Olen viettänyt vähän paheellista lauantaita, minun mittapuullani siis. Menin bussilla kaupunkiin vaikka en ole edes kauhean kipeä eikä edes satanut kauheasti ja tuohon meni bussikorttini viimeinen matka (mutta selvisin sentään kotia päin kahden tunnin sisällä ja säästin paluumatkan hinnan). Kun muutin tänne lupasin itselleni että kulkisin mahdollisimman vähän bussilla, säästääkseni rahaa ja saadakseni edes vähän liikuntaa (inhottava sää ja tämä muka sairaus on tehnyt minusta tavallistakin passiivisemman) ja se miten paljon olen käyttänyt bussia on huolestuttavaa.
Jatkoin kaupungilla paheksuttavaa linjaa ja ostin yhden kirjan, jos olen rehellinen sen ostaminen oli yksi retkeni päätarkoituksista. Yritän välttää kirjojen ostamista, ne eivät kuitenkaan ole välttämättömiä ostoksia (ostan minä kyllä paljon muutakin ei niin välttämätöntä ja ilman syyllisyyttäkin) ja minun pitäisi olla nyt vähän tarkempi rahoistani. Onneksi kirja on sentään aika nautinnollinen. Kirjakaupassa oli kauhea tungos, isät saavat ilmeisesti paljon kirjoja lahjaksi. Myyjä kysyi minultakin haluanko sen pakettiin ja otti hintalapun pois, sanoi että sen sentään tekee. En tiedä ajatteliko hän että kirja on isänpäivälahja, se ei näytä oikein miltään muulta kuin romanttiselta viihteeltä ja vaikka tiedänkin pari miestä jotka lukevat romantiikkaa (toinen heistä eläkkeellä oleva amerikkalainen collegen kirjallisuuden opettaja) niin luulen että he ovat isissä vähemmistössä. Oikeastaan enemmän minua huvitti ajatus siitä että antaisin isälleni tuollaisen kirjan lahjaksi, lievästi sanottuna hän ei ole viihdekirjallisuuden ylin ystävä.
Paheellisuus jatkui ruokaostoksilla. Ostin kaakaota, josta on tullut uusi paheeni mutta sentään se on reilua kauppaa. Kauppahallista ostin ystävälliseltä emännältä (jos tila myy tuotteitaan niin totta kai myyjä on emäntä?) kaksi pientä munkkirinkeliä (hän oli ovela ja maistatti niitä) ja oikein perinteisen hiivaleivän. Siinä ei ole mitään erityisen paheellista jos ei ota lukuun heikkoa kuituisuutta. Se on kuitenkin aika sievä leipä. Ja sitten ostin vielä irtokarkkeja, se on suurin ja järjettömin paheeni. Ei auta vaikka tiedän että niistä tulee vain huono olo.
Kotilähiöstä ostin persoonalliselta grillikioskilta vielä ranskalaisia, sekin on aika paheellista.

Pitäisiköhän minun hankkia kunnollisia paheita niin en tuntisi pikkujutuista epämääräistä syyllisyyttä?

Hankkiuduin eroon osasta syyllisyydestä tiskaamalla. Se ei vain muutu helpommaksi.

En tiedä onko nyt vielä liian aikaista ajatella joululahjoja. Äitini lahja on jo aika pitkällä, hän halusi villasukat ja ne piti aloittaa aika aikaisin että saan ne varmasti valmiiksi (jos en olisi tehnyt ties kuinka montaa virhettä ne olisivat jo valmiit). Isä ja äitipuoli saavat kuvataidetta, siihen on jo idea ja olisin ostanut tänään sen mitä siihen tarvitsen mutta askartelukauppa oli kadonnut (tai tiesin että se on kaukana keskustassa mutta yhdessä keskustan liikekeskuksessa lukee edelleen sen nimi opasteessa niin ajattelin että ehkä se on siellä kuitenkin). Sisko ja hänen miehensä ovat vaikeammat. Hekin saattaisivat saada villasukat mutta minulla ei taida riittää neulomisinto enkä tiedä minkä kokoinen jalka siskon miehellä edes on eikä sitä tietenkään voi udella. He harrastavat kauhuelokuvia ja tietokonepelejä, zombieita ja sellaisia. Tällä hetkellä Lunch Money -peli tuntuu kohtalaiselta idealta, se on ainakin komean näköinen ja ihan hauska pelattava. Ja siskoni kai piti Battle Royalesta.
Pidän lahjojen antamisesta mutta niiden pitää olla täydellisiä, niinpä se aiheuttaa lievää stressiä. Onneksi saajia ei ole kuin viisi ja heistäkin kahdet saavat yhteislahjan.
Ehkä enemmän vaivaa aiheuttaa kunniahimoinen suunnitelmani joulukorteista, se vaatii aika paljon virkkaamista. Ja tärkkäämistä.

Juhlista puheen ollen, kutsu on edelleen voimassa. Yksikin vieras tietysti riittää juhlatunnelmaan mutta olisi ihan hauskaa jos joku muukin tulisi.