22.8.2007


Äidin luona oli sellaista kuin aina, mukavaa ja rauhallista. Mitä nyt vedenkeittopakko vähän ärsytti (mutta se oli myös vähän jännittävää kun en ole koskaan ollut noinkaan vaarattomissa poikkeusoloissa). Marjastin vähän (saalis jäi hyvin vähäiseksi mutta sain ainakin liikuntaa ja tehtyä limevalkosuklaavadelmamuffineja), kävimme katsomassa äitini puutarhapalstaa ja läheisen kotieläinpihan asukkeja. Sisko kävi ohimennen ja yksi entinen naapuri kahvilla. Nukuin vähän huonosti mutta tarpeeksi (ja ahdistuin välillä vähän liikaa). Ja luin uuden Harry Potterin.

Jyväskylän bussit pysähtyvät Tampereella vähän pitemmäksi aikaa ja olen yrittänyt käyttää sen hyödykseni. Se on vain vähän hermostuttavaa, bussit lähtevät eri paikasta kuin minne ne tulevat ja vaihtavat vielä kuljettajaakin. Minulla on aina pieni epäilys että olen nousemassa väärään bussiin. Ja sitten pitää jännittää sitä että muistanko jäädä oikealla pysäkillä pois ja sanoa että matkatavarani ovat alhaalla, menomatkalla hermostuttaa se saanko bussin ottamaan minut kyytiin. Muuten bussilla matkustaminen on ihan mukavaa ja voi olla etten kauheasti kulje Jyväskylään junalla, on niin paljon helpompaa nousta kyytiin täältä läheltä kuin mennä ensin keskustaan.

Olin tänään hyvä työnhakija ja kävin työnhaun teemapäivässä, jossa puhuttiin suorista kontakteista ja verkostojen käyttämisestä. Luulen että siitä oli jotain hyötyäkin. Ainakin tein jotain ja kouluttaja oli aivan oikeassa ammatissa ja mukava ja kannustava.

4 kommenttia:

anu kirjoitti...

Miksi Jyväskylässä piti keittää vesi? Olen selvästikin ollut jonkilaisessa uutispimennossa..

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Esim. Kuokkalaan tulleessa vedessä oli jotain koliformisia (miten se sitten kirjoitetaankaan) bakteereja, jotka eivät kai ole kauhean vaarallisia mutta jotka kannattaa keittää hengiltä. Onneksi äidillä on kymmenen litran kattila.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, nuo muffinssit kuulostaa tosi hyviltä!!! Mistä bongasit reseptin?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Muokkasin itse valmista reseptiä, Fazerin sitruunamuffineja, joista jätin vain sitruunan pois ja ripottelin päälle vadelmia. Tuli ihan hyviä.

Blog Widget by LinkWithin