Näköjään mukavaa päivää voi seurata toinen ihan mukava. Pitäisiköhän alkaa pitämään niistä kirjaa, merkitä vaikka kalenteriin suurimmaksi osaksi mukavat päivät jollain värillä ja ankeat toisella? En tiedä kumpia olisi enemmän, ehkä kuitenkin mukavia tai vähintään ei-ankeita.
Sen myyttisen menevän kaupunkilaissinkun mielestä sunnuntaini olisi varmaan ollut kuolettavan tylsä (en kyllä tiedä mitä kaupunkilaissinkkujen pitäisi tehdä sunnuntaisin, ehkä herätä krapulassa vieraasta sängystä?). Minusta se on kuitenkin ollut mukavan rauhallinen. Pari tuntia marjastusta (puolukat voivat kypsyä vielä pari viikkoa), sitten lueskelua (luen Stephen Boothin dekkareita siinä toivossa että päähenkilöt päätyisivät uudestaan yhteen mutta se taitaa olla turha toivo. Kirjojen käännökset eivät ole kauhean hyviä, englanniksi ne ovat parempia), leipomista ja säilöntää. Minun piti tehdä omenapuolukkasosetta mutta Valkeista Kuulaista tuli niin kaunista sosetta etten halunnut sekoittaa sitä puolukkaan. Vielä pitäisi siivota vähän ja ehkä vähän venytellä tai jotain, selkäni ei tunnu ihan hyvältä. Neulominen ainakin pitäisi jättää väliin, se ei oikein sovi niskalleni tai allergioilleni.
Metsässä tuntui ja tuoksui jo ihanan syksyiseltä.
Minusta tuntuu että minulla oli vielä jotain tärkeää kirjoitettavaa mutta se on kadonnut päästäni.
Tekstit
9 kommenttia:
Puolukkametsään ehtii siis vielä parinkin viikon päästä? Hyvä juttu.
Ehtii oikein hyvin ja kauden pitäisi jatkua aika pitkään.
Tuotanoin.
Olen vähän sitä mieltä, että ei ole "hyviä päiviä" ja "huonoja päiviä" vieläkään. Jokainen päivä on asennekysymys: se, että miten asiat näkee, mitkä puolet asioista. Voi kauhistella, että päivä oli huono, koska auto Melkein ajoi päälle. Tai sitten voi katsoa, että päivä oli hyvä, koska auto onnistui väistämään, eikä jäänytkään alle. Jokainen asia, oikeasti, on kiinni siitä, miltä kantilta katsoo.
Joten joka aamu kun heräät, kannattaa yrittää ajatella positiivisesti. Ei se helppoa ole, vaatii vuosien työn. Mutta siten oppii hymyilemään hyvin monille asioille.
En ehkä ajattele tällä hetkellä kovin positiivisesti, sitä voi harjoitella enemmänkin mutta hyvät ja huonot päivät eivät liity sinällään tapahtumiin, en muista milloin minulle olisi tapahtunut niin kauheita asioita että päivä olisi sen takia huono. Se että saan vaikka kolme hylkäävää vastausta työhakemuksiini ei tee päivästä huonoa vaan huono päivä on sellainen jolloin huono oloni voittaa hyvän, sellainen jolloin en saa unta tai herään liian aikaisin enkä pysty nukahtamaan uudestaan ja näen koko yön painajaisia vieraista miehistä jotka kulkevat asunnossani. Ja päivällä ahdistus on tavallista pahempi, hyvinä päivinä se on vain lievää jännitystä.
Kyseessä on siis vain oma oloni. Hyvinä päivinä tapahtumillakin n väliä koska esim. ystävien tapaaminen tekee minut iloiseksi mutta hyvänä päivänä saatan olla vain muuten jotenkin aikaansaava ja osaava, hyvä päivä on sellainen jolloin pidän itsestäni.
Olen kyllä sitä mieltä että onnellisuus on kiinni enemmän asenteesta kuin elämän tapahtumista, tiettyyn rajaan asti, se on varmaan jokaisella yksilöllinen. Mutta ajattelen että jos elämässä ei ole varsinaisesti mitään vialla niin silloin se on asenteesta kiinni. Voi kyllä olla että syyllistyn siihen mitä itse inhoan, että ajattelen että itselleni helppo juttu on muillekin helppo, niin kuin jotkut ajattelevat vaikka pidättyväisyydestä sokerin suhteen.
Pohdiskellut itse myös hieman samankaltaisia asioita. Mikä tekee päivästä huonon? Kuitenkin olen itse hyvää elämää elänyt, mutta suurimman osan ajasta en ole ollut onnellinen - miksiköhän? Mikä tekee ihmisen onnelliseksi, milloin päivä on "hyvä"? En ole vastausta löytänyt, mutta jotenkin olen onnistunut muuttamaan itseäni siten, että nyt en ole "huonoja päiviä" kokenut pitkään aikaan. Ehkä tarpeeksi useilla toistoilla olen vakuuttanut itseni siitä, että olen hyvä tyyppi ja pystyn tekemään mitä tahansa sitten päätänkin tehdä - elämä on rajattu vain itse tehdyin aidoin jotka voi potkaista nurin jos siltä tuntuu.
Varmaan koin jonkinlaisen valaistuksen tai jotain ja sitten unohdin koko asian. Who knows.
Omasta ideaalisesta maailmasta haaveileminen on erittäin motivoivaa ja mukavaa puuhaa. Uskon, että yksi syy miksi olen onnistunut itseäni muuttamaan on se, että tajusin katuvani sitä lopun elämääni jos en edes yritä realisoida tuota todellisuutta josta unelmoin. Jos annan periksi ja tyydyn siihen mitä minulla on nyt. Motivaatiota on vaikea saada, mutta vaikka joku on vaikeaa ei se ole syy jättää leikkiä kesken. Uskon, että kaikilla ihmisillä on sisässään iso määrä hödyntämätöntä potentiaalia - vaikeus on vain löytää se ensimmäinen kipinä joka pistää muutoksen alulle.
Hmh, aloin taas höpistä omiani - eihän tämä edes ole oma blogini. :)
Pointtini kai oli, että usko itseesi ja yritä löytää se pieni optimisti sisältäsi ja ajattele positiivisia ajatuksia. Kyllä se siitä sitten ketjureaktion tavoin etenee. Ja jos et Omega-3 rasvahappoja saa hirveästi, niin kokeile E-EPA kapseleita tai jotain, itsellä ainakin paransivat mielialaani huomattavasti (en tiedä oliko aito lääkevaikutus vai placebo-efekti, mutta ei kai väliä kunhan toimii).
Buddhalaisuudessa kasittaakseni ajatellaan, etta ihminen on niin kauan onneton,kun pyrkii sitomaan onnensa erilaisiin asioihin. Jos minulla olisi hienompi auto... Jos minulla olisi parempi tyo... Jos minulla olisi ihana parisuhde... jne. Kun on pystyy irtautumaan kaikista maallisista tavoitteista, voi olla aidosti onnellinen. Tavoitteet eivat nimittain ikina lopu,joten niiden kautta onnellisuutta ei saavuta.
Ei silla, etta itse osaisin suhtautua elamaan noin. Itse murehdin murehtimasta paastyani asioita, joita minulla ei ole tai joissa en ole onnistunut niin kuin haluaisin.
Kyllä onnellinen voi olla, vaikka joitakin maallisia tavoitteita vielä olisikin. Olennaista on ymmärtää, että onnellisuus nimenomaan on asenne, jota ei voi sitoa ulkoisiin tekijöihin, jos haluaa olla onnellinen. Eli kyllä voi haluta autoja tai taloja, kunhan tajuaa, etteivät ne tuo onnea, ja että ilmankin voi olla onnelinen.
There is no way to happiness, happiness is the way...
Onnellinen voi olla vain olemalla onnellinen. Se on tosiaan asenne ja päätösjuttukin aika pitkälle (kliinisiä masennustiloja yms. kenties lukuunottamatta)
Minulle päämäärät eivät ikinä ole olleet onnellisuuden kannalta olennaisia, vaikka tietysti ne saattavat sitä lisätä. Tai nyt en ole ollut oikein onnellinen mutta joskus olen ollut siinä hyvä, se on vain luonteenlaatuani. En nytkään ajattele että olisin onnellinen jos saisin töitä, ei se toimi niin. Enemmänkin ajattelen sitä että ahdistukseni todennäköisesti helpottaisi jos tilanteeni olisi varmempi, en oikein kestä epävarmuutta.
Kyllä mun mielestä olosuhteet vaikuttaa ihan selvästi onnellisuuten. Sellainen ihminen jolla ei ole vakituista työtä, ei ystäväpiiriä, on uusi paikkakunnalla, terveys reistailee, ei ole parisuhdetta...Sellaisen on paljon vaikeampi olla onnellinen kuin sellaisen jolla on kaikki edeltä mainitsemani asiat kohdallaan. Tuntuu että niillä ihmisillä joilla on perusasiat hyvin, on vaikeuksia ymmärtää että kaikilla ei ole samoin. Siinä on helppo tulla neuvomaan toiselle oikeaa asennetta. Esimerkiksi jos vain yksikin noista puttuu, esimerkisi ystävät, se on suuri vaje ihmisellä, eikä siinä oikeen asenne auta. Se auttaa, että saa niitä ystäviä. Eikös olekin olemassa se yksi rukous joka menee suunnilleen näin "auta minua muuttamaan ne asiat jotka voin muuttaa, ja hyväksymään ne joita en voi muuttaa". Joten kyllä minä kannatan toimeliaisuutta enemmän kuin kohtaloonsa tyytymistä ja pelkän asenteen muutosta. Toi "Be happy" on semmonen kevyt heitto jonka voi paiskata ihmiselle jonka ongelmista ei halua kuulla..
Vaikka tottakai se asenne vaikuttaa joo. Ei tää varmaan oo monille helppoo ei.
Lähetä kommentti