7.3.2007

Vaaka näytti tänä aamuna pelottavasti 66,6 kg.
Tietysti aika monien (tai aika äänekkään vähemmistön, jos haluaa uskoa siihen että miehet pitävät "muodokkaista" naisista) miesten (ja naisten) mielestä olen edelleen kammottavan lihava. Onneksi minulla ei ole kauheasti tarvetta miellyttää heitä. Harmi vain ettei laihtuminen ole tullut kauhean terveellisesti, minulla ei vain ole nykyään kauheasti ruokahalua ja toisaalta haluan säästää ruokarahoissa. Sitten minulla on jatkuvasti nälkä ja syön karkkia. Mutta ainakin vähän aikaa pääsen kokemaan painon, jossa en ole ollut sen jälkeen kun seitsemän vuotta sitten pahimmassa ahdistuksessani en oikein pystynyt nielemään.

Koska elämässäni tapahtuu niin vähän mitään niin onnistuin taas tänään säikähtämään ilman kunnon syytä. Pesutuvan hienon pesukoneen ovi ei suostunut aukeamaan, vaikka sen lukitussysteemiä väänsi (vaikka mihin suuntaan). Lopulta tajusin kokeilla virtakatkaisijaa, se aukaisi oven. Olisi ollut noloa soittaa huoltomiehelle.

Olin suunnitellut siivoavani tällä viikolla kaappeja mutta minulle ilmaantuikin parempaa tekemistä. Tuntuu paremmalta olla kauhean väsynyt kun on tehnyt jotain oikeaa eikä vain viettänyt päivää neuloen ja valittaen väsymystä.

Aioin äänestää tänään mutta en jaksanut. Ehkä käyn lauantaina, silloin voisin käydä vaalikahveillakin.

Lauantaina pitää tehdä myös retki pelottavaan (tai kuvittelen sen olevan sellainen) kauppaan, joka myy akkuja. Pari vuotta vanhan kännykkäni akku ei suostu pysymään ladattuna vuorokautta kauempaa.

2 kommenttia:

Lord B. kirjoitti...

Sinäkö lihava? Yhm. Öh. Aha.

Minusta usein tuntuu, ettei "muodokkuus" ole huono asia, ja että suurin osa miehistä tosiassa pitää muodokkuudesta (tai ei ainakaan hyljeksi muodokkuutta). Sen sijaan on joku keskenkasvuinen refleksi ääneen möyhöttää ihailevansa laihoja naisia. Kyse on täsmälleen samasta ilmiöstä, kun ala-asteella ei saanut tykätä tytöistä ettei olisi "homo". Salaa kuitenkin haaveiltiin naapuripulpetin Elinoista ja Katreista.

Oikea lihavuus on toinen asia, mutta sinä olet 66,6 kilon päässä siitä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Aikuisiällä en ole varsinaisesti pitänyt itseäni lihavana, paitsi Hollannin jälkeen kun olin lihonut aika paljon. Teininä pidin kyllä itseäni lihavana, varsinkin kun terkkaritkin huomauttelivat ala-asteelta asti painosta. Nyt olen järkyttynyt kun olen katsonut kuudennen luokan kuvia, minähän olin suorastaan hoikka.

Blog Widget by LinkWithin