Tämä aamu alkoi mukavan hitaasti. Heräsin ensimmäisen kerran kyllä joskus kuudelta mutta sitten torkuin yhdeksään ja katselin jotain romanttisen seikkailullista unta. Tällaisia aamuja minulla voisi olla useampiakin. Minun olisi kyllä pitänyt neuloa ahkerasti isän sukkia tänään ja eilen mutta ei niillä ole niin kauheaa kiirettä.
Minulle tuli melkein kiire, olin sopinut tapaavani Orange Seedsin puolen päivän maissa kävelylenkkiä varten ja yhdeltätoista olin vielä puolipukeissa ja en ihan varma siitä missä tapaamispaikkamme oikein oli. Alkumatkasta satoi vielä vähän (melkein luntakin!) mutta muuten sää suorastaan suosi lenkkiämme ja oli mukavaa kävellä kun oli hyvää seuraa. Sunnuntaikävelylle sopi sekin että puolivälissä pysähdyimme kahville, kiersimme Aurajoen vartta keskustaan. Erottuamme kokeilin vähän eri reittiä kotiin, ajattelin että ehkä se olisi ollut vähän hauskempi. Ei ollut, se oli vähän pitempi ja mieluummin kuljen jalkakäytävällä ison tien vartta kuin teollisuusalueella. Olin minä aiemminkin liikkunut siellä mutta jotenkin unohtanut koko teollisuusalueen.
Yhteensä tuli reilut 10 kilometriä, aika hyvin minulle. Sokeria olen kyllä tänäänkin syönyt vähän liikaa.

Kotimatkalla tajusin voimakkaasti että unelmaelämäni on vain tämän nykyisen elämäni vähän paranneltu versio. Siinä minulla ei olisi rahahuolia, siis pystyisin maksamaan vuokrani ja sen kauhean pelottavan opintolainan kun sen vuoro tulee (odotan jo vähän kauhulla ensi joulua). Unelmaelämässä ei ole väliä sillä miten epätodennäköisiä jotkut jutut ehkä ovat joten elantoni tienaisin tekemällä kansia ja taittoja, niin että minulla olisi tarpeeksi töitä mutta ei liikaa niin epätodennäköistä kuin se ehkä onkin freelancerille (ja unelmaelämässäni olisin edelleen freelancer. Minun on ehkä ihan turhaa jatkaa töiden hakemista mainostoimistoista kun en niihin kuitenkaan halua ja olisin siellä aika surkea ja se näkyy varmasti hakemuksissanikin). Asuisin vähän lähempänä keskustaa, jossain parin kilometrin päässä, mukavalla alueella jossa olisi vanhoja talojakin ja jonkun verran luontoa (Turussa esim. jossain Raunistulan tienoilla). Unelma-asunto olisi 50-luvun kerrostalossa, siellä olisi leveät ikkunalaudat ja alkuperäinen keittiö. Se olisi yksiö, voisi olla vähän pienempi kuin tämä mutta siellä olisi pieni keittiö ja vaatehuone ja kunnollinen kylpyhuone ja makuualkovi (kiitos Orange S. ideoista). Unelma-asunnossa viherkasvit menestyisivät varmasti paremmin kuin täällä (koska unelmaelämässä kaikki on mahdollista). Unelma-asunto voisi olla kaksiokin jos työskentelisin siellä, mutta minulla voisi olla myös työhuone jossain. Minulla olisi ystäviä joiden kanssa kävisin kahvilla ja kävelyillä ja olisin saanut aktivoitua taas taideharrastuksen. Unelmaelämässä olisin voittanut ahdistuksen ja pahimmat pelot. Minusta tuntuu siltä että unelmaelämääni pitäisi kuulua myös parisuhde ja/tai lapsia, mutta ne eivät ole sellaisia asioita joista unelmoin tavallaan aktiivisesti, olisi varmaan hauskaa jos tulevaisuuteni kuuluisi toimiva parisuhde mutta en osaa unelmoida siitä. En tiedä toimisiko tuo unelma-elämä käytännössä, tavallaan minulla on hyvät ominaisuudet freelancerina työskentelemiseen esimerkiksi (minulla ei ole vaikeuksia tehdä töitä valvomatta ja noudattaa deadlineja ja nautin itsenäisestä työskentelystä) mutta voi olla että pitemmän päälle en kestäisi tällaista epävarmuutta (nyt onneksi saan sentään työmarkkinatukea jos en työskentele, ja työttömyyttä minulla on tietysti suurin osa ajasta). Oikeastaan nykyinenkin elämäni on aika lähellä unelmaelämää, jos pääsisin eroon angstista ja pystyisin elättämään itseni.

Toinen tavallaan unelma on pyörinyt päässäni viime aikoina. Minun tekisi mieli lähteä käymään Tukholmassa keväällä, viettää pari yötä hostellissa tai sitten vain yksi päivä siellä. Luulen etten toteuta tuota unelmaa, minun pitäisi säästää rahojani eikä haaskata niitä turhuuksiin, vaikka tuosta reissusta selviäisi kyllä aika edullisestikin, joku parisataa euroa voisi hyvinkin riittää (jos ei olisi Tukholmassa kovin montaa yötä), tai vähän päälle. Se on kuitenkin vähän liian paljon minulle. Voisin lähteä ihan hyvin yksinkin, jos minulla olisi jostain tullut sopivasti rahaa, mutta matkalla on kyllä hauskempaa kun on seuraa ja sitä minulla ei oikein ole. Kaksin matkustaminen tulee kyllä halvemmaksikin. Yksi este on sekin että minusta laivalla on aivan kammottavaa. Tallinnaan menon kestää mutta Tukholmaan on liian pitkä matka. Olin viimeksi Tukholmassa kymmenen vuotta sitten luokkaretkellä. En pystynyt nukkumaan kun vain kuuntelin laivan ääniä ja humalaisia käytävässä ja lopulta päädyin vessaan lukemaan, siellä pystyi pitämään valoja päällä ilman että hyttikaverini häiriintyivät. Tukholmassa oli kyllä hauskaa, meillä ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa (meidän piti kai käydä yhdessä museossa mutta se oli kiinni) vaan kiertelimme kaupunkia kaveriporukalla, yhdellä kaverillani oli kaupungissa sukulaisia ja hän toimi oppaanamme, eksyimme kyllä aika taitavasti. Lähtisin nytkin toukokuussa, ainakin silloin kymmenen vuotta sitten siellä oli sopivan keväistä.
Jos minulle riittäisi yksi päivä Tukholmassa (ehkä riittäisi, varsinkin jos olisin yksin liikenteessä) niin hinta näyttäisi olevan vajaat yhdeksänkymppiä. Voi olla että minulla olisi siihen varaa. Täytyy miettiä.
En minä kyllä varmaan kuitenkaan lähde.