7.5.2007

Terveisiä Turusta!
Olen tällä hetkellä isäni toimistolla, jossa ei muita olekaan tänään. Täältä seitsemännestä kerroksesta on aika komeat näköalat, vaikken oikein uskalla katsoa alaspäin.

Kevään raja tuntui kulkevan Tampereella, sen pohjoispuolella oli vielä aika samannäköistä kuin Oulussa, ruskeaa ja sitten yhätkkiä ruoho oli vihreää ja puissa pieniä lehtiä. Turussa tuntuu melkein kesäiseltä.

Muuttoni on edistynyt taas ihan vähän. Menen torstaina katsomaan yhtä asuntoa, sitä josta olin kiinnostunut ja joka vaikutti mahdottomalta mutta ei ehkä olekaan. Olen asunut viime vuodet keskustan liepeillä ja ajatellut että haluan asua niin vastaisuudessakin mutta sitten lähiö alkoi houkuttelemaan. Ja se yksi asunto. Se on iso ja siinä ei ole vuokravakuutta lainkaan, ne ovat sen parhaat puolet eikä vuokrakaan ole mahdoton. Se sijaitsee neljän kilometrin päässä keskustasta, sitä kauemmaksi en ole valmis muuttamaan mutta neljä kilometriä jaksan kävellä ihan hyvin. Asunto sijaitsee alueella, joka on kuin suoraan 70-luvulta, ihan rauhallisen oloisella (se on nuoruudessaan ollut levoton lähiö mutta nykyään se kuulemma on ihan hyvämaineinen) ja sen lähellä on luonnonsuojelualue ja uimahalli (tunnistaako joku mistä paikasta on kyse noiden vihjeiden perusteella?). Palvelut ovat lähellä ja sinne pääsee hyvin bussilla ja pyörällä, se kuulostaa yllättävän miellyttävältä. Ja asunnossa on oikea pieni keittiö, ei eteistä, jossa on minikeittiökalusteet (kuten vauvatiskipöytä).
Toisaalta kyseessä ei ole mikään unelma-asuntoni joten sillä ei ole niin kauheasti väliä vaikken sitä saisikaan.

Nukuin tänään puoleen seitsemään, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Elämäni ei tunnu kauhean mahdottomalta.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voittaako hymiön jos arvaa oikein? :)

Arvaan et siIIä luonnonsuojelualueella on tammimetsää eikä se ole saaressa.-

Anonyymi kirjoitti...

Onnea huomiseen kirjatilaisuuteen! Harmi kun en pääse tulemaan. Laita kuvia tänne.

anu kirjoitti...

Luonnonsuojelualue kuulostaa Katariinalta mutta muuten Varissuolta. Turkutuntemukseni on kyllä vielä aika lapsenkengissään.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Ilpoinen? Jos on, niin tervetuloa:) -Sanna

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Oikea vastaus on Runosmäki (tai Palli, en tiedä kuuluvatko ne yhteen), josta en tiedä muuta kuin sen minkä äitipuoleni on kertonut ja minkä näin itse, mikä näytti hyvin 70-lukulaiselta, melkein kuin olisi tehnyt aikamatkan. Paikallistuntemukseni on kyllä hyvin puutteellista, en tunne Turusta juuri muuta kuin Keskustan ja tämän Kupittaan laidan missä perheenjäseneni asuvat. Ja Halisen jossa asuin kaksi kuukautta 2000-luvun alussa ja jonne en erityisesti kaipaa takaisin, Runosmäki vaikutti siihen verrattuna miellyttävältä. Saa nähdä mitä torstaina tapahtuu, toivon että asunto olisi miellyttävä, olisi huojentavaa jos asuntoasiani järjestyisivät näin helposti mutta nyt uskon että ne järjestyvät jollain tavalla kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Sieltäpäin löytyy muuten Parturi-kampaamo Hius-Palli, jonka nimelle naureskelin, silloin kun sisareni asui Turussa.

Blog Widget by LinkWithin