Eräs lapsuudenystäväni kuvaili minua joskus ihmiseksi joka ei valita jos leipäkaupassa yhden limpun vaikka osti kaksi (en tiedä mistä tuo vertaus tuli). Saattaa hyvinkin pitää paikkansa.
Olen yllättynyt siitä miten ärsyyntyneitä ihmiset ovat asioista jotka tuntuvat minusta aika mitättömiltä (mutta tietysti minä ärsyynnyn myös aika mitättömistä asioista joten ei pitäisi yllättyä) ja joskus ärsyyntyminen on aiheellistakin, tietysti. Ehkä minua kummastuttaa se tapa jolla ärsyyntymistä ilmaistaan, niin kuin vaikka Sampopankin ja Blogilistan uudistuksien yhteydessä. Olisin tietysti itsekin ärsyyntynyt jos muutokset olisivat aiheuttaneet minulle suurta vahinkoa. Sammon kanssa ainoat ongelmat minulla ovat olleet se että kaikki tilitapahtumat eivät näkyneet oikein ja en pystynyt nostamaan rahaa pariin otteeseen, mutta kun elämäni ei riipu siitä näenkö tilitapahtumani juuri nyt oikein niin en jaksanut ärsyyntyä siitä ja kun olen kahden pankin asiakas ei minulla ollut ongelmia pankkikorttien toimimattomuuden kanssa (välillä minusta tuntuu hölmöltä että minulla on tili kahdessa pankissa mutta näköjään siitä on hyötyäkin). Blogilista ei näytä viimeisimpiä kirjoituksiani oikein mutta oletan että se korjaantuu jossain vaiheessa joten en viitsi vielä ärsyyntyä siitäkin, se tuntuu aivan pikkujutulta. Molemmat tahot olisivat varmasti voineet hoitaa uudistumisensa ja siitä tiedottamisen paremmin (vähän ammatillisista syistä minusta on mielenkiintoista nähdä miten kriisiviestinnästä selvitään. Olisin itse aika huono yhteisöviestijä, siinä ei parane olla ujo, mutta yhteisöviestintä oli yksi kiinnostavimmista kursseista opiskellessani) mutta kuitenkin ihmisten reaktiot tuntuvat minusta vähän ylimitoitetuilta, varsinkin heti uudistusten jälkeen.
Mutta minä olenkin huono limpunostaja.

Minuun iski loppuviikosta pieni työpaniikki, vaikka olenkin aikataulustani edellä. Niinpä tein torstaina töitä kahdeksaan ja perjantaina melkein kahdeksasta kahdeksaan (minuun iski pieni flow) ja eilen vielä nelisen tuntia mutta nyt kirja on sellaisessa vaiheessa että sen voisi periaatteessa painaa, muutama juttu siitä puuttuu kyllä vielä. Siitä tulee laajin tähän mennessä tekemäni, 480 sivua ja olen vastuussa myös sen painatuksesta, olen tehnyt tarjouspyyntöjäkin useampaan painoon (jos haluaisi osittain nelivärisen, kovakantisen vajaa viisisataasivuisen kirjan offset-painosta niin saa olla valmis maksamaan noin kymppitonnin tai vähän päälle). Vähän hermostuttavaa. Toisaalta olen tehnyt kaikkea tuota pienemmässä mittakaavassa monta kertaa ja oikeastaan luotan omiin kykyihini. Ja se hakemani työpaikka tuntuu hyvin yksinkertaiselta vaikka tuohon kirjaan verrattuna, tiedän olevani siihen työhön hyvin pätevä. En kyllä tiedä pitävätkö he minua liian pätevänä ja koulutettuna, siihen riittäisi ammattikoulu eikä työkokemusta tarvitsisi lainkaan. Mutta se työ on alkanut kiinnostamaan minua enemmän ja enemmän.

Haastattelu on huomenna. En ole oikeastaan lainkaan hermostunut vielä. Se hermostuttaa minua aavistuksen verran.