27.4.2007

1987 kohtaa vuoden 2007
Tänään on ollut jännittävä postipäivä.

Aamulla väsäsin pari tuntia typerää (tai tärkeää mutta tunsin itseni typeräksi) virallista kirjettä, selvitystä yhdelle työnantajalle siitä mitä olen puuhaillut ja miten pitkään. Anelin heiltä myös todistusta siitä mitä olen tehnyt ja miten kauan, joudun vaikeuksiin viranomaisten kanssa jos en sitä saa. Rahaa en kyllä tule saamaan, onnistuin jotenkin tienaamaan maaliskuussa ja huhtikuun alussa niin paljon etten ole oikeutettu työmarkkinatukeen.
Paketoin myös kolme Bookmooch-kirjaa, yksi Venezuelaan (siellä näytetään käytettävän kauhean pitkiä osoitteita) ja kaksi Saksaan. Onnistuin paketoimaan Venezuelan kirjan niin ohuesti (pakkauspaperiin ja päälle yksi kerros pakkausteippiä, en tiedä miten ihmiset avaavat lähetykseni mutta ainakaan kirjekuori ei pääse rikkoutumaan) että se meni kirjeensä kun postivirkailija runnoi sitä vähän. Tuntuu hassulta ajatella että se pääsee lentomatkalle reilulla viidellä eurolla (tuo Julia on lähettänyt minulle yhden kirjan maaliskuun alussa, maateitse. Mielenkiintoista nähdä kumpi niistä on ensin perillä). Olen oppinut aika paljon postittamisesta Bookmoochin kautta, maksikirjeen mitat, tullilomakkeet ja oppinut olemaan tarkka lento- ja maapostin kanssa, joskus ero on pieni, joskus puolet hinnasta (Saksan kirjat menivät maksikirjeenä, niitä minulla ei ole yleensä varaa lähettää lentoteitse). Joskus postivirkailijat eivät ole aivan tehtäviensä tasalla ja kumman usein United States luetaan United Kingdomiksi (kerran sain väittää vastaan viisi kertaa ennen kuin hän uskoi).

Sain itsekin postia. Ensimmäinen kirjatun kirjeen moneen vuoteen, ja vielä Romaniasta. Se oli lähetetty maanantaina, olin yllättänyt nopeudesta vaikka tiesinkin sen tulevan lentopostina (olen saanut USA:stakin lentopostia parissa päivässä, maaposti saattaa kulkea sieltä kaksi kuukautta). Lähettäjällä oli kaunis nimi, Ioana. Paketissa olleet kaksi kirjaa olivat hieman tupakkaisia, ne ovat nyt avoimen ikkunan edessä vähän tuulettumassa. Kolmas kirja saapui Kanadasta, se oli matkalla vähän reilun kuukauden ja sen kansi on hulvaton. Kuvassa on vertailun vuoksi saman kirjailijan kirja kahtakymmentä vuotta myöhemmin, ihan Amazonilta ostettuna.

Laitoin aamulla vihanneskrassia itämään, niissä näkyi jo parin tunnin päästä ensimmäisiä kasvun merkkejä (mutta miksi ne kehittävät ensin ympärilleen limakerroksen?).

Olen suunnitellut pientä Helsingin retkeä toukokuussa. Äitienpäivän tienoilla olen Jyväskylässä (ja enoni syntymäpäivillä Parkanossa, tulee taas vähän reissattua), sen jälkeen varmaan Turussa julkistamassa kirjaani. Samalla vaivalla voisin käydä Helsingissäkin, matkan varrella tai päiväretkenä Turusta. Jossain museossa voisi käydä ja Akateemisessa kirjakaupassa (täällä englanninkielisten kirjojen valikoimat ovat aika onnettomat ja sellaisia kirjoja ei yleensä suomenneta joita minä luen). Haluaisikohan joku helsinkiläinen mahdollisesti tavata minut (pikaisesti, jos joudun tekemään niin että lähden iltapäivällä takaisin Ouluun enkä menekään Turkuun)?

Tänään Oulussa blogimiittikin. Klo 18 Rotuaarin pallolla, aivan kaikki tervetulleita.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin