24.1.2008

Radiossa lääkäri puhuu murrosiästä ja siitä miten huolestuttavaa on jos se ei olekaan myrskyinen, sisäisesti tai ulkoisesti, että silloin aikuiseksi kasvaminen vaikeutuu ja itsenäistyminen ja nuori on sisältä tyhjä ja vain on niin kuin ajattelee että hänen pitäisi olla eikä ole oma itsensä. Minulla oli muistaakseni kohtuullisen rauhallinen murrosikä (muistan kyllä että siskoni oli suunnattoman ärsyttävä, ehkä se riittää myrskyisyydeksi?) ja joskus olen ollut siitä huolissani. En tapellut vanhempienikaan kanssa. Mutta ei kai sille itse mahda mitään? Pitää varmaan mainita siitä lääkärille.
(tässä prosessissa vaikeinta saattaa olla myöntää että vanhempani, niin hyvää tarkoittavia ja rakastavia kuin he ovatkin, ovat saattaneet kasvatuksellaan ja parisuhteellaan tehdä minusta tällaisen. Paljon mieluummin minä syyttäisin geenejäni ja luontaisia taipumuksia)

Olen taas tänään ollut itkuinen (en siis mennyt turhaan lääkärille kun oloni ei näemmä ole parantumassa). Tällä kertaa sen laukaisi eräs keskustelu työssäkäynnistä eräällä foorumilla ja tulkitsin ehkä vähän liika eräitä viestejä joiden kirjoittajat olivat olleet työssä kaikki vapaa-aikansa ties miten nuoresta asti kun eivät halunneet olla lusmuja, toisin kuin eräät jotka eivät ole ikinä onnistuneet saamaan hakemaansa työpaikkaa (viimeinen on tietysti omaa lisäystäni). Aloitin kolme kertaa kirjoittamaan ylireagoivaa vastausta mutta olin fiksu enkä lähettänyt sitä.

Täällä on suorastaan lumimyrsky, toivottavasti se laantuu vähän iltaan mennessä kun pitää mennä kauppaan (senkin takia että saan suoritettua tämän päivän ulkoilun, olisi surkeaa jos projektini kaatuisi yhteen lumimyrskyyn kun olen tähän mennessä saanut tehtyä mitä on pitänyt). Pitäisi tiskatakin. Se on joka kerta yhtä vaikeaa, ilman mitään muuta syytä kuin että se on niin tylsää.

Tein eilen matkasuunnitelmia, onnistuin löytämään monta tukholmalaista kahvilaa jotka aukeavat jo seitsemältä ja saattavat tarjota oikeaa aamiaista (eivätkä vain myy kahvia ja leivonnaisia aamuvarhain).

6 kommenttia:

orange seeds kirjoitti...

Minusta tuntuu että suurin osa noista "olen ollut teinistä asti jatkuvasti töissä etten olisi mikään lusmu" -tyypeistä on ollut töissä kaksi viikkoa kesässä ja senkin jossain isin tai äidin firmassa. Eli eivät välttämättä mitään kovin suuria saavutuksia ole tehneet.

Sinä voisit ihan hyvin sanoa tehneesi oikeita töitä jo vuosikausia, olethan olut freelancerina ja tehnyt töitä isäsi yritykselle. Ja se olisi myös ihan totuudenmukaisesti sanottu. Ei toisen palkkalistoilla olo ole ainoa okea työ.

Ja jos onkin ollut kesätöissä mäkkärillä tai siivoojana, niin paljompa siitä onkin hyötyä minkään muun alan töitä hakiessa.

Eipä ole minullakaan nykyistä lukuunottamatta ollut juurikaan oikeita töissä. Siivoamassa olin yhden kesän, ja sitten monissa työharjoitteluissa työmarkkinatuella, mutta niitähän ei tunnetusti oikein miksikän lasketa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minusta tuntuu etteivät nuo ihmiset edes tarkoittaneet arvostella muita vähemmän työtä tehneitä, olen vain itse tuon aiheen suhteen yliherkkä. Ja mieleeni on jäänyt yksi opiskelukaverini joka paheksui minua kun en ollut töissä jossain Prisman kassalla niin kuin melkein kaikki muut. Se ettei minulla ollut siihen silloin taloudellista pakkoa (kun asuin solussa tulin ihan hyvin toimeen opintotuella ja satunnaisilla työkeikoilla) ei ollut mikään oikea syy, se että halusi reilusti vapaa-aikaa oli halveksuttavaa. Mutta hänellä kyllä saattoi olla jotain ongelmia itsensä kanssa joten ei pitäisi miettiä hänen puheitaan enää, enkä yleensä mietikään, nyt se vain tuli mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Joillekin työelämään pääseminen on paljon vaikeampaa kuin toisille. Toiset päätyvät työhön jo nuorella iällä lähes itsestään ja nämä työt poikivat myöhemmin muita töitä kun taas osalle se työpaikka ei tunnu aukeavan millään vaikka 30 vuotta on jo lasissa. Itse tunsin rikkoneeni jonkin näkymättömän lasikaton kun vihdoin pääsin suurimman esteen ylitse ja sain ensimmäisen oman alan työpaikan. Tuon työpaikan ja työkokemuksen avulla kun aukeaa tämän jälkeen jo niin moni muu paikka.


Fanta

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Tulin ihan ex tempore tuolta Olennon blogista käymään. Heti kolahti tuo murkkuikäjuttu. Mulla ei koskaan ollut murrosikää, ja voin sanoa, että radion lääkäri oli valitettavasti oikeassa. En saanut olla oma itseni kotona, minut alistettiin ja kaikki negatiiviset tunteeni tukahdutettiin, seuraus: aikuistumis- ja itsenäistymisprosessit jääneet kesken, mt-ongelmia liuta ja kapinahenkeä vanhempana. Arvaa ottaako kuppiin! =)

Marina, www.pihkovatar.vuodatus.net

Taru kirjoitti...

Hei! Enpä usko että sinulle on ollut haittaa siitä, että olit rauhallinen murrosikäisenä. Kaikki ovat yksilöitä ja erilaisia.
Muuten olen joskus miettinyt, että teet joitakin asioita suorituskeskeisesti, käytit ulkoilustakin sanaa "suorittaa"...sitä vain siis piti sanomani, ettei asioiden suorittaminen vain siksi, että täytyy, ole järkevää. Asioista voi aina yrittää tehdä nautinnollisia. Jospa ulkoisitkin kauniissa maisemissa, luulisin ainakin sinun pitävän siitä. Ja vihaan itsekin tiskaamista, mutta olen tehnyt siitä siedettävää ostamalla hyväntuoksuista pesuainetta, kuuntelemalla musiikkia ja tanssimalla samalla!
Niin, ja voisimme tosiaankin tavata tässä lähiaikoina, kuten aiemmassa kommentissani mainitsin, laitan sinulle nyt heti kohta sähköpostia!

T. Taru

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Fanta, se on mielenkiintoista miten joillekin asiat tuntuvat sujuvan niin vaivattomasti, totuus voi kyllä tietysti olla toinen. Minullakin kyllä oman alan työt ovat poikineet lisää oman alan töitä ja olen kyllä äärettömän kiitollinen noista töistä. Ehkä sitä voi ajatella niinkin että harva keskimääräinen ihminen saa vuoden aikana yhtä monta työpaikkaa kuin minä :)

Marina, kiitos kommentistasi. Minustakin tuntuu että radion lääkäri oli oikeassa, ainakin joidenkin kohdalla. Jos kasvuympäristö on sellainen jossa ei voi kuohua rauhassa niin kyllä se varmaan jotain vahinkoa saa aikaan. Minusta tuntuu etten saanut olla vihainen tai aggressiivinen lapsena, se näkyy kyllä vieläkin mutta muuten kotini ei mielestäni ollut latistava tai tukahduttava. En osaa sanoa olenko osannut itsenäistyä oikein, olen asunut omillani vuosikausia ja tehnyt miten haluan mutta äitini on kyllä minulle tärkeä tuki.

Taru, yritän välttää suorittamista, minustakaan se ei ole hyvä tapa toimia mutta olen luvannut itselleni että ulkoilen joka päivä edes vähän ja eilen se ei kyllä houkutellut.
En tiedä toimisiko minulla tuollainen tiskaamisen tekeminen houkuttelevaksi, ainakaan musiikilla ei ole kauheasti merkitystä (tai tarvitsen jotain kuunneltavaa pystyäkseni edes aloittamaan tiskaamisen) ja yritän välttää hajustettuja aineita. En tiedä mitkä olisivat ne minulle toimivat houkuttimet.
Yritän vastata sinulle huomenna, tänään sähköpostien kirjoittaminen ei oikein onnistu.

Blog Widget by LinkWithin