13.11.2007

Minulla on ollut outo olo tänään, olen käynyt jotenkin ylikierroksilla enkä saa rentouduttua.

Syy saattaa olla viidennessä Avernum-pelissä, joka ilmeisesti julkaistiin eilen ja jota olen vähän odottanut. En juurikaan pelaa tietokoneella, mutta noista pidän, pidin jo silloin kun ne olivat vielä nimeltään Exile enkä osaa muistaa tuota uutta nimeä. Luulen että olisin saattanut pelata enemmänkin, varsinkin nuorempana, jos Mac-pelien huono saatavuus ja niiden kalleus eivät olisi estäneet.
En tiedä onko tuo viides osa hyvä, en ole vielä voinut aloittaa sitä, olen tehnyt koko päivän hyödyllisiä juttuja (ja kävin ulkonakin!) ja nyt odotan yhtä sähköpostia joka todennäköisesti vaatii nopeahkoa vastausta. Ehkä hermostukseni haihtuu kun pääsen pelaamaan. Nuo pelit eivät kyllä muutenkaan taida vetää vertoja hienoimmille tietokonepeleille mutta riittävät minulle ja ovat aika edullisia heikon dollarin aikoina.

Taivas on aika hurjannäköinen, tummaa siniharmaata ja haaleita punaisen sävyjä. Täältä näkee auringonlaskut aika hyvin.

Pakastimessani on odottanut yksi epämiellyttävä rasia halpaa kasviskeittoa, jota söin yhdeksän annosta ja kyllästyin. Epäilin että se olisi säilynyt seuraavaan sulatukseen saakka syömättä (ja sitten päässyt kasviskeittojen manalaan) mutta eilen ottaessa omenasosetta sulamaan aamuksi päädyinkin siihen. Ja varmistin muka että se oli tasaisen vaalea eikä siinä ollut esimerkiksi mukana porkkanoita. Tänään se tasainen vaalea oli kuitenkin muuttunut ihan selväksi keitoksi ja sain pakotettua itseni syömään sen lounaaksi. Tuli hyvä omatunto mutta oli se kyllä aika tylsää ruokaa.
Nyt oikea omenasose sulaa patterin lähellä, joskus mikroaaltouuni voisi kyllä olla ihan kätevä.

2 kommenttia:

Rooibos kirjoitti...

Moi! Jaan niin tuon kokemuksesi kasvissosekeitosta. Sen syömisestä tulee hyvä omatunto, mutta varsinkin toisena ja kolmantena päivänä se ei ihan hirveästi lämmitä mieltä. Jotkut ruuat vaan on sellaisia. Minä boikotoin tänään kaurapuuroa ja söin lounaaksi munakasta, vaikka periaatteessa inhoan munakkaita. Laitoin sekaan juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia ja oli kyllä harvinaisen hyvä munakas - suosittelen ;)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä tein vielä fiksusti kaksi kattilallista tuota keittoa niin että siinä riitti syömistä, onneksi tuo oli viimeinen rasia. Puuron syömisestä pidän taukoa, se alkoi jossain vaiheessa kuvottamaan.
Minä olen liian pihi ostamaan munia kovin usein ja muuta kuin leivontaan, niin en syö munakkaita kovin usein. Tuo kuulostaa kyllä hyvältä, siihen voisi sopia joukkoon homejuustokin.

Blog Widget by LinkWithin