5.1.2008


Tämän asunnon parhaita puolia on sen valoisuus, valtavat ikkunat. Se on myös ehkä sen huonoimpiakin puolia, kesällä täällä oli kamalan kuumaa ja nyt talvella kamalan kylmää (villasukat jalassa ja kietoutuneena paksuun kylpytakkiin ja tietysti normaalit sisävaatteet lisänä, ei riitä lämmittämään). Tammikuinen aurinkokin riittää kyllä lämmittämään asuntoa kummasti. Se paistaakin niin kirkkaasti että päivällä joutuu pitämään verhoja edessä.

Kirjani oli arvosteltu Turun Sanomissa, aika huonoksi. Isäni mielestä arvostelu oli ilkeä, mutta minusta aika realistinen. Ei kirjaa olisi taatusti julkaistu jos isälläni ei olisi kustantamoa, mutta toisaalta en olisi sitä ikinä tarjonnutkaan minnekään. Kirjoittaminen ei herätä minussa oikeastaan minkäänlaisia intohimoja, ehkä siitä kertoo sekin että tuo arvostelu ei tuntunut oikeastaan miltään (tai ehkä se kertoo siitä että olen sittenkin masentunut ja mikään ei tunnu oikein miltään). Tajusin vasta tuosta jutusta sen että kirjasta voi saada hyvinkin väärän kuvan, kyseessä ei ole "Taideopiskelija vanhojen mestareiden maassa", kuten ehkä voisi kuvitella vaan enemmänkin "Neurootikko kertoo pelottavasta arjesta läheisilleen". Oikeastaan tyyliltään se on kai aika samanlainen kuin tämä blogikin, mutta ehkä vielä enemmän peloissaan (koska Suomessa edes ymmärrän maan kieltä jotenkin).
Kuvallista ilmaisua sentään kehutaan, se on minulle tärkeintä. Ja oikeastaan niitä puolia jotka kirjassa ovat itselleni tärkeimpiä, sitä että siitä saattaa olla hyötyä vaihto-opiskelijalle ja sanotaan että harvoin kirjoitetaan näin rehellisesti matkustamiseen liittyvistä peloista. En kyllä tiedä onko se nyt niin hyvä juttu. Oikeastaan suurin motiivini oli antaa erilainen kuva vaihto-opiskelusta.
En kyllä tiedä millaisia kriitikon mielestä esimerkiksi keskikokoiset kaupungit ovat jos suunnilleen Tampereen kokoinen Tilburg (jossa siis vietin vaihto-opiskeluaikani) on pikkukaupunki (tai siis varmaan kyse oli enemmän huolimattomasta lukemisesta). Melkein kaikki kohtaamani hollantilaiset kaupungit kyllä tuntuivat pikkukaupungeilta. Ajattelin että ihana naapurikaupunki Breda oli suunnilleen Jyväskylän kokoluokkaa, mutta siellä onkin väkeä suunnilleen yhtä paljon kuin Turussa (joka ei nyt mikään suurkaupunki ole mutta vähän isomman tuntuinen sentään kuin armas syntymäkaupunkini). Siskoni asuu mielestäni pikkukaupungissa, siellä on kymmenisen tuhatta asukasta eikä yhtään liikennevaloja.

Tänään minulla on jotenkin tervejärkisempi olo kuin eilen, onneksi.

Pidän tänään kunnon siivouspäivää. Olen toki siivonnut täällä aiemminkin, mutta en niin että olisin vienyt matot ulos enkä vain imuroinut niiden päältä ja muuta sellaista. Olen pessyt kolme koneellista pyykkiäkin, joista keskimmäisestä unohtui pesuaine pois (kaipa yhden vieraan yhtenä yönä käyttämät lakanat sillä puhdistuivat?). Koko päivä tuohon urakkaan meni, tai ainakaan en enää oikein jaksa tehdä mitään. Minulla on aika surkeat lakanavalikoimat ja niistä suurin osa on aina käytössä (kaksi patjaa, kaksi peittoa ja kaksi tyynyä) ja nyt oli vielä vieraslakanatkin likaisina niin olen joutunut tekemään aika mielenkiintoista säätämistä että olen saanut kaiken kuivumaan. Pitäisi varmaan hankkia lisää lakanoita.

Jostain syystä viime päivinä päässäni on soinut joululauluja, yleensä hengellisiä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti en ole lukenut kirjaasi, mutta luin tuon kirja-arvostelun.

Olihan siinä kritiikkiäkin, mutta kävi siitä myös selville, että sinulla on vahvuuksia kerronnassasi jotka koskettavat muitakin. Kuvallinen puoli ei ollut yllätys.

Itselleni heräsi sellainen ajatus, että ehkä sinun pitää kiinnittää enemmän huomiota myös tuotteistamiseen ja kohderyhmään. Kenelle sinulla on todella annettavaa?

Blogiasi seuranneena en voi kuin ihmetellä miten rohkeasti ja rehellisesti kykenet ilmaisemaan kaikkia pelkojasi, ahdistustasi jne. Välillä kyllä kyllästyn kaikkeen jahkailuun, mutta se ei poista kunnioitusta tuollaisesta avoimuudesta.

Toivottavasti koet tämän positiivisena palautteena..:)

ahven kirjoitti...

Olisin odottanut, että asiallisessa arvostelussa kirjailijan suku ja henkilö jätetään sivummalle ja sen sijaan keskitytään siihen mitä kirja sisältää. Kommentti kirjan julkaisemisesta vain sukurakkauden tähden vaikuttaa ilkeältä.

Taidankin ostaa kirjan ja katsoa itse. Pidän kirjoituksistasi täällä, joten voisin vaikka pitää kirjastasikin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anonyymi, tuo on arvokasta palautetta.
Itsekin kyllä välillä (tai aika usein) kyllästyn jahkailuuni (blogin ulkopuolisessa elämässäkin) mutta minusta tuntuu että se on sellainen puoli itsessäni jonka muuttaminen olisi aika vaikeaa, niin kuin muidenkin luonteenpiirteiden. Päiväkirjamuotoisten blogien ongelma on kyllä se että kirjoittajan persoonallisuus korostuu tai on oikeastaan blogin sisältö. Itse kirjoitan yleensä päällimmäisenä mielessä olevista asioista, mikä sitten helposti johtaa siihen että kirjoitan koko ajan niistä samoista asioista joita vatvon koko ajan. Ymmärrän että lukijoista se voi tuntua aika turhauttavalta, jos he lukevat blogia samaan tapaan kuin fiktiota luetaan, oikea elämä ei välttämättä noudata sen sääntöjä (jostain syystä itse en ikinä jaksa lukea blogeja joita kirjoitetaan kuin fiktiota vaikka ne ehkä kertovatkin tositapahtumista). Minulle blogit ovat ehkä enemmän keskustelua, ihmisiä jotka kertovat minulle kuulumisiaan kuin tarinaa. Mutta tuo on vähän asian vierestä.

Ahven, minustakin on kyllä ehkä vähän epäasiallista että kiinnitetään kauheasti huomiota siihen onko kirjoittaja sukua kustantajalle. Varsinkin kun tuosta nepotismista ei varsinaisesti hyödy kukaan. Pienkustantajien kirjat ovat harvoin suuria myyntimenestyksiä (minä toivon ettei kustantajalle tule tappiota tuosta) ja kuka tahansa pystyisi vastaavalla tekniikalla tekemään kirjan, ei pienkustantajan nimestä ole kauheasti myyntiapua. Minun ei tietysti tarvinnut maksaa itse kirjan tekemisestä, mikä on tietysti aika törkeää kaikkia niitä kohtaan joilla ei ole kustantajaisää mutta jos heillä on tarpeeksi hyvä käsikirjoitus niin ehkä se julkaistaan. Ja siksi on tietysti törkeää että minun kirjani joka muualla ei olisi ehkä ylittänyt julkaisukynnystä julkaistiin. Mutta ehkä se on aika pieni rikos. Ja tuosta kirjasta ei tullut muita kuluja kuin kustannustoimittajan palkka, kirjan ulkoasun tein kouluun harjoitteluna (kaikkea sitä tekeekin että pääsee yli siitä mistä aita on matalin). Eli koska minä sen taiton olisin kuitenkin tehnyt niin sain palkkani tavallaan kirjana. Selvästikin minulla on tänään taipumusta asiasta eksymiseen. Ehkä kriitikko olisi yhtä hyvin voinut sanoa että kirjaa ei olisi varmaankaan tehty jos kirjoittaja ei olisi toiminut viittä vuotta kustantamon graafikkona.

Kirjaa saa kohtuullisen hyvin kirjastoistakin. Ja halvimmalla kustantajalta.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on suorastaan epäasiallista ja törkeää viitata sukulaissuhteeseen arvostelussa. Se saa kirjoittajan kuulostamaan vain kateellisesta, koska maininta ei varsinaisesti mitenkään liity arvosteluun.

Suhteillahan täällä pelataan. Ihan sama ovatko itse luotuja kontakteja vai verisiteitä. Niin tämä maailma vain toimii.

Usein vanhemmat auttavat mielellään lapsiaan ja niinhän se pitää mennäkin kohtuuden rajoissa.

Blog Widget by LinkWithin