3.10.2007

Ei oikein mitään asiaa

Tänään on ollut aika mielenkiintoinen päivä. Ja ahdistuksen kannalta hyvä, olen ollut niin kiireinen ettei minulla ole ollut aikaa angstata. Muuten en ole kyllä ollut ihan parhaimmillani vaan hermostuin siinä kauheassa kiireessä ja olin kärsimätön ja tiuskin muille. Ärsyttävää käytöstä, siis minulta.

Olimme kyllä suunnitelleet osastomme toteutusta mutta melkein kaikki käytännön jutut olivat vielä tekemättä, niinpä askartelimme hintalappuja ja päivitimme kirjalaatikkoa ja pakkasimme. Messukeskuksessa olimme lopulta kolmen maissa ja osasto oli lopulta valmis viidenkymmenenviiden minuutin päästä, viisi minuuttia ennen kuin paikka meni kiinni. Hieno suunnitelmamme ei ihan toiminut, osasto oli pienempi kuin kukaan meistä muisti ja meidän piti improvisoida uusi sisustus. Kirjojen kansista teettämämme julisteet toimivat hyvin ja muutenkin osastosta tuli lopulta aika onnistunut.

Siskoni tulee Turkuun huomenna ja tulee ilmeisesti tänne majoittumaan, mikä on hauskaa. Luulen että pidän loppuviikon taukoa blogista, kirjoitan jos tulee mieleen jotain mutta messut ovat sen verran raskaat että annan itselleni luvan pitää lomaa jokapäiväisestä päivittämisestä.

2 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Messut? Pakolliseksi lukemiseksi Maarit Verrosen novelli Erämaat.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Verronen tuntuu jotenkin vainoavan minua, eilen eräässä nettikeskustelussa sain kuulla että eräälle ihmiselle tulee Verrosen kirjoista mieleen minä, jostain syystä. Olen kyllä häntä lukenut joskus, Erämaita en ehkä (vaikka muistaakseni joitain novellejakin olen lukenut häneltä). Tällä hetkellä en ole kyllä ihan Verros-kunnossa, hänen kirjansa ahdistavat minua yleensä liikaa.

Blog Widget by LinkWithin