Minun täytyy varmaan uskoa olevani aikuinen (enkä esim. liian nuori vakavaan seurusteluun, niin kuin minusta tuntuu. Tai on tuntunut viimeiset kymmenen vuotta). Omanikäisessä tuttavapiirissäni on ihminen, joka on mennyt naimisiin ja toinen jolla on lapsi ja joka ystävä joka on oikeassa työelämässä.

Tapasin tuon viimeksi mainitun eilen kun hän oli työhön liittyvällä matkalla Turussa. Odotellessani häntä keskustassa näin Veijo Hietalan näköisen miehen (tämä on oleellista tarinan kannalta vaikkei vaikutakaan ehkä siltä), tai siis aika suurella todennäköisyydellä oikean Veijo Hietalan kun kerran Turussa ollaan mutta mistä sitä ikinä tietää, minä en välillä uskalla tervehtiä tutun näköisiä ihmisiä kadulla kun ne kuitenkin voivat olla vain ihan samannäköisiä tuntemattomia ja se olisi noloa *. Tapasin kuitenkin kaverini ja näytin hänelle Turun hienoimman nähtävyyden, siis omasta mielestäni, uuden kaupunginkirjaston. Kävimme katsomassa jokirantaakin ja vanhoja taloja ja lopulta päädyimme Akateemiseen kirjakauppaan etsimään hänelle matkalukemista. Kiersimme katsomassa ensin suomenkieliset pokkarit ja sitten englanninkieliset ja taas suomenkieliset mutta mitään sopivaa ei löytynyt. Sitten katsoimme lehtihyllyjä ja mangapokkareita mutta niistäkään ei löytynyt mitään. Lopulta ystäväni tuli siihen tulokseen että hän voisi haluta lukea Anime-lehteä, jota ei tietenkään löytynyt mistään ja kun kysyimme neuvoa myyjältä seurasi mielenkiintoinen kohtaus. Ensin myyjä kysyi liittyykö se jotenkin eläimiin, sitten oikea lehti löytyi koneelta. Seurasimme myyjää lehtihyllyille kävimme läpi mielipide- ja kulttuurilehdet (jos se on vaikka kantaaottava). Sitä ei myöskään löytynyt Imagen tai Muodon vierestä eikä muistakaan hyllyistä, ehkä se oli myyty loppuun. Kaikki lehtipuolen ihmisetkin olivat lähteneet kotiin ja tuo myyjä ei ollut ikinä kuullutkaan Anime-lehdestä (mikä ei ehkä ole niin kauhean kummallista). No onneksi kaupassa sattui olemaan myös se Veijo Hietalan näköinen mies, joka oli ihan oikea Veijo Hietala ja jolta myyjä pystyi kysymään apua (koska hän nyt tietää tuollaiset jutut) ja niin me kuljimme kummallisena kulkueena etsimässä lehteä. Hietalakaan ei ollut kuullut Anime-lehdestä ja metsästysretki olisi ehkä ollut tulokseton ellei toinen myyjä olisi saanut koneelta tai jostain selville että lehti asuu sarjakuvahyllyssä.
Jälkeenpäin oli jotenkin vähän surrealistinen olo.

Mietin että onko tuo tarina sellainen jonka voi puhtain omatunnoin kirjoittaa blogiinsa? Kaverini mielestä oli.

Kotitaloni parkkipaikalla makasi joku mies. En tiedä mitä olisin tehnyt jos paikalla ei olisi ollut jo poliiseja, en olisi varmaan uskaltanut (kun olin yksin liikkeellä) mennä katsomaan oliko miehellä joku hätä. Onneksi parkkipaikka on aika vilkkaasti liikennöity (ja tuo mies ei ollut autojen tiellä), joku muu oli ehtinyt auttamaan. Kun olin menossa nukkumaan huomasin että paikalle oli tullut ambulanssien pikkuserkkujakin, mitä ne ovatkaan nimeltään.

* Koska tarina kävi jo liiankin monimutkaiseksi taidan turvautua alaviitteeseen normaalien sulkujen sijaan. Luulen että tuo nolous johtaa juurensa yhteen tyttöön jonka tunsin lukiossa. Hän ei ollut sen tyyppinen ihminen jonka kanssa olisin ulkomuotonsa perusteella ystävystynyt, hän oli blondi ja kaunis ja tarkoituksella (kai) stereotyyppisen bimbon näköinen, vaikka olikin hyvin älykäs. Ja mukava. Hänellä oli aivan identtinen sisko joka ei ollut samassa koulussa eikä ehkä ollut yhtä mukava eikä ehkä kauhean otettu jos kummallinen nörtti tervehtii häntä kadulla.
En minä kyllä yleensä edes huomaa tuttujani kadulla kun en huomaa muitakaan ihmisiä. Pari viikkoa sitten kuulemma joku nainen tervehti minua ja minä en edes nähnyt häntä. Noloa sekin.