16.8.2007

Harrastuksia

Ovikello soi äsken kun olin tulossa suihkusta, vain pyyhe (joka on kyllä peittävämpi kuin useimmat vaatteeni, pidän pyyhkeistä jotka ovat valtavia) päällä. Se ei tullut yllätyksenä, olen odottanut yhtä pakettia. Postinkantajan lisäksi siellä olisi voinut olla huoltomieskin joka olisi saattanut tulla sisään omilla avaimilla joten raotin ovea niin etten näkynyt kokonaan. Postinkantaja (joka näyttää minusta kamalan nuorelta pojalta mutta on varmasti täysi-ikäinen) oli ehkä vähän huvittuneen näköinen. Minä tärisen vieläkin vähän.

Paketissa oli kaksi kerää lankaa, loput englantilaisesta lankakaupasta tilaamani tulevat joskus, jos tulevat. Noista ei oikein voi tehdä mitään, siinä on yksi kerä sukkalankaa (niitä pitäisi olla kaksi) ja yksi kerä villatakkilankaa (loput 9 tulevat toivottavasti pian).

Olen viime aikoina miettinyt harrastuksia, minun on vaikeaa sanoa mitä harrastan. Luulen että minulla on hyvin rajoittunut käsitys harrastuksista, minulle se on jossain kurssilla tai vastaavassa käyntiä, jotenkin organisoitua ja sellaista että sillä on selvät rajat, niin että voi sanoa vaikka harrastaneensa ratsastusta kerran viikossa kolmen vuoden ajan aloittaen alkeiskurssilla. Omaa ajanviettoani pidän enemmänkin puuhailuna.
Olin joskus aikoinaan työväenopiston piirustus-maalauskurssilla, sen jälkeen kun minut oli laitettu yli-ikäisenä pois kuvataidekoulusta (se oli harrastus). Ryhmässä oli yksi nainen, joka oli kovaääninen ja joka piti itseään kurssin kuningattarena. Hän ja hänen seurueensa eivät ikinä maalanneet mallia vaan valokuvien perusteella (öljyvärein tietysti) kesämökkejä ja koiriaan ja muuta sellaista, missä ei tietysti ole mitään vikaa. En erityisesti pitänyt tuosta naisesta ja hänen alentuvasta asenteestaan, varsinkaan kun silloin olin jotenkin taiteellinen ja ylpeä siitä kun opettaja sanoi alastontutkielmieni olevan taidekoulutyyliä. Kerran tuo nainen tuli kommentoimaan yhtä työtäni, se oli varmaan sillä kerralla kun itsekin piirsin valokuvasta. Hän kehu työtäni, vähän niin kuin konkari aloittelijaa (toivottavasti työni ei ollut niin surkea), niin että aloittelija saa olla kiitollinen. Hän sanoi että maalaaminen on hauska harrastus ja että hänkin muistaa ajat kun hän oli aloittelija ja miten minä varmasti kehityn täällä tai että olen hyvä aloittelijaksi tai jotain sellaista, siitä on aika monta vuotta enkä enää muista muuta kuin sen miten hän piti itseään niin kovin pitkäaikaisena harrastajana ja minua aloittelijana. Hän kertoi harrastaneensa maalaamista kaksi vuotta ja kysyi miten kauan minä olin sitä tehnyt. Kuusitoista vuotta, jos lasketaan siitä kun aloitin kuvataidekoulussa (silloin siis, nyt siitä on 24 vuotta. Kauheaa. Minun pitäisi olla huomattavasti taitavampi).
Tuo minulle tulee aina mieleen harrastuksista.

Noihin aikoihin piirtäminen oli varmasti tärkein harrastukseni, jos harrastuksena voi pitää sellaista jota ilman ei voi olla. En tiedä mitä sille tapahtui, muuta kuin se että oikeat työt muuttivat aivojani niin että nykyään osaan piirtää lähinnä vain toimeksiannosta. Olen katsellut taas työväenopiston ohjelmaa ja siellä on yksi kurssi joka vaikuttaa juuri minulle sopivalta. Täytyy katsoa onko varaa maksaa sitä viittäkymppiä.

Voi olla että lukeminen oli kuitenkin aiemminkin tärkein harrastukseni, vaikka sitäkään ilman en osaa olla. Tänä vuonna kirjat ovat olleet terapiaakin. Lukeminen, sellainen lukeminen mitä minä harrastan, tuntuu kyllä harrastuksena vastaavalta kuin joku tv:n katselu. Ajanvietettä. Harrastaja kävisi varmaan lukupiireissä ja pitäisi lukupäiväkirjaa ja lukisi tavoitteellisesti ja varmaan haasteellisia kirjoja.

Otan aika paljon valokuvia mutta en tiedä voinko sanoa harrastavani valokuvausta. Lähinnä minä vain räpsin kuvia enkä kauheasti välitä muusta kuin siitä että minulla on hauskaa. Olen opiskellut valokuvausta koulussa yhteensä kymmenisen opintoviikkoa joten perusteet hallitsen varmaankin eikä minulla ole kauheasti kunnianhimoa kehittyä seuraavalle tasolle.

Kirjoittamisesta on tullut vahingossa harrastus, kyllähän bloginkin kirjoittaminen on kirjoittamista. Kirjoittaminen sinällään ei kyllä ole se oleellinen juttu vaan vuorovaikutus ja muu. Ja huomio, ei sitä voi kieltää. Mutta kirjoittaminen kulkee mukana ja kirjoitusrutiinista on ollut hyötyä aivan muissa yhteyksissä, kuten vaikka opinnäytetyötä väsätessäni (se tuntuu nyt kauhean kaukaiselta).

Vietän aika paljon aikaa tietokoneella mutta minun on vaikeaa ajatella että harrastaisin tietokoneita. Harrastan enemmänkin sitä sosiaalisuutta.

En tiedä voiko säilömistä pitää harrastuksena, enemmän kyseessä taitaa olla minulle pakkomielle. Olen kyllä muutenkin keräilijäluonne, enkä ole osannut pitää vanhojen valokuvien keräilyäni harrastuksena (tällä hetkellä sekin on vähäistä).

Liityin yhteen neuleyhteisöön, siellä kysyttiin profiilissa miten kauan on neulonut. Opin joskus ala-asteella mutta silloin en kyllä harrastanut sitä koulun ulkopuolella. Joskus lukiossa aloin neulomaan pipon tai sukat tai jotain pientä vastaavaa joka syksy mutta se ei vieläkään ollut harrastus. Nyt se on ehkä ollut jonkinlainen harrastus kolmisen vuotta, vaikka innostukseni välillä katoaakin kokonaan. Pakkomielle se ei ainakaan ole.

Harrastukseni ovat aika epäsosiaalisia ja epäsäännöllisiä ja välillä tunnen lievää alemmuudentunnetta verrattuna sellaisiin ihmisiin joilla on joka illalle joku vauhdikas tai kehittävä harrastus. Yleensä en kyllä välitä, elämäni on tällaista koska haluan niin (työttömyyttä lukuun ottamatta).

4 kommenttia:

Nobelstraat kirjoitti...

Kai harrastukseksi voi sanoa mita tahansa, mita tekee vain siksi etta se kiinnostaa? Vahan omituisia mielestani sellaiset ihmiset, jotka harrastavat sellaisia "virallisia" harrastuksia tosi paljon. Eihan siina ainakaan tyossakayva ehdi tehda mitaan muuta, jos on joka ilta jossain kurssilla, (joukkue-)pelissa, jumpassa tai vastaavassa.

Anonyymi kirjoitti...

Maalauskurssimuistoistasi tuli elävästi mieleen oma kokemukseni työväenopiston muotokuvakurssilta. Opettaja sanoi jotakin karikatyyreistä, vaikka ystäväni ja minä teimme mielestämme aivan realistista muotokuvaa. Tätä on usein muisteltu hersyvän naurun kera. En kyllä vieläkään osaa piirtää kunnon ihmistä, varsinkaan elävästä mallista.

Tuazophia kirjoitti...

Kiitos postista. Ei olisi tarvinnut, mutta kiva ylläri tuo oli. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Nobelstraat, totta kai. Itselläni on vain jotenkin kauhean rajoittunut käsitys harrastuksista ja yllätyn kun alan miettimään niitä.

Anonyymi, minä muistan kun joskus lukiossa joku kaverini piti piirtämääni ihmistä hyvänä esimerkkinä sarjakuvamaisesta tyylistä. Minäkin ajattelin olevani enemmän realistinen.

Tuazophia, kiitos itsellesi :)

Blog Widget by LinkWithin