28.4.2007

Väsymys on helpompi kestää jos sen on aiheuttanut edellisen illan hauskuus.

Vähän aikaa näytti siltä että tällä kertaa blogimiittiin olisi uskaltautunut uuttakin väkeä, valitettavasti niin ei käynyt. Oli meillä kyllä hauskaa neljästäänkin, paikalla minun lisäkseni Lord Boredom, Aaltoneito ja Myrskymurmeli. Toinen pettymys oli se ettei kahvilassa ollut mitään munkkeja (paitsi muutama berliiniläinen), ehkä niillä oli kova kysyntä. Simaa kyllä löytyi. Suklaatiramisukakku oli kyllä aika hyvää, sitä oli vain vähän liikaa (tarjoilija valitsi minulle pyytämättä kaikkein isoimman palan). Pelasimme Trivial Pursuitia ja sanapeliä ja muut joivat alkoholiakin, minä pysyin simassa ja kaakaossa, mikä oli varmaan ihan hyvä juttu. Väsyneenä olen muutenkin vähän sekava ja miitti kesti sentään melkein yhteentoista. Se loppui hieman äkillisesti kun muut tajusivat ehtivänsä välttää yöbussimaksun jos juoksevat.
Kotimatka oli vähän pelottava, kotipihallakin jotkut miehet huusivat. En tiedä tappelivatko he oikeasti mutta "kuula kalloon" mainittiin. Asun samassa rakennuksessa baarin kanssa, siihen nähden täällä on yllättävän rauhallista.

Tänään päätin pitää vapaapäivän. En tietysti normaalistikaan ole kauhean ahkera mutta stressaaminen vie voimat ja minulla ei ole ollut pitkään aikaan sellaista päivää jolloin ei olisi pakko tehdä jotain. Minulla on hyviä kirjoja ja hyvää ruokaa, sain pitkästä aikaa tehtyä kunnon ruokaa (olen elänyt aika epämääräisillä ruuilla viime aikoina ja jopa rikkonut sitä sääntöäni että joka päivän pitää syödä yksi kunnon ateria, jugurtti banaanin ja kuningatarhillon kanssa ei oikein korvaa sitä ja puuroonkin kyllästyy). Tein yhtä lempiruokaani, uunilohta mukaillen Pastanjauhajien reseptiä, ilman katkarapuja (joita kammoan) ja sitruuna korvattuna limetillä (koska ne ovat pienempiä). Jälkiruuaksi on jäätelöä ja munkkirinkilä, joka halusi välttämättä mukaan kaupasta. Ja ystävälliseltä Aaltoneidolta pullonpanttia vastaan saamaani simaa (kiitos vielä kerran!).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eipä kestä kiitellä, hukkuisin simaan, jos en hajasijoittaisi sitä muille simanjuojille. Se oli ilmeisesti ihan kelpoa?

Pitäisiköhän Jyriin viitata crocodirena (tai ehkä jopa Myrskymurmelina). Näyttää kovin hassulta, kun minä ja LB olemme nimimerkeillä, ja Jyri yksikseen etunimellä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, korjasin sen. On niin hankalaa tietää miten ihmisiä pitäisi kutsua :)

Sima oli ihan kelpoa.

Blog Widget by LinkWithin