17.8.2007

Tapasin eilen yhden tuntemattoman ihmisen, tytön joka oletettavasti lukee blogiani (tapaan mielelläni uusia ihmisiä, varsinkin nyt kun olen uudessa kaupungissa, mutta naispuolisten tapaaminen on aina helpompaa. Ei auta vaikka miehet olisivat ihan vain kaverillisia, se vie aina enemmän energiaa ja hermostuttaa). Yritimme löytää jotain Taiteiden Yön ohjelmaa mutta olimme liikkeellä vähän liian aikaisin. Saimme sentään hyvää (tai ainakin minun mielestäni) ruokaa yhden kirjakaupan takapihalla, olin saanut ruokalippuja joilla sai sen ilmaiseksi. Muuten vain kävelimme edestakaisin ja juttelimme, hän oli ihan mukava.
Siihen nähden että olen muka ujo olen tavannut aika paljon aivan vieraita ihmisiä viimeisen vuodenkin aikana.
Olin kaupungilla vielä pari tuntia yksin, menin kirjastolle kun tiesin että siellä ainakin tapahtui jotain. Törmäsin siellä heti äitipuoleeni (mikä ei ole kauhean yllättävää kun hän on siellä töissä), hän oli kuuntelemassa näyttelyesittelyä Väinö Aaltosen kirjankansista. Minullekin sopiva näyttely. Kuuntelin myös esitelmän kirjaston korttelin arkeologiasta ja olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Ulkona oli pimeää ja kylmän näköistä ja kirjasto valoisa ja täynnä elämää. Olin kuitenkin fiksu ja olin kotona jo ennen yhtätoista. Sekin oli kyllä vähän liian myöhään. Onneksi tänään ei tarvitse tehdä muuta kuin istua bussissa.

Lähden tänään käymään Jyväskylässä, tulen takaisin alkuviikosta.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä siitä kirjaston korttelin arkeologiasta kerrottiin? :)

Taru kirjoitti...

Hei!

Minullakin oli mukavaa seurassasi. Et vaikuttanut ollenkaan ujolta, minä taisin olla meistä se hermostuneempi ja hiljaisempi? :)
Anteeksi että olin hieman tökerö erotessamme, ei ollut tarkoitus. Kiitoksia oikein paljon mukavasta tapaamisesta ja tarjoamastasi ruokalipusta!
-Taru

Anonyymi kirjoitti...

Huh. Mietin pitäisikö aloittaa oma blogi ja ihan sattumalta eksyin sinun blogiasi lukemaan. Ja sitten luinkin kaikki kirjauksesi ensimmäisestä lähtien. Meni iho kananlihalle ja kylmiä väreitä kulki selässä kun luin niitä. Vaikka ilmeisin ero on, että olen 6 vuotta nuorempi mies niin löysin niin paljon samankaltaisuuksia väliltämme, että en ollut sitä uskoa. Oltaisiinpa oltu saman ikäisiä ja käyty samoja kouluja - olisi ainakin ollut joku samanhenkinen ihminen jonka kanssa ystävystyä. Tai no, teininä pidin luomastani imagosta "hyvänä jätkänä" kiinni kynsin hampain aina alkoholimyrkytyksen rajoille asti, että voi olla ei olisi toisiamme ikinä hoksattu muiden joukosta. :)

Ajattelin kuitenkin kommentoida ja kiittää siitä, että annoit toivoa minulle. Tähän asti kun ei naisten suhteen onnea ole ollut - taidan olla erittäin nirso syystä tai toisesta, koska en ole 21 vuoden aikana ollut kertaakaan edes ihastunut kehenkään. Ainoa "suhde" päättyi parissa viikossa ja olo oli helpottunut kun niin tapahtui. Jos maailmasta löytyy yksi kaltaisesi nainen, ehkä teitä löytyy useampia ja yksi voi eksyä samalle polulle minun kanssani jolloin yritän parhaani hänet pyydystää. :)

Valitettavasti ei mitään henkilöllisyyttä ole tarjota, eli nimimerkkiä lukuunottamatta viesti jää anonyymiksi. Mutta blogisi seuraamista aion jatkaa ja jos päätän blogin itselleni rakentaa niin voin siitä sitten ilmoittaa, että tiedät "kuka" tämän viestin kirjoitti.

Kiitos mukavista lukuhetkistä.

- Leonis Major

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anonyymi, en enää oikein muista muuta kuin hienon joskus 1600-luvulla (tai joskus) palaneen talon jonka jäännökset olivat säilyneet ihmeellisen hyvin, talo olisi voinut palaa viime viikollakin. Ja emakon joka oli mennyt jonnekin talon alle synnyttämään/kuolemaan ja sen kuolleet poikaset.

Taru, kiitos seurasta :) Etkä ollut minusta yhtään tökerö.

Leonis Major, kunnioitettava urakka :) Hauskaa jos blogistani oli jotain hyötyä ja onnea omalle mahdolliselle blogillesi. Se on ihan hauskaa puuhaa.

Leonis Majoris kirjoitti...

Lupasin kertoa jos päätän tehdä blogin - noh, tässä se nyt on. Jos vaikka jostain syystä sattuu kiinnostamaan. Toivottavasti poikkeat ainakin vilkaisemassa niin saan mielessäni ylläpidettyä illuusion siitä, että en kirjoittele vain itsekseni. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kävin lukemassa, onnea uudelle blogille :) Ja kannattaa lisätä se Blogilistalle jos et ole niin tehnyt, sieltä voi löytyä uusia lukijoita.

Blog Widget by LinkWithin