2.2.2008

Minun varsinainen nettielämäni alkoi syksyllä 2000, olin sitä ennenkin käyttänyt sitä kaikenlaiseen mutta vasta tuolloin löysin itselleni sopivan yhteisön, Tolkieniin liittyvän. Alussa olin siellä aika ujo, siellä oli paljon pelottavia ulkomaalaisia ja silloin pelkäsin vähän englannin kirjoittamista. Yhteisössä oli suomalaisiakin, mutta suunnilleen kaikki muut olivat miespuolisia ja niihin aikoihin nettikeskustelukin miesten kanssa oli vähän pelottavaa. Jotenkin sopeuduin sinne ja kevät 2001, jonka vietin työharjoittelupaikassa jossa oli hyvin vähän töitä minulle, on jäänyt mieleen aika hassuna aikana, kävimme aika typeriä chat-tyylisiä keskusteluja porukalla. Minulle teki hyvää olla tekemisissä miesten kanssa, vaikka vain virtuaalisesti (pääsin vähän niin kuin flirttailemaankin tai jotain). En onnistunut löytämään niitä hauskimpia juttuja tuolta mutta ehkä ne olivat sitä vain muistoissani. Suomalaisilla oli siellä hyvin mielipuolinen maine, ei kylläkään minun ansiostani.
Käyn edelleen tuolla foorumilla vaikka olenkin vieroittunut siitä aika täysin ja sen uudet suomalaiset tuntuvat vierailta (kun en ole jaksanut/osannut tutustua heihin) mutta seuraan joitain keskusteluja edelleen. Aikaisemmin tällä viikolla yksi niistä vuoden 2001 tutuistani teki paluun. Kävi ilmi että hän asuu Oulussa ja kävi ilmi että hän aloitti samassa koulussa kuin minä ja saman aineen opiskelun, vain ehkä kolme vuotta myöhemmin (muistikuvieni mukaan hän oli minua pari vuotta nuorempikin). Aika hassua, en tiedä törmäsimmekö toisiimme koulussa, minä en kyllä tuntenut alempien vuosikurssien opiskelijoita lainkaan.
Tuntuu kyllä vähän hurjalta miten nopeasti aika menee, noiden aikojen jälkeen olen ehtinyt elää Oulun elämäni ja hankkia kokonaisen korkeakoulututkinnon, mutta silti ne olivat suunnilleen eilen.
(En tiedä pitäisikö lisätä etten ollut tuohon tyyppiin ihastunut, ettei vain tule väärää kuvaa).

Tuosta foorumilla on ollut aika merkittävä osa elämässäni muutenkin. En varmaan olisi elänyt netittä ja nettiyhteisöttä muutenkaan mutta jollain tavalla on hauska ajatella että ilman tuota paikkaa en olisi rekisteröitynyt yhdelle suomenkieliselle Tolkien-sivustolle, jonka kautta tutustuin muun muassa yhteen parhaista ystävistäni (ja hankkinut Oulun aikoina aika paljon sosiaalista elämää), joka johdatti minut toiselle foorumille (siellä me oikeastaan vasta ystävystyimme tai sen ulkopuolella, jos ollaan ihan tarkkoja faktoista) jossa tutustuin ihmiseen joka tutustutti minut blogeihin. Voi olla että olisin päätynyt tämänkaltaiseen elämään muutenkin, mutta voi olla että blogiani ei olisi ilman yhtä toimetonta kevättä ja joukkoa kummallisia (heidän kummallisuutensa oli erittäin taitavaa) suomalaisia Tolkien-faneja.

Luulen että jumppasin torstaina liian innokkaasti. Käteni eivät ehkä pitäneet siitä.

Aloin eilen pelkäämään että Tukholman matka peruuntuukin tai kauhea myrsky estää laivaliikenteen tai jotain sellaista, vain sen takia että olen suunnitellut ja odottanut sitä innokkaana. Kuvittelen etten ole kovinkaan taikauskoinen mutta huomaan että välillä ajattelen että jos en jännitä jotain juttua tarpeeksi niin se menee pieleen. Luulen että pelko alkoi kun tekemäni suunnitelmat olivat joutuneet muuttumaan tarpeeksi monta kertaa, lopputulos saattoi olla parempi kuin odotin mutta suunnitelmiin ei kuitenkaan voinut luottaa. Sen jälkeen olen toteuttanut useampiakin suunnitelmia ilman ongelmia mutta jotenkin en osaa uskoa siihen etukäteen. Siksi pitää olla aina mielessä monta suunnitelmaa ja jännittää etukäteen kaikkia mahdottomia ja mahdollisia asioita, jos se vaikka estäisi sen kirouksen.
Toisaalta en voi olla suunnittelemattakaan, se on osa hauskuutta.

Työtuolistani tippuu ruuveja, tai saattaa se olla yksi ja sama joka on tippunut pari kertaa. En tiedä pitäisikö minun huolestua tuolin kestävyydestä, ehkä se tulee uudenveroiseksi ruuvimeisselillä.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin