Nautin siitä kun minulla käy vieraita (en muuten järjestäisi juhliakaan niin innokkaasti. Kutsu ensi viikon sunnuntaille on vielä voimassa ja kaikki tervetulleita) mutta se on aina vähän hermostuttavaa.

Ensin olin aamulla jotenkin kauhean hidas ja pelkäsin etten saa kaikkea tehtyä, pyykättyä ja tiskattua ja vietyä roskia ja leivottua ja paloiteltua perunoita ja tehtyä salaattia (jääsalaatti, klementiinit ja vuohenmaitoleipäjuusto toimivat yllättävän hyvin yhdessä), sitten aikaa olikin vaikka millä mitalla. Sain tehtyä tämän päivän hyödyllisen jutunkin (vaikka viikonloput pyrin pitämään vapaana hyödyllisyydestä), tehtyä suunnitelmia Helsingin reissuun parin viikon päästä, menen yhden ihmisen kanssa Helsinkiin vähän niin kuin koulutustilaisuuteen ja minun pitäisi tavata myös yksi työnantajani ja saada aikataulut sopimaan niin että kaikille sopii ja saada matkakumppanille tekemistä siksi aikaa kun olen muualla tapaamisessa. Ja selvitä jotenkin Helsingin joukkoliikenteestä, täytyy matkustaa bussilla johonkin eksoottiseen kaupunginosaan (osaan suunnistaa Helsingin keskustassa kohtuullisen hyvin mutta sen ulkopuolinen maasto on aivan vierasta).

Kävelin sumun läpi isääni ja äitipuoltani vastaan, he kävelivät reippaasti kaupungin toiselta laidalta (kuusi kilometriä ei kyllä ole tietysti mikään matka reippaaksi kävelylenkiksi). Ajattelin että he tulevat varmaan sitä laitaa joka ei ole lähinnä kotiani, kun kun kohtasin heidät he olivat sillä toisella laidalla sillä perusteella että minä tulen kuitenkin sitä laitaa. Onneksi kohtasimme suojatien kohdalla.

Lammasmakkara ja lohkoperunat kelpasivat hyvin, makkaraa olisi kyllä riittänyt yksi paketti (nyt toinen odottaa pakkasessani vaikkapa keiton tekemistä, se oli yllättävän hyvää ja tulee ehkä syödyksi minultakin vaikken mikään varsinainen makkaransyöjä tai innokas lihansyöjä olekaan). Kokeilumuffinsitkin onnistuivat aika hyvin, tummaa suklaata, appelsiinin raastettu kuori ja konjakki ovat aika hyvä makuyhdistelmä. Muutama riitti pakkaseenkin, minunkaan ei tee mieli syödä niitä kovin montaa.

Oli aika hauska nähdä heitä, varsinkin kun he eivät olleet käyneet kylässä ties miten pitkään aikaan, eivät olleet nähneet tupaantulijaisiin ostamaani mattoakaan. Puhuimme kaikenlaista ja katselimme ikkunan ulkopuolista elämää (täällä tapahtuu koko ajan kaikenlaista mielenkiintoista) ja äitipuoleni ihaili neuleitani, en tiedä pitäisikö minun muuttaa heille suunnittelemani joululahja sittenkin villasukiksi, ehtisin varmaan jos neuloisin ahkerasti mutta äitinikin sukka on vielä vailla paria. Jouluun on onneksi vielä aikaa.
Täytyy varmaan sanoa että minusta on hauskaa yrittää ilahduttaa ihmisiä mutta se on hermostuttavaa.