kirjaa, joka on pakko palauttaa ensi tiistaina ja joka vanhoina hyvinä aikoina olisi tullut luetuksi ensimmäisenä iltana. Ennen Neil Gaiman oli yksi suurimpia suosikkejani mutta kehitin selittämättömän vastenmielisyyden (tai ei siinä mitään selittämätöntä ollut, en kestä lukea sisaruksista, joista toinen on hurmaava ja ulospäin suuntautunut ja toinen tylsä ja vastuuntuntoinen. En kyllä tiedä miksi otan ne niin henkilökohtaisesti, sisareni ei varsinaisesti ole sitä manipuloivan kaunista tyyppiä, kaikkea muuta. Ehkä minulla on jäljellä traumoja nuoruudestani jolloin tärkein ystäväni oli juuri sitä tyyppiä. Anteeksi tämä pitkä sulkeellinen sivutarina) Anansi Boysiin. Nyt Fragile Things taitaa jäädä lukematta, vaikka olen erityisesti nauttinut Gaimanin novelleista (yksi parhaista muistoistani on Neil Gaiman melkein kymmenen vuotta sitten Jyväskylän Kesässä lukemassa Chivalrya).
Todellisuudessa valvon liian myöhään perjantaina ja lauantai muodostuu kaikkien noiden hyödyllisten asioiden välttelystä (kun olen niin kauhean väsynyt, jne.) niin ettei minulla lopulta ole aikaa tai energiaa mukaville asioille ja päädyn hukkaamaan aikaani johonkin aivan joutavaan, kuten huonojen hömppäkirjojen arvostelujen lukemiseen (ne ovat kyllä aika hauskoja, arvostelut siis). Lopulta saan iltapäivästä siivotuksi joten kuten ja päädyn ostamaan karkkia, vaikka viime viikolla viimeksi vannoin etten niitä enää osta, kun niistä kuitenkin tulee huono olo.
Onneksi pääsiäinen vähän katkaisee rutiinejani, ehkä onnistuisin nukkumaan äitini luona kunnolla. Ja kuuluu lauantaihin mukaviakin perinteitä, kuten iltakävely Tristiksen kanssa.

Sen verran sain sentään aikaan että herra (tai rouva) Marjalude ei enää asu ikkunalaudallani.