13.4.2007

Olipa huvittava puhelinmyyntisoitto. Mieshenkilö Rovaniemeltä oli lähettänyt minulle Katso-lehden näytenumeron ja halusi nyt tietää halunko tilata sen. En, mutta koska hän oli kohtelias ja puhui selkeästi (en yleensä saa selvää puhelinmyyjien nimistä tai työnantajista ja en aina heti saa tajua onko kyseessä puhelinmyynti) vastasin hänen jatkokysymyksiinsä. Hän halusi tietää oliko jompikumpi osa lehdestä miellyttänyt minua, juorut tai tv-ohjelmat. Juoruja saan lukea aivan tarpeeksi lööpeistä ja tv-opas on tietysti minulle aika tarpeeton. Hän kysyi myös mitä lehtiä minulle tulee ja vastasin rehellisesti (voi olla että olen tulossa vähän mökkihöperöksi ja sitä paitsi harvemmin pääsen puheisiin nuorten miesten kanssa), Koti & Keittiö kuulemma sopisi minulle (jos se on sukua ruotsalaiselle Hus & Hemille niin saattaisi sopiakin, ainakin sille joka minulle joka ostin kauhean määrän niitä sisustuslehtiä aikoinaan). Lehden tieto ei kuulemma vanhene ja siinä on viiniarvioitakin. Tunsin itseni jo tarpeeksi oudoksi enkä viitsinyt sanoa että televisiottomuuden lisäksi olen myös viinitön (tosin voisi olla hyvä idea opetella juomaan viiniä ruuan kanssa mutta kokkailunikaan eivät taida ihan olla tuon lehden tasoa, esim. eilinen neljän viljan puuro omenasoseen kanssa). Olisin myös voinut sanoa että hankkiudun muutenkin eroon lehtikokoelmistani. Jotenkin tuollaiset ruoka-viini-sisustuslehdet eivät tunnu kertovan tällaisen pienessä kopissa asuvan osa-aikapätkätyöläisen arjesta. Sellainen elämä tuntuu aika epätodennäköiseltä omalla kohdallani, enkä tiedä haluaisinkokaan sellaista.
Olen joskus ajatellut etteivät yhteiskunnan vaatimukset ja ihanteet vaikuta valintoihini, mutta nyt yllätyn siitä että voisin vapaaehtoisesti viettää kohtuullisen niukkaa elämää yksiössä tehden epäsäännöllistä työtä (jos sitä vain olisi vähän enemmän), ilman autoa ja etelänlomia ja hyvin todennäköisesti ilman parisuhdettakin ja lapsia (tällä hetkellä maapallon tulevaisuus pelottaa minua niin paljon etten uskaltaisi hankkia lapsia). Yllättävää on se etten ole aiemmin tullut ajatelleeksi että sekin on yksi mahdollinen tapa elää. Tietysti se onnistuu vain sinkuilta, tai niin kuvittelen mutta todennäköisesti pysyn sinkkuna vielä pitkään, ellen loppuelämääni. Ei se ole mitenkään masentava ajatus, ainakaan tällä hetkellä.
Olen kyllä tiennyt etten uneksi omakotitaloista mutta ilmeisesti en haaveile kaksioistakaan. Toisaalta tällä hetkellä olen liian hermostunut haaveillakseni mistään.

Tiistaina sain epämiellyttävämmän puhelun. Joku merkonomi pankistani, kuulosti ehkä minun ikäiseltäni, oli kovin innokas tarjoamaan minulle jotain taloussuunnitelmapalvelua, jonka avulla rahani alkaisivat käyttäytymään tehokkaammin ja tuottavammin. Ei minua haittaa kauheasti puhua raha-asioistani mutta vähän tympi selittää hänelle, useampaan otteeseen, että olen työtön, minulla ei ole ylimääräistä rahaa, en pysty säästämään (tai säästänhän minä muuttoa varten mutta ne rahat menevät pian) eikä minulla ole mitään aikomusta ostaa asuntoa, vaikka se kuinka olisi hänen mielestään ajankohtaista ikäisilleni. Vakuutusyhtiöni lähestyi minua kaksi kertaa talvella, hekin olisivat halunneet tarkistaa palvelujani ja tietysti myydä jotain lisää. Minulla ei ole oikein varaa kotivakuutuksenkaan mutta pyörän takia en uskalla olla ilman, jos se varastettaisiin ei minulla olisi varaa ostaa vastaavaa. En minä silti ole oikeasti köyhä, onhan minulla varaa ostaa välillä vaatteita ja syödäkin ihan hyvin.

Alakerran karjuva ja tunteella kiroileva mies on jääkiekkofani, se ei ole mitenkään yllättävää. Jäähallin vieressä asuessa huomaa kyllä kaikki kotipelit, eilen kauppareissulla tuli vastaan ties minkälaisia ihmisiä Kärppä-huivien kanssa. En tiedä miten kauheasti täällä meluttiin yöllä, olen aika hyvä nukahtamaan hälyssäkin.

5 kommenttia:

anu kirjoitti...

Minullekin tuli (taas) eilen mieleen tuo pelko maapallon tulevaisuudesta. Yksi syy lisää olla hankkimatta lapsia. (Muutenkaan en siis moisia haluaisi.) Huoli syntyi tällä kertaa eräästä ameriikkalisesta radio-ohjelmasta jota miehen kanssa kuuntelimme (Coast to coast). Siinä eräs mies totesi, jotta Amerikkalainen riistokapitalisti suuryhtiö Monsanto on kehittänyt jonkun torjunta-aineen, jossa käytetään nikotiinia vaikuttavana aineena. Tämä torjunta aine aiheuttaa sen, että mehiläiset sekoavat käytyään torjunta-aineistetussa kasvissa ja eivätkä enää löydä pesäänsä. Tämän seurauksena mehiläiset kuolevat joukoittain (tätä on kuulemma tapahtunut jenkeissä jo valtavasti) eivätkä enää pölytä kasveja, tietenkään. Sattumoisin Monsanto olisi sitten samaan aikaan kehittänyt itsepölyttäviä siemeniä, (viljaa ym. ruokasveja)joita saa tietenkin ostaa vain Monsantolta.

Tämä on kaikki tietenkin aikamoista huhupuhetta, mutta silti sydäntä kylmää. (Monsanto nyt on muutenkin tunnettu toimistaan joilla se pyrkii hallisemaan merkittävää osaa kolmansien maiden ruokatuotannosta). Voi ihmisten pahuutta! Jos joku oikeasti pyrkii poistamaan mehiläiset elävien kirjoista, ihan vaan sillä jotta viljelijät joutuisivat ostamaan vuosittain jotain ihmeen itsepölyttyviä siemeniä sikahintaan ja olemaan niistä riippuavaisia...

Että tälläisilla minä olen päätäni vaivannut/sekoittanut...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä kuulin noista mehiläisistä pari viikkoa sitten, tosin siinä uutisessa sanottiin vain että mehiläiset kuolevat. On kyllä pelottavaa ja kamalaa.
En oikein tiedä ovatko maailmanloppua koskevat ajatukseni tällä kertaa ahdistuksen oireita vai realismia.

Pekka Eskimo kirjoitti...

Uskon, että maailmanloppu tulee aina hiukan myöhemmin kuin uskoisi.

Minä en ymmärrä miten voi olla haluamatta lapsia. (en tuomitse. en vaan ymmärrä) Lapsia katsellessa aina muistaa, että kuinka innostava paikka tämä maailma on. ja kun on lapsia niin elämä on niin toiveikasta ja edistyy jatkuvasti.

Maailmanloppu oli tulossa minä hetkenä hyvänsä jo silloin kun minä synnyin, mutta silti olen iloinen, että vanhempani eivät sitä pelänneet.

Minullakaan ei ole varaa oikeasti harkita puhelinmyyjien tarjouksia, mutta joskus annan ymmärtää toisin, koska on mukavaa haaveilla hieman vaikka postiluukusta kolahtavasta lehdestä tai satelliittitelevisiosta. Olen pahoillani kun tuhlaan siinä provikkapalkkalaisten aktiivista myyntiaikaa.

mutta sinulle soittanen lehtimyyjän myyntityyli kuulostaa aika hyvältä ja varmasti tehokkaalta.

anu kirjoitti...

Itselläni on vähän päinvastainen olo kuin pekka eskimolla: en ymmärrä miksi joku erityiseti haluaa lapsia. En myöskään tuomitse, mutten oikein ymmärrä. Itse en juuri pidä lapsista. Minusta ne vaikuttavat lähes aina huonosti kasvatetuilta ja ärsyttäviltä eivätkä ne herätä minussa mitään helliä tunteita. Itse en haluiaisi elämääni ketään joka on minusta sataprosenttisen riippuvainen ja jolle olen velkaa kaiken aikani.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minulla ei ole mitään erityistä mielipidettä lasten suhteen, pidän lapsista ja ymmärrän hyvin miksi joku niitä haluaa, ymmärrän kyllä myös lapsettomien kannan. Ilman maailmanlopun pelkojani olen sitä mieltä että lasten saannin yrittäminen, jos sattuisin löytämään sopivan isän (tai äidin) lapsille ei ol ihan mahdoton ajatus, toisaalta taas niin pysyvään parisuhteeseen päätyminen tuntuu minusta aika epätodennäköiseltä omalla kohdallani. Joskus lapsena olin varma että hankin lapsen yksin, joko adoptoimalla tai keinohedelmöityksellä, nyt olen sitä mieltä että se on kahdellekin ihmiselle tarpeeksi iso urakka.

Blog Widget by LinkWithin